The Nightwalker -albumi tukee korona-ajasta kärsineitä nuoria – Suomen Kulttuurirahasto palkkasi mikkeliläisen Huss Garcésin tekemään levyn 23.8.2023 8:00
Yleisölle maksuton Anttolan folkfestivaali järjestetään kolmatta kertaa – Ollinmäen viinitilalla esiintyy 12. elokuuta muun muassa Edu Kettunen 2.8.2023 8:00
Dyecrestin paluukeikka Wilhelmissä esittelee uuden laulajan – Uusi albumi julkaistaan syyskuussa 2.8.2023 8:00
Ismo Hyvönen yhtyeineen soittaa sunnuntaina Otavassa Elviksen levyttämää gospelmusiikkia 26.7.2023 8:00
Uusi mikkeliläisyhtye Deathropy julkaisi ensimmäiset kappaleensa – melodista death metallia soittava bändi aktivoituu pian myös Mikkelin keikkalavoilla 26.7.2023 8:00
Philomela-kuoro konsertoi Himalansaaressa – Lauluja Saimaalle -konsertti on tervehdys luonnolle ja ihmisille 12.7.2023 8:00
Otava Happy Jazzissa kuullaan Beatlesia, bluesia ja Santanaa – Tuotot käytetään pääosin Mikkelin alueen hyväksi 5.7.2023 8:00
Akustisella kitaralla voi ihan hyvin soittaa vaikka Slayeria – rokkaava trubaduuri Jari Valjakka esittää biisejä, joista itse tykkää 28.6.2023 8:00
Mikkelissä riittää menoa juhannuksena – Nappaa tästä jutusta muutama vinkki kaupunkijuhannuksen viettoon! 21.6.2023 8:00
Rokkia, bluesia ja jazzia viikonloppuna Haukivuoren Wanhalla sahalla – pääesiintyjinä Mount Mary ja Honey B. & T-Bones 14.6.2023 8:00
Mikkelipuiston kesässä soi musiikki ja maistuu ruoka – heinäkuussa vietetään lähes kokonainen viikko erilaisten tapahtumien merkeissä 14.6.2023 8:00
Mikkelin Tuomiokirkon torstaikonserttien sarja alkaa 8. kesäkuuta – Pitäjänkirkossa soi musiikki lauantaisin ehtookellojen aikaan 7.6.2023 8:00
Hope Mikkeli juhlii synttäreitään kaikille avoimella tapahtumalla – lauantaina Porokadulla tanssitaan, pompitaan, grillataan, ongitaan ja räpätään 7.6.2023 8:00
Mikkelin musiikkijuhlilla soi Sibelius ja Shostakovits, mutta myös James Bond ja Harry Potter – osa esityksistä on jo loppuunmyyty 7.6.2023 8:00
Olli Rehn ja Antti Häkkänen tulevat Päämajasymposiumiin – elokuun alun keskustelufoorumin teemat ovat Suomen turvallisuus ja puolustus sekä henkinen kriisinkestävyys 7.6.2023 8:00
Mikkeliläisten nuorten Dynamo-ryhmä järjestää torstaina ilmaisen Summer Vibes Clubin Wilhelmissä – tähtiesiintyjänä rap-artisti Etta 31.5.2023 8:00
Mikkeliläiset eläkeläiset tahtovat edelleen tanssia Sotkulla – nyt lähtee käyntiin jälleen uusi selvitys asiasta 26.5.2023 8:57
Hiljaistenmiestenlaakso kypsytteli kakkoslevynsä ajan kanssa – Wigwam-legenda Jukka Gustavson vierailee levynjulkistuskeikalla Tempossa lauantaina 10.5.2023 8:00
Musiikkijuhlille 400 000 euron avustus Erkon säätiöltä – iso tuki mahdollistaa festivaalin kehittämisen 3.5.2023 8:00
Carme Rodergas meni viisivuotiaana ensimmäiselle tanssitunnilleen ja siitä lähti polku, joka toi hänet tanssikoulun pitäjäksi Mikkeliin – ”En voisi kuvitella elämääni ilman tanssia” 26.4.2023 8:00
Kaupunginorkesterilla vappuetkot Mikaelissa – perjantai-illan huumaa -konsertissa solisteina esiintyvät Eeppi Ursin ja Sami Pitkämö 26.4.2023 8:00
Pelle Miljoona esiintyy perjantaina akustisesti Domissa – Suomirockin ikoni lupaa mikkeliläisyleisölle sekoituksen uutta ja vanhaa materiaalia ja Moottoritie on kuuma -klassikon 19.4.2023 8:00
Käsi sydämellä | Emma Paavilainen purkaa musiikkiin omia tuntojaan ja nauttii jokaisesta keikasta – ”Musiikki on minulle kuin päiväkirja” 12.4.2023 8:00
Haukivuoren Wanhan Sahan kesässä kuullaan vanhan liiton rockia ja punkkia – kulttuurikeskuksessa soittavat muun muassa Mount Mary, Honey B & T-Bones, Baltix, Aino & Hajonneet, Pete Parkkonen ja Timo Rautiainen 12.4.2023 8:00
Mikkelin musiikkijuhlia johtaa nyt vahva kaksikko – Erkki Lasonpalo ja Mikko Leppänen takaavat festivaalien taiteen ja talouden 5.4.2023 8:10
Virtuoosipianisti Risto-Matti Marin konsertoi Mikkelissä sunnuntaina – ohjelmassa Bachia, Lisztiä ja Länsiötä 22.3.2023 8:00
Ilkka Vainion juhlakiertue saapuu Mikaeliin – "Pitää varmaan soittaa Kallialan Aakelle!" 15.3.2023 8:00
Rockhouse Struttersin esikoisalbumi syntyi 15 vuotta bändin perustamisen jälkeen – levynjulkistuskeikka vedetään lauantaina Kivijalassa 8.3.2023 8:00
Anttolanhovissa juhlitaan ja tanssitaan Elviksen tahtiin – Elvistä pääsee laulamaan myös karaokessa 8.3.2023 8:00
Kapa Montonen antaa kitaran laulaa – Pitkään kehitelty instrumentaalilevy sisältää uutta ja vanhaa 15.2.2023 8:00
Kolumni | Kulttuuri pitää Mikkelin elävänä – meidän on siis pidettävä kulttuuri elävänä Mikkelissä 15.2.2023 8:00
KySSe ry haluaa antaa pönkää nuorille mikkeliläisille esiintyjille – Kyllä se siitä -liveklubien avaus pidetään helmikuun ensimmäisenä perjantaina Club Domissa 25.1.2023 8:00
Käsi sydämellä | Viihdemaailman kameleontti Roope Nykänen on penkonut kulttuurikenttää monella saralla, mutta yksi on yli muiden – ”Musiikki on happea keuhkoilleni” 11.1.2023 8:00
Kotiteollisuus, Kake Randelin ja Melrose ovat Kivijalan keikkakevään kovimmat nimet – mikkeliläisbändejäkin nähdään lauteilla vaikka kuinka monta 11.1.2023 8:00
Mikaelissa nähdään alkuvuoden aikana joukko Suomen huippunimiä – Mikkeliin tulevat muun muassa Kake Randelin, Vesterinen Yhtyeineen, Juha Tapio ja Michael Monroe 4.1.2023 8:00
”Olisi kova juttu soittaa Tuskan päälavalla tai Nummirockissa!” – Mikkeliläinen thrash metal -yhtye Nitrik julkaisee pian uutta musiikkia, tällä kertaa suomeksi 4.1.2023 8:00
120 vuotta täyttävän Mikkelin kaupunginorkesterin kevään ohjelmistossa on jousiorkesterimusiikkia ja Linda Lampenius – Elinan surma -ooppera on kauden jättiponnistus 28.12.2022 8:00
Kohtalokas uudenvuodenaatto teki Rainer Bollströmistä laulajan – vuosi 2023 tuo mukanaan monenlaista syytä juhlimiseen 14.12.2022 8:00
Mikkelin Hurriganes-fani numero 1 laulaa nyt myös omia lauluja – Grazy Rockersista tuttu Kari Kämppi pisti uuden bändin pystyyn 14.12.2022 8:00
Monitaiteellinen Joulun ihme -konsertti johdattaa seimen äärelle – Tarja Pyhähuhdan ohjaama ja dramatisoima esitys yhdistää sanaa, säveltä ja tanssia 14.12.2022 8:00
Mikkelin musiikkijuhlat valittiin vuoden festivaaliksi – Ensi kesänä soi Sibelius ja Shostakovits, mutta myös James Bond ja Harry Potter 30.11.2022 8:00
Mikkelissä konsertoidaan taas hyvän asian puolesta – Suosittu Joulun rauhaa -konsertti kuullaan tänä vuonna kahdessa Mikkelin kirkossa 30.11.2022 8:00
Käsi sydämellä | Kirjoittaminen on osa minua, sanoo isoille suomalaisille artistinimille ja yhtyeille sanoituksia tehnyt mikkeliläinen Sanna Häkkinen. Nyt hän kertoo, mistä rakkaus sanoittamiseen kumpuaa 9.11.2022 8:00
The Criminals saa uutta seuraa pyhäinpäivän keikalle – mukana on edelleen kolme bändiä, mutta kaksi tuttua on joukosta poissa 26.10.2022 8:00
Tikantalon hengessä, taas kerran! – Melancholy Overdose, Sharon Rose ja Boys Of The Bars soittavat Club Domissa yhteiskeikan 19.10.2022 8:00
London Philharmonia sopi jatkosta Mikkelin Musiikkijuhlien kanssa – ensi kesänä neljä konserttia Mikaelissa 7.10.2022 13:35