Kari Kämppi on ainakin Mikkelin seudun lukuisille Hurriganes-diggareille tuttu mies. Ganesin nimeen vannova Kämppi on johtanut omaa Grazy Rockers-tribuuttibändiään jo 20 vuoden ajana.
Nyt soivat kuitenkin vähän toisenkinlaiset sävelet. Sanaleikittelevällä Kämp In Fire -nimellä kulkeva bändi soittaa kyllä edelleen Hurriganesia, mutta myös Kämpin omia sävellyksiä.
– Homma alkoi viime vuoden Kerran Mikkelissä -festivaaleilta. Tarjosin järjestäjille Grazy Rockersia esiintymään, mutta he eivät siitä innostuneet, kun Black Devils oli jo hoitamassa samaa osastoa.
– Keskustelimme, että voisiko sitten olla jotakin muuta. Olin tehnyt ensimmäisiä omia kappaleita ja kysyin tutuilta kavereilta, lähtisivätkö he mukaan tällaiseen juttuun. Vastaus oli kyllä, joten sitten ei kun hyppäsin junaan ja suuntasin Orivedelle treeneihin, Kämppi kertoo.
Kämp In Firessä soittavat Jarkko ”Jake” Marjamäki kitaraa, Asmo Passi bassoa ja Mikko Ohra-aho rumpuja. Marjamäki tunnetaan vuonna 1978 perustetun suomalaisen punk-legenda Rattuksen alkuperäisjäsenenä.
Kerran Mikkelissä -tapahtumassa bändi soitti kaksi Kämpin omaa kappaletta, Ganes-tyylisen kunnianosoituksen Forever Rock Ganes ja suomenkielisen Vaivun syvyyksiin. Vastaanotto oli hyvä.
Ei kannata miettiä, pitäisikö tehdäjotakin.
– Yleisö lauloi Forever Rock Ganesin kertosäettä mukana. Aika mieleenpainuva kertsi, jos yleisö laulaa mukana, kun kappale esitetään ensimmäistä kertaa ikinä missään livenä!
Kummalla kielellä sitten jatkossa laulat, suomeksi vai englanniksi?
– Saa nähdä miten se nyt menee. Ei tästä oteta sen kummempia paineita. Tehdään sitä mikä hyvältä tuntuu, Kämppi sanoo ja lisää, että omien laulujen laulaminen ensimmäistä kertaa elämässä oli valtava elämys.
– En olisi ikinä uskonut että teen omia kappaleita. Ne alkavat jostakin melodiasta, joka soi päässä. Siihen sitten kehittelen sanoja ja lähetän raakileen Jakelle, joka soinnuttaa sen ja soittaa päälle kitarat ja bassot ja konerummut.
Motiivikseen Kämppi kertoo asian, joka monen meistä olisi hyvä muistaa.
– Minä täytän ensi vuonna 60. Ei nyt kannata enää miettiä, että pitäisikö tehdä jotakin. Pitää tehdä jos siltä tuntuu eikä jäädä odottelemaan. Ei tässä mitään suuria odotuksia ole mistään, mutta kunhan tehdään, hän sanoo.
Keikkavirityksiä on kuulemma olemassa ensi keväälle, mutta niistä myöhemmin enemmän. Treenaamista hankaloittaa jonkin verran maantiede.
– Minun on aina noustava junaan kello 7.05 Mikkelissä kun treenataan, muut kun asuvat Tampereen ja Oriveden seudulla.
Grazy Rockers on Kämpin mukaan ”vähän taka-alalla”. Edellinen keikka oli edesmenneessä Päämajassa viime vuoden syksyllä.
– Tänä vuonna sillekin tulee 20 vuotta täyteen, mutta täytyy katsoa, josko ensi vuonna saataisiin jotakin aikaiseksi.
– Olin minä Janne Louhivuoreenkin yhteyksissä ja kysyin, tulisiko hän Grazy Rockersin vierailevaksi kitaristiksi, mutta hän vastasi kohteliaasti tekevänsä sitä ainoastaan Black Devilsin kanssa. Mutta tulipahan kysyttyä sekin asia. Tässä vaiheessa ei kannata jättää mitään kokeilematta, Kämppi sanoo.