Paikallinen hyväntekeväisyysjärjestö Lions Club Otava tarjoaa mikkeliläisille 8. heinäkuuta mahdollisuuden nauttia ulkoilmasta ja livemusiikista. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna 37. kerran.
Konsertin tuotto käytetään lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen pääasiassa Mikkelin alueella. Vapaaehtoistyöllä pyritään antamaan apua kohteisiin, joita ei kustanneta julkisin varoin. LC Otavan kohderyhmää ovat erityisesti nuoriso-, vanhus- ja vammaistyö.
Tapahtuman juontaja ja markkinoija Mirka Paunonen kertoo, että tarkemmat kohteet päätetään sen mukaan, mille on tarvetta.
Ensimmäisenä kello 15 lavalle astuu Ewa Kaarela Swing Band. Kokenut jazz-laulaja yhtyeineen viihdyttää yleisöä esittämällä Beatlesin kappaleita. Alun perin Puolassa lyömäsoittajaksi valmistunut Kaarela muutti Suomeen vuonna 1974, ja keskittyy tällä hetkellä puhtaasti laulusolistin tehtäviin.
Mielestäni on hienoa, että musiikin avulla voidaan tehdä hyväntekeväisyyttä.
Mirka Paunonen
Suomalaiselle yleisölle Kaarela voi olla tuttu monista jazz-festivaaleista, kuten Pori Jazzista, Ruska Swingistä tai Baltic Jazzista.
Kello 16.45 lavalle astelee joensuulainen orkesteri The Moaner’s Bone. Vuoden 2023 alussa perustettu nelihenkinen yhtye soittaa bluesia, bluesrockia sekä lainakappaleita perinteisestä rock-musiikista.
Orkesteri koostuu soittajista, joiden musiikillinen ura on alkanut 1990 -luvulla. Ohjelmistossa Chicagon alueen sähköisen bluesin elementit yhdistyvät etelän perinteiseen delta-bluesiin, sekä näiden perinteille kumartavien artistien tuotantoon.
Viimeisenä kello 18 lavalla nähdään mikkeliläinen Santana Tribute Band, joka on nimensä mukaisesti erikoistunut soittamaan yhdysvaltalaisen rock-yhtye Santanan kappaleita.
Liput tapahtumaan voi ostaa ennakkoon 20 eurolla osoitteesta nettilippu.fi. Lisäksi lippuja voi ostaa puiston portilta hintaan 25 euroa, tunti ennen tapahtuman alkua.
Vanhemman mukana alle 18-vuotiaat sekä vammaiskortin haltijan avustajat pääsevät osallistumaan veloituksetta.
Otavan Opiston puistosta löytyy suuri piknik-alue, jonne voi tulla oman viltin ja eväiden kanssa. Omia alkoholituotteita tapahtuma-alueelle ei saa tuoda, mutta niitä voi ostaa erikseen varatulta piknikalueelta. Paikan päältä löytyy Lionclub Otavan Helmi, joka joka pitää aluella kahvio- ja myyntipisteitä.
Paunonen muistuttaa, että musiikista voi nauttia, vaikka yhtyeiden nimet eivät olisikaan tuttuja.
– Mielestäni on hienoa, että musiikin avulla voidaan tehdä hyväntekeväisyyttä. Lipun ostamalla on mukana tekemässä hyvää.