Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikaelissa nähdään alkuvuoden aikana joukko Suomen huippunimiä – Mikkeliin tulevat muun muassa Kake Randelin, Vesterinen Yhtyeineen, Juha Tapio ja Michael Monroe

Konserttitalo Mikaelin keikkavuosi 2023 alkaa tasokkaasti. Alkuvuoden aikana Mikaelin lavalle kipuaa iso joukko suomalaisen populaarikulttuurin kärkinimiä ja pitkän tien puurtajia.

Vuosi alkaa kahdella peruutuksella. Tammikuun 11. päiväksi buukattu Michael - The Magic of Michael Jackson -tribuuttishow sekä 13.1. suunniteltu Someone Like You: The Adele Songbook -esitys on peruttu RH Entertainmentin konkurssin takia.

Konserttikevään avaus Maailma on kaunis - Kassu Halonen 70 v 28. tammikuuta esittelee Kassu Halosen yli 1 500 sävellystä käsittävää uraa suomalaisessa kevyessä musiikissa.

Konsertissa kuullaan muun muassa Kirkan, Irwin Goodmanin ja Jari Sillanpään tunnetuiksi tekemiä kappaleita, jotka saavat rinnalleen harvemmin kuultuja sävelmiä sekä kantaesityksenä Halosen toinen sinfonia.

Konsertit johtaa kapellimestari Atso Almila ja solisteina laulavat Diandra, Tuure Kilpeläinen ja Laura Voutilainen. Juontajana toimii Mikko Kuustonen, joka myös esittää pari Halosen hittiä.

Helmikuun avaa tribuutti Queen-yhtyeelle ja sen karismaattiselle solistille Freddie Mercurylle.

4. helmikuuta nähtävä Show Must Go On on Queenin musiikkiin perustuva spektaakkeli huippulaulajineen, bändin tyylille uskollisine pukuineen ja valoineen.

Mercuryä esittää Mikael Saari, jonka Queen-tulkintaa on kuultu myös Tähdet Tähdet -laulukilpailussa.

Showssa kuullaan Queenin suurimmat hitit kuten I Want It All, Bohemian Rhapsody, We Are The Champions, Show Must Go On, Under Pressure ja monta muuta.

11. helmikuuta Mikaelissa kuullaan esitys Haikuja ihmiskunnalle – Haikus for humanity. Sen taustalla ovat Rauhantekijä-sarjasta tuttu Irina Björklund ja The Shubie Brothers-yhtye.

Olen lähdössä kohti konserttisaleja suurella innolla.

Kake Randelin

Konsertissa kuullaan kappaleita uudelta Plant A Seed-ekolevyltä, sekä Barely Ann-Mari-levyltä, jossa keskitytään rauhan teemaan.

Maaliskuussa nähdään Mikaelissa Juha Tapion Elävien maassa -konserttisalikiertue.

16.3. Mikkeliin saapuvalla kiertueella kuullaan paitsi suurimmat hitit, myös rakastetuimmat laulut koko uran varrelta.

Elävien maassa-kiertueen keikat ovat uuden albumin levynjulkaisukonsertteja, joten ennen kuulemattomat biisit ja tarinat kuullaan ensi kertaa.

Heti Tapion perään on ohjelmassa viime vuodelta siirtynyt sanoittaja Ilkka Vainion juhlakonsertti.

17.3. nähtävän konsertin ohjelmisto rakentuu artistin oman tuotannon lisäksi hänen isänsä Juha Vainion laulujen varaan.

Konserteissa kuullaan muun muassa Yksinäinen saarnipuu, Ota löysin rantein ja Satasen laina. Juhlakiertueella mukana kulkeva taustabändi koostuu suomalaisten eturivin artistien kanssa soittaneista huippumuusikoista.

Kake Randelin tuo Mikaeliin 19.3. uransa ensimmäiselle konserttisaliesityksen. 14 konsertin kiertue päättyy Mikkeliin.

– Nimen mukaisesti kiertueella kuullaan Kaikki Hitit. Olen lähdössä kohti konserttisaleja suurella innolla, Randelin kertoo.

Randelin on tähän mennessä julkaissut yli 20 albumia, joihin sisältyvät muun muassa hitit Nasta pimu, Tarja, Avaa hakas, Jannu huoleton, Tilipäivä koittaa ja Kielletyt tunteet.

Randelin on ahkera keikkailija ja yksi maamme kysytyimmistä kevyen musiikin artisteista.

Rocklegenda Michael Monroe tulee Mikaeliin 23. maaliskuuta.

Energisen ja omaa tietään kulkevan rocktähden ura alkoi vuonna 1979 perustetun Hanoi Rocksin solistina.

Viimeiset kymmenen vuotta Monroe on tehnyt yhteistyötä huippulahjakkaan bändin kanssa, jossa ovat mukana Sami Yaffa (Hanoi Rocks, New York Dolls), Karl Rockfist (Glenn Danzig, Joan Osborne), Rich Jones (The Ginger Wildheart Band, The Black Halos) ja Steve Conte (New York Dolls, The Crazy Truth).

Maaliskuussa Mikaelissa myös tanssitaan. Tanssien Tähtiin Show tuo 29.3. lavalle televisiosta stä tutut ammattitanssijat.

Show teki ensimmäisen kiertueen 2019, jolloin esityksen näki yli 10 000 katsojaa. Uusi esitys tuo lavalle uudistetun tanssijaryhmän. Lavalla nähdään Sami Helenius, Saana Akiola, Matti Puro, Jutta Helenius, Anssi Heikkilä, Ansku Bergström, Emil Hallberg, Claudia Ketonen, Jurijs Trosenko ja Kia Lehmuskoski.

Ohjauksesta ja dramaturgiasta vastaa Sari Siikander ja puvuista Helena Ahti-Hallberg.

Maaliskuun päättää 31.3. Vesterinen Yhtyeineen.

Vesterinen Yhtyeineen julkaisee uransa kahdeksannen albumin ja lähtee levynjulkaisukiertueelle.

Kiertueen konsertit ovat parituntisia elämyksiä uuden levyn musiikkia, intiimejä erikoisuuksia sekä vanhoja suosikkeja.

Tarkemmat tiedot aikatauluista, lippujen varaamisesta ja lipunhinnoista www.mikaeli.fi