Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Löytöeläintalon kuulumisia | Kaipaatko uutta harrastusta? Vapaaehtoistyö eläinten parissa tekee hyvää ja antaa hyvää mieltä

Kesän vaihtuessa syksyyn saatat miettiä uuden harrastuksen aloittamista.

Oletko tullut harkinneeksi vapaaehtoistyötä? Useista hyvistä puolista mainittakoon henkiset ja fyysiset hyvinvointivaikutukset sekä kustannukset, joita ei yleensä ole ollenkaan.

Päinvastoin, palkkioksi merkityksellisestä tekemisestä saa hyvän mielen ja uusia ystäviä. Tutkimustenkin mukaan vapaaehtoistyö auttaa vähentämään yksinäisyyttä ja torjumaan syrjäytymistä. Voinee siis todeta, että sillä on yhteiskunnallistakin vaikuttavuutta.

Löytöeläintalolla vapaaehtoistyöntekijät ovat kultaakin kalliimpia. Iltavuorot hoidetaan pääasiassa täysin vapaaehtoisten voimin, samoin varainkeruu, johon kuuluu muun muassa kirpputoritoiminta ja tapahtumien järjestelyt. Jokaiselle eläinten ystävälle löytyy sopiva tehtävä.

Eläintenhoitajilta vaaditaan jonkun verran sitoutumista ja myös fyysistä toimintakykyä. Empaattisuus ja kyky kohdata välillä myös surullisia kohtaloita on tärkeä ominaisuus, joka varmasti kehittyy entisestään talolla työskennellessä.

Löytöeläntalolle on kesän aikana tullut paljon arkoja emokissoja, joiden sosiaalistaminen tulee olemaan hyvin tärkeä tehtävä tulevina kuukausina.

Pennut tottuvat kasvaessaan ihmisiin ja saavat epäilemättä kodit helposti. Emot sen sijaan jäävät monesti pitkäksikin aikaa kodin etsijöiksi.

Jo pelkkä läsnäolo ja vaikkapa kirjan lukeminen ääneen voi auttaa arkaa eläintä luottamaan ihmiseen. Vakituisilla työntekijöillä on harvoin aikaa istahtaa vain seuraksi, joten vapaaehtoisten merkitys korostuu näissä tapauksissa entisestään.

Seuraava askel kesyttämisessä on kosketus. Käsittelyyn totuttaminen on ensisijaisen tärkeää, jotta hoitotoimet ja mahdolliset lääkitykset saadaan hoidettua aiheuttamatta stressiä eläimelle tai hoitajalle. Kodinetsintäkin on helpompaa, kun kissa uskaltaa tulla lähelle ja antaa silittää.

Kosketukseen totuttamiselle on hyvä antaa aikaa ja olla kärsivällinen. Esimerkiksi kuvassa oleva Iita nauttii jo hellävaraisista silityksistä, mutta säpsähtää vielä nopeita ja arvaamattomia liikkeitä.

Kirjoittaja on toiminut Mesy:llä vapaaehtoisena kissojen hoitajana ja uusien vapaaehtoisten perehdyttäjänä pian seitsemän vuoden ajan. Suosittelen lämpimästi tutustumaan toimintaan verkkosivuilla ja ottamaan yhteyttä sähköpostilla, jos kiinnostuit.

Löytöeläintalon osoite on Porrassalmenkatu 69 B, Rokkala. Mesyn väen tavoittaa puhelimitse 050 547 9054, varmimmin arkisin klo 9-16 ja viikonloppuisin sekä arkipyhinä klo 10-17.Sähköpostia voi lähettää osoitteeseen mikkelinesy(at)gmail.com. Nettisivut www.mesy.fi. FB: Mikkelin eläinsuojeluyhdistys ry.