Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Minä, päättäjä | On käsittämätöntä, jos Mikkelin valtuusto ei saa päätetyksi itäisen alueen koulukysymystä, sanoo kristillisdemokraattien valtuutettu Teuvo V. Riikonen

Kuka olet?

– Olen Teuvo V. Riikonen, kristillisdemokraattien kaupunginvaltuutettu. Teologian maisteri Helsingin yliopistosta ja sen lisäksi lukuisia lisäkoulutuksia kuten johtamisen erikoisammattitutkinto, kirkon johtamiskoulutus ja 198. valtakunnallinen maanpuolustuskurssi.

– Olen työskennellyt pitkään Parikanniemisäätiössä ja aikaisemmin muun muassa nuorisotyön johtajana järjestössä, opettajana ja rehtorina kansanopistossa sekä neljä kertaa rauhanturva- ja kriisinhallintajoukoissa Afganistanissa, Libanonissa, Israelissa ja Syyriassa.

– Lisäksi olen kirjailija ja tuotanto on ollut enimmäkseen tietokirjallisuutta. Mikkeliin muutin vuonna 2018. Olen haudannut kolmen vuoden sisällä kolme lähiomaista. Jäljellä olevat ovat enemmän kuin tärkeitä ja rakkaita.

Mitä teet työksesi?

– Olen Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja, mikä tarkoittaa mm. johtamista, hallintoa, taloutta, henkilöstön huomioimista, viestintää, tiedottamista, lastensuojelua, hengellistä työtä, kustannustoimintaa, mediatyötä, rakennushankkeita, omaisuuden hoitoa, sidosryhmätoimintaa, yhteiskuntasuhteita ja kaikkea muuta.

Mitä luottamustoimia sinulla on?

– Kaupunginvaltuuston lisäksi luottamustoimia Suomen Tietokirjailijoissa, Suomen Lähi-idän Instituutin Ystävät ry:n hallituksessa, Etelä-Savon Kauppakamarissa, Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunnassa, Kristillisissä kustantajissa ja Kirkkopalvelujen valtuuskunnassa. Lisäksi konsultoin taustalla eri organisaatioita esimerkiksi hallintoon liittyvissä asioissa.

Miksi läksit kunnallispolitiikkaan?

– Olin ensimmäisen kerran jo syntymäkunnassani Tuusulassa 1980-luvulla nuorisolautakunnan jäsen. Savonlinnassa asuessani lähdin kuntapolitiikkaan, kun kysyttiin ja äänestettiin valtuustoon.

– Demokratia ei ole täydellistä, mutta toimiva järjestelmä. Joku päättää aina asioista ja vastuun pakoilu ei auta. Maailman, Suomen, Itä-Suomen ja Mikkelin tilanne vaatii näkemystä, kokemusta ja päätöksiä. Vakaumukseeni kuuluu “harrastaa sen alueen parasta, mihin on laitettu asumaan”.

– Konkreettisesti haluan vaikuttaa kokonaisvaltaiseen politiikkaan, jossa taloutta pitää uskaltaa arvioida realistisesti. Työllisyys tarvitsee taustapuitteet kuntoon. Jos kakkua jaetaan, pitää välillä myös leipoa.

– Sivistys- ja kulttuuripolitiikka on pohja. Mikkeli päämaja- ja puolustusvoimien kaupunkina tarvitsee vahvat henkiset puolustusvoimat, joita koulutus, monipuolinen kulttuuri ja kirjasto edustavat. Kokonaisvaltainen turvallisuus.

Mikä ratkaisi puoluevalintasi?

– Eurooppalainen kristillisdemokratia syntyi toisen maailmansodan raunioiden jälkeen ja se kiehtoi vaihtoehdoista eniten. Arvot vaikuttavat aina taustalla ja minulle tärkeää on ihmiskuva. Jokainen ihminen on arvokas ja tätä pitäisi puolustaa kaikissa elämän vaiheissa.

– Kristittyjä voi olla ja onkin kaikissa puolueissa, jopa kristillisdemokraateissa. Tätäkin tärkeämpi on puolueohjelma ja tavoitteet. On mielenkiintoista, miten pienillä resursseilla voidaan luoda muun muassa uskottavaa talous-, turvallisuus-, sosiaali-, sivistys-, maaseutu- ja ilmastopolitiikkaa.

– Olen ollut kuusi vuotta puolueen varapuheenjohtaja ja kaksi kertaa hallitusneuvotteluissa. Tiedän, että uskottava ohjelma ja asiallinen argumentointi toimii kaikkialla.

– Puolueemme haaste on mielikuvamaailma, jossa muutamien ulostulot voivat heikentää tuhansien muiden uskottavuutta. Molemmat ministerimme tekevät hienoa työtä. Mikkelin paikallistoimijat ja äänestäjät ovat upeaa porukkaa. Edustan heitä ylpeänä.

Olet uusi valtuutettu. Millaisia asioita haluat edistää ja millaisen panoksen aiot antaa valtuuston työskentelyyn?

– Savonlinnassa olin valtuustossa 17 vuotta ja Mikkelissä olen uusi.

– Otan esille kolme asiaa. Ensimmäinen on poliittinen eli retorinen puhe. Sananvapauteen ei saa puuttua, mutta siihen kuuluu myös mahdollisuus olla hiljaa. Jos itselläni on sanottavaa, valmistelen, pohjustan ja kuuntelen muiden puheita. Pyrin parhaan argumentin politiikkaan. Silloin minkä tahansa ryhmän ehdotus on kannatettava. Toivottavasti myös minun.

– Toinen asia on ilmapiiri ja vastakkainasettelu. Eduskunta ja kunnanvaltuusto ovat eri paikkoja. Eduskunnassa on lainsäädäntö, valtion tulo- ja menoarvio sekä muut esimerkiksi EU:n jäsenyyden asiat sekä hallitus ja oppositio. Kunnanvaltuustossa ei tarvita hallitusta ja oppositiota. Tavoitteena on yhden eli oman kaupungin menestys. Jokaisen pitäisi kiinnittää huomiota omaan toimintaan.

– Kolmas asia on päätöksentekokyky. Valmistelu ja esittely johtaa päätökseen, jota seuraa toimeenpano. Turhia paniikkijarrutuksia juuri ennen päätöstä pitää välttää. Minut on valittu tekemään päätöksiä, ja jos pohjaesitys on riittävän hyvin argumentoitu, voin kannattaa sitä. Kaikki Mikkelin puolueet ovat sivistyspuolueita. On käsittämätöntä, jos tämä porukka ei saa päätetyksi itäisen alueen koulu kysymystä.

Miten kuvailet itseäsi?

– Siinä tarvitaan muiden apua ja palautetta. Luova, ratkaisukeskeinen, vahva johtajuus, kokonaisnäkemystä, aikaan saava, sosiaalinen ja huumorintajuinen. Pyrin kuuntelemaan ja kohtaamaan ihmiset. Haluan olla oikeudenmukainen.

– Luottamustehtävät otan vakavasti, mutta elämään ja ilmiöihin suhtaudun joskus hilpeästi. Suorastaan satiirilla.

Mikä saa sinut iloiseksi?

– Elämä. Terveys. Työ. Läheiset. 13-vuotiaan lapsenlapsen kanssa tekeminen ja keskustelut. Hän kysyi minulta ollessaan n. 4–5 vuoden ikäinen. “Pappa, mitä on äärettömän takana?”

– Matkat, liikunta eri muodoissaan, kirjat ja maittava ruoka ja juoma. Kesä, Saimaa, sauna ja vesi.

Entä murheelliseksi?

– Niitä asioita on liikaa. Se, että miten maailmaa voivat johtaa niin keskinkertaiset ja typerät diktaattorit. Vastakkain asettelu.

– Tietoinen vääristely. Tietämättömyydestä nouseva tyhmyys. Loputon ihmisten selän takana pahan puhuminen. Maailman lasten ja naisten huono asema.

Miten lataat akkujasi?

– Liikunta eri muodoissaan, muun muassa sähly, kävely, retkiluistelu ja maantiepyöräily. Hyvät ja inspiroivat kaveriporukat ja ystävät. Kulttuuri eri muodoissaan kuten konsertit, elokuvat ja taidenäyttelyt. Matkailu uusissa kohteissa. Seuraavan kirjan kirjoittaminen.

Mistä et luovu mistään hinnasta?

– Arvoista ja hyvistä tavoista ei pitäisi luopua.

– Minulla oli noin 15 vuotta pieni Kreikasta ostettu taitettava matka-ikoni, josta en ikinä olisi halunnut luopua. 16.6.2023 arkku avattiin. Siihen rinnalle sen laitoin. Sitten arkku suljettiin ja poikani laskettiin kirkkomaahan. Sen jälkeen ei ole mitään asiaa, luottamustehtävää, tavaraa tai esinettä josta en voisi luopua.

Kehu toisen puolueen päättäjä!

– Olen lukenut lähes kaikki edelliset kehumiset ja olen sen verran uusi Mikkelissä, että kehun vieressäni istuvan nuorisovaltuutetun. Heitä kukaan ei ole maininnut.

– Olivia Salminen, Toivo Tiihonen ja Sebastian Niemeläinen. Kaikki parasta A-ryhmää. Kyllä nykyiset valtuutetut ovat kaikki hyviä, mutta nämä nuoret ovat parempia. Kun viime kokouksessa yksi heistä piti puheen, minä olin se joka aloitti sekunnin sadasosassa aplodit.

Kehu Mikkeliä!

– Mainettaan parempi. Ihanat ihmiset, parhaat pyöräilytiet, kulttuuria kaikelle kansalle, logistisesti loistava, mahtavat maisemat.

– Olen asunut ulkomailla 3–4 vuotta, vieraillut noin 80 valtiossa ja nähnyt vaikka mitä. Parasta siinä on, että Mikkelin torilla saa kahvia, suolaista ja makeaa sekä hyvää palvelua.

Juttusarjassa Mikkelin kaupunginvaltuuston uudet valtuutetut kertovat itsestään ja asioista, jotka ovat heidän sydäntään lähellä.