Sanat, puhutut tai kirjoitetut, voivat tehdä isoja asioita. Niiden avulla voi päästä eroon monenlaisista henkisistä painolasteista.
Mikkeliläinen kirjailija Riitta Simola tietää tämän asian omasta kokemuksesta. Hänen esikoiskirjansa Ulos pullosta käsitteli päihderiippuvuutta.
– Oivalsin, että joku muu saneli minun elämääni. Mahdollistin läheiseni elämää hänen ongelmiensa kanssa ja unohdin oman elämäni, Simola sanoo.
Simolan toinen kirja, Siipirikkovarpunen käsitteli läheisriippuvuutta. Määritelmän mukaan se on tunnetila, jossa ihmisen itsetunto, onnellisuus ja käyttäytyminen ovat liiallisesti sidoksissa toiseen ihmiseen.
Läheisriippuvuus ilmenee usein omien tarpeiden sivuuttamisena, miellyttämishaluna, rajattomuutena sekä jatkuvana toisen ihmisen kontrolloimisena tai hoivaamisena.
– Aloin samalla tutkia lapsuudessa syntyneitä traumoja, tunnelukkoja. Näistä asioista nuo kirjat syntyivät, hän summaa.
Simola on halunnut puhua asioista avoimesti ja rehellisesti. Tämä asenne on vienyt hänet monenlaisiin keskusteluryhmiin ja työpajoihin, sekä puhujaksi että jäseneksi.
Simola on julkaissut viime vuosina myös kolme dekkaria. Niistä ensimmäinen, Mikkelin varjot, avasi ovat Mikkelin vankilaan.
– Olin kesällä 2025 ensimmäisen kerran puhumassa noin 20 vangille kirjoittamisesta ja siitä, kuinka Mikkelin varjot syntyi. Viime keväänä sain kutsun vankilaan pitämään työpajaa kirjoittamisesta.
Ryhmään valikoitui kahdeksan miestä.
– Annoin ensimmäisen tapaamisemme lopuksi työpajalaisille tehtäväksi kirjoittaa vapaudesta. En tarkoittanut vankilan muurien ulkopuolella olevaa vapautta, vaan vapautta lapsuuden traumoista, tunnelukoista vapautumista, vapautumista vääränlaisista tavoista ja tottumuksista ja niin edespäin, Simola kertaa.
Ryhmän tuotokset olivat ilahduttavia.
– Syntyi hienoja, hyvällä suomen kielellä kirjoitettuja, koskettavia ja rohkeita tarinoita. Ne olivat monelle selvästi hyvää terapiaa, Simola kertoo.
Kirjailija on käynyt puhumassa myös ikäihmisille sekä päihde- ja mielenterveysihmisille.
– Puhun kirjoittamisesta, mutta aihe lipsahteli näissäkin välillä myös erilaisiin riippuvuuksiin, tunnelukkoihin ja muihin asioihin, jokaisen oman tarinan kautta myös näistä kipeistä aiheista.
– Näissä tilaisuuksissa käy usein niin, että ihmiset alkavat puhua omia asioitaan ikään kuin ulos, kun heitä innostaa puhumaan ja nostaa asioita esille.
– Moni on sanonut näissä tilanteissa ymmärtäneensä olevansa esimerkiksi läheisriippuvainen, kun asia on ensin tehty heille ymmärrettäväksi, sanoitettu, Simola sanoo.
Simola puhuu asioista oman elämänsä kautta.
– Olen rehellinen ja puhun omien kokemuksieni kautta. En koe enää häpeää puhuessani asioistani. Olen tehnyt paljon töitä työstäessäni elämääni monin tavoin.
– Ja kun olen tehnyt töitä oman itseni kanssa, voin puhua myös muille ja ehkä auttaa heitä.
Omien asioiden työstäminen jatkuu elämäkertakirjassa, joka on työn alla.
– Ensin piti tietysti kysyä itseltä, että kiinnostaako minun elämäni ketään muita. Mutta uskon, että siinä on muillekin annettavaa. Olen kokenut elämässäni paljon, myös ikäviä asioita.
– Kirjan työnimi on Aurinkotyttö. Nimi tulee siitä, kun minut nuorena valittiin aikakauslehden Aurinkotytöksi.
Muisto ei ole pelkästään aurinkoinen.
– Kohtasin siinä yhteydessä erään missin. Hän katsoi minua ja sanoi, että ”muuten hyvä, mutta voisit vähän laihduttaa”. Arvaa, miltä se nuoresta ihmisestä tuntui. No, minusta ei koskaan tullut julkisuuden henkilöä, Simola kuittaa.
Kirjoittamista Simola ei lopeta, mutta dekkarit on tehty.
– Nato-Mikkeliin sijoittuva Kostonjumala on kolmas ja viimeinen Vappu Viiperistä kertova rikosromaani. Hänen tarinansa loppuu siihen. Luontevasti, silloin kun se on vielä kiinnostava, Simola sanoo.
Simola rohkaisee omien kokemustensa perusteella ihmisiä puhumaan asioistaan.
– Jos on paha olla, se tuntuu elämässä hätänä ja levottomuutena. Tyyneys elämään löytyy, kun työstää omia asioitaan. Mikkelissä on monia loistavia ryhmiä, joissa voi jakaa tuntemuksiaan ja kokemuksiaan muiden ihmisten kanssa.
– Niissä käydään erinomaisia keskusteluja ja niissä kuulee kymmeniä tarinoita. Mutta sitoutuminen on tärkeää. Prosessit ovat pitkiä, hän sanoo.
Itse hän kokee saaneensa paljon.
– Olen onnellinen. Elämä on ihanaa, kun voin antaa jotakin toisille. Kun pystyy auttamaan muita, saa paljon myös itselleen.