Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Minä, päättäjä | Sosialidemokraattien Sari Rautiaisen mielestä ilman vahvaa elinkeinoelämää ei ole myöskään toimivia peruspalveluja – ”Mikkeli kuuluu meille kaikille”

Kuka olet?

– Olen Sari Rautiainen, sosialidemokraattien kaupunginvaltuutettu.

– Olen 57-vuotias ja asun Rantakylässä Vuolingon alueella rivitalossa. Olen kolmen lapsen äiti ja yhden pienen prinsessan mummo.

– Olen syntynyt Pieksämäellä, mutta muuttanut jo yksivuotiaana Mikkeliin. Olen asunut monissa kaupunginosissa: Emolassa, Rahulassa, Kattilansillassa, Tuskussa, Launialassa, Tuppuralassa ja Lähemäellä, joten Mikkeli on tullut tutuksi monesta näkökulmasta.

– Olen koulutukseltani ompelija ja suurtalouskokki. Työelämän varrella olen toiminut pääluottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna, ja näihin tehtäviin liittyen olen osallistunut lukuisiin koulutuksiin. Olen suorittanut myös pedagogisia opintoja Humakissa, nämä liittyivät työhöni ammattiliitto JHL:ssä.

– Oppiminen on minulle jatkuvaa, tällä hetkellä opiskelen Canva-kuvankäsittelyä Xamkissa, ja syksyllä palaan jälleen Humakin opintoihin.

Mitä teet työksesi?

– Tällä hetkellä olen töissä määräaikaisessa tehtävässä Eloisalla Mikkelin keskussairaalassa ravintokeskuksessa. Tässä työssä olen ollut aikaisemmin yli 20 vuotta. Tässä välissä työskentelin kolme vuotta ammattiliitto JHL:ssä projektityöntekijänä Etelä-Suomen alueella.

Mitä luottamustoimia sinulla on?

– Toimin Mikkelin kaupunginvaltuutettuna, aiemmin varajäsenenä, sekä Etelä-Savon maakuntavaltuustossa.

– Olen myös Sodan ja rauhan keskus Muistin säätiön hallintoneuvoston jäsen ja Etelä-Savon kampuskiinteistöjen hallituksen jäsen. Lisäksi olen varajäsen Etelä-Savon hyvinvointialueen valtuustossa.

– Demarinaisissa toimin Kaakkois-Suomen demarinaisten varapuheenjohtajana sekä valtakunnallisen hallituksen varajäsenenä.

– Seurakunnan puolella olen Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkovaltuutettu ja Koko kansan kirkko -valtuustoryhmän puheenjohtaja sekä kirkkoneuvoston varajäsen.

Miksi läksit kunnallispolitiikkaan?

Minulle on tärkeää, että yhteiskunta pitää kaikista huolta.

Kaupunginvaltuutettu Sari Rautiainen (sd.)

– Minua pyydettiin ensimmäistä kertaa mukaan ehdokkaaksi kuntavaaleihin vuonna 2012, kun toimin Etelä-Savon sairaanhoitopiirissä pääluottamusmiehenä. Siinä tehtävässä pystyin vaikuttamaan moniin työpaikan asioihin ja se tuntui merkitykselliseltä. Sitä kautta syntyi halu vaikuttaa laajemmin, ja siksi kunnallispolitiikkaan lähteminen tuntui luontevalta ja sillä tiellä olen edelleen.

Mikä ratkaisi puoluevalintasi?

– Olin miettinyt puolueeseen liittymistä jo pidempään, ja lopulta ratkaisevaa oli se, että Sdp:n arvot vastaavat omiani. Minulle on tärkeää, että yhteiskunta pitää kaikista huolta ja että kukaan ei jää yksin, siksi valinta tuntui luontevalta.

Olet uusi valtuutettu. Millaisia asioita haluat edistää ja millaisen panoksen aiot antaa valtuuston työskentelyyn?

– Haluan edistää Mikkelin elinvoimaisuutta, sitä, että täällä on yrityksiä, työpaikkoja, koulutusmahdollisuuksia ja mahdollisuuksia ihmisille jäädä ja rakentaa omaa elämäänsä tänne.

– Näen, että ilman vahvaa elinkeinoelämää ei ole myöskään toimivia peruspalveluja, joten nämä kulkevat käsi kädessä. Minulle tärkeitä asioita ovat myös laadukkaat koulutusmahdollisuudet sekä turvalliset ja terveet koulut ja päivähoito.

– Pidän tärkeänä, että Mikkelissä tehdään aktiivisesti työtä työllisyyden edellytysten parantamiseksi, esimerkiksi yritystoimintaa tukemalla ja kehittämällä toimivia työllisyyspalveluja. Erityisesti haluan, että pitkään työttömänä olleita ja nuoria tuetaan löytämään oma paikkansa työelämässä.

– Lisäksi pidän tärkeänä, että Mikkelissä on tarjolla harrastus- ja kulttuurimahdollisuuksia kaikille, ne lisäävät hyvinvointia ja vähentävät yksinäisyyttä.

– Valtuustotyössä haluan tuoda käytännönläheistä näkökulmaa ja tehdä yhteistyötä, jotta löydämme yhdessä ratkaisuja, jotka toimivat mikkeliläisten arjessa.

Miten kuvailet itseäsi?

– Olen luonteeltani utelias ja oppimishaluinen, voisin sanoa olevani ikuinen opiskelija. Perehdyn asioihin huolella, mietin niitä eri näkökulmista ja yritän löytää ratkaisuja, jotka vievät asioita eteenpäin, usein myös yhteistyön ja kompromissien kautta.

Mikä saa sinut iloiseksi?

– Minut saa iloiseksi oma perhe, erityisesti tänä vuonna äitienpäivänä syntynyt ensimmäinen lapsenlapseni. Myös työ, työkaverit, ystävät ja sukulaiset tuovat iloa arkeen.

Entä murheelliseksi?

– Minua huolestuttavat nykyisen hallituksen tekemät heikennykset, jotka osuvat erityisesti työttömiin, eläkeläisiin ja lapsiperheisiin.

Miten lataat akkujasi?

– Neulon, luen, opiskelen ja hoidan puutarhaa, ja käyn mielelläni ihastelemassa puutarhakohteita Mikkelissä ja muualla.

– Lataan akkujani myös kulttuurin parissa, pidän museoista, konserteista ja taidenäyttelyistä. Tapaan perhettäni, ystäviä ja sukulaisia. Lisäksi käyn lenkillä, erityisesti sauvakävely on minun juttuni.

Mistä et luovu mistään hinnasta?

– Perhe ja läheiset ovat minulle niin tärkeitä, että heistä en luopuisi mistään hinnasta.

Kehu toisen puolueen päättäjä!

– Tämä on vaikea valinta, koska monesta päättäjästä löytyisi kehumista.

– Valitsen kuitenkin keskustan Petri Pekosen. Hän on kokenut, pitkän linjan poliitikko, joka punnitsee asioita huolella ja osaa katsoa asioita useasta näkökulmasta. Arvostan hänen tapaansa kuunnella ja käydä rakentavaa keskustelua. Hän pitää esillä koko Mikkeliä, ei vain kaupunkikeskustaa, vaan myös haja-asutusalueiden ja maaseudun näkökulmia ja vahvuuksia.

Kehu Mikkeliä!

– Minulle Mikkeli on ennen kaikkea koti ja täynnä muistoja eri elämänvaiheista, lapsuuden Emolasta tähän päivään. Täällä yhdistyvät läheinen luonto, turvallinen arki ja yhteisöllisyys tavalla, joka tekee Mikkelistä paikan, jossa on aidosti hyvä elää.

Nahkatakkimies & Partajätkä VS. Rollerin Poket -kappaleen Mikkeli kuuluu miulle sanoihin on helppo yhtyä: ”ei rakkaus siuhun kuole milloinkaan – Mikkeli kuuluu miulle”

Itse lisäisin tähän vielä, että Mikkeli kuuluu meille kaikille.

Juttusarjassa Mikkelin kaupunginvaltuuston uudet valtuutetut kertovat itsestään ja asioista, jotka ovat heidän sydäntään lähellä.