Jukurit selvitti tutkimuksella, mitä pitäisi tapahtua, että Kalevankankaan Let´s Go Areenan katsomot täyttyisivät tulevaisuudessa nykyistä paremmin.
Taustalla on pari matemaattista tosiasiaa. Niistä ensimmäinen on, ettei Jukurien nykyisen, reilusti alle 3 000 hengen katsojakeskiarvon varaan rakenneta kummoisesti menestyvää liigajoukkuetta. Toinen on se, että tuon rakentamisen pitäisi jatkossa perustua nimenomaan yleisötuottoihin; ne ajat ovat ohi, kun Jukurien liigapolkua rakennettiin yksittäisten taustahenkilöiden rahoituksen varaan.
Tutkimus osoitti, että Jukurien pitäisi menestyä paremmin ja että joukkueessa pitäisi olla kiinnostavampia pelaajia. Ja tästä kaikesta pitäisi mielellään päästä nauttimaan nykyistä halvemmalla.
Tämä yhtälö on sikäli hankala toteutettava, että menestystä ja tähtipelaajia ei saada Mikkeliin kuin rahalla. Joten on mietittävä, miten yhä useampi Jukureista kiinnostunut saataisiin niin kiinnostuneeksi, että hän tulisi hallille kannustamaan.
Ei siinä muu auta. Tuotteen on oltava kunnossa ja se on tarjoiltava kohtuuhintaisessa, kiinnostavassa paketissa.
Tällaisten taloudellisten yhtälöiden ratkominen on niin visaista puuhaa, etten lähde etevämpiä neuvomaan.
Mutta väkisinkin tulee mieleen, että mitähän Kouvolassa on osattu tehdä Mikkeliä paremmin, kun vain vuotta Jukureita aikaisemmin Liigaan noussut KooKoo on alkanut vakiinnuttaa asemaansa pudotuspelijoukkueena ja juhli viime keväänä SM-hopeaa.
Kouvolassa ollaan oltu aika lailla samoissa tilanteissa kuin Mikkelissä; edellisellä kaudella tehtiin tappiollinen tilinpäätös, taloudelliset raamit ovat pienet sielläkin ja esimerkiksi KooKoon pelaajabudjetti oli päättyneellä kaudella vain puoli miljoonaa isompi kuin Jukureilla.
Mutta toinen porskutti ja toisella loppuivat eväät kesken kauden ja parhaat pelaajat myytiin. Ja toinen lähtee syksyllä liigakauteen hyvässä nosteessa ja kassatilanteessa.
Näin pienellä talousalueella Jukurit ei tule pärjäämään, ellei se saa talouspuoltaan tukevammalle pohjalle. Ja siihen ei päästä, ellei seura saa taustalle lisää sekä sijoittajia takaamaan joukkueen rakentamisen edellytyksiä että yleisöä tuomaan kassaan nykyistä huomattavan paljon enemmän niin sanottua pitoa.
Tie voi olla pitkä, mutta Jukureiden kannattaa valita tasaisen kasvun tie. Vain sillä tavalla vältytään paniikkitilanteilta ja taataan, että mikkeliläinen liigakiekkoilu pysyy sillä tasolla, jolla pelataan kiinnostavaa ja merkityksellistä kiekkoa.
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.