19. toukokuuta vietetyssä Naapuruusviikon pihatapahtumassa Arvonpuistossa istutettiin yhteinen naapuruuspuu symboloimaan yhteisöllisyyttä ja yhdessä kasvavaa naapuruutta.
Puu muistuttaa siitä, että hyvä naapuruus syntyy pienistä teoista, kohtaamisista ja toisten huomioimisesta, aivan kuten puu kasvaa vahvaksi hyvällä hoidolla ja yhteistyöllä.
Istutettu puu on kirsikkapuu, jonka toivotaan ilahduttavan pitkään Arvonpuiston kävijöitä.
Tilaisuudessa puulle annettiin yleisön ehdotusten pohjalta nimeksi Arvon Kirsikka.
Naapuruusviikko on Setlementtiliikkeen valtakunnallinen teemaviikko, jonka tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä, lisätä kohtaamisia ja kannustaa välittämiseen omassa arjessa ja asuinympäristössä.
Pihatapahtuma järjestettiin yhdessä Arvonpuiston alueen naapuritoimijoiden kanssa.
Mukana puun istutuksessa olivat Mikkelin Setlementti ry, Estery, Mikkelin Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry, Virike ry sekä Mikkelin Yliopistokeskus.
Päivä kokosi yhteen eri-ikäisiä osallistujia viettämään aikaa hyvässä seurassa ja vahvistamaan yhteisöllisyyttä Naapuruusviikon hengessä.
– On ilo toimia tällaisessa Arvonpuiston kaltaisessa yhteisössä, jossa yhteistyöllä voidaan tehdä paljon hyvää ja rakentaa entistä välittävämpää arkea kaikille, toteaa Mikkelin Setlementti ry:n toiminnanjohtaja Marju Kiiski.
Kaikki ovat tervetulleita ihastelemaan naapuruuspuuta Arvonpuistoon osoitteeseen Puistokatu 1b.