Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jukurit selvitti plussiaan ja miinuksiaan kahdella yleisötutkimuksella – kannattajat haluavat menestystä, tähtipelaajia ja sykähdyttäviä elämyksiä kohtuulliseen hintaan

Jukurien kannattajat haluavat nähdä joukkueen menestyvän.

Urheilullinen menestys oli selvä ykkösasia, kun Jukurit kysyi seuraajiltaan, mikä syy saisi heidät käymään ahkerammin peleissä ja jopa hankkimaan kausikortin.

– Ei tietenkään ole yllätys, että urheilullisella menestyksellä on suora vaikutus kävijämääriin. Tähän panostamme tietenkin resurssiemme puitteissa kaiken mahdollisen. Tulevaan kauteen lähdemme urheilullisesti paremmista lähtökohdista kuin edelliseen, kertoo Jukurit HC Oy:n toimitusjohtaja Tero Kumela.

Jukurit selvitti yleisönsä näkemyksiä löytääkseen selkeää dataa siitä, millaisilla toimilla entistä useampi ihminen saataisiin sitoutumaan Jukureihin nykyistä paremmin.

– Tavoitteena on tehdä näkyväksi, missä Jukureilla on suurin kasvupotentiaali ja mihin kehitystyötä kannattaa kohdistaa.

– Urheilullinen menestys on itsestäänselvyys, sen ymmärtämiseksi ei tutkimuksia tarvita. Meille olennaisinta on ymmärtää, mitkä muut tekijät asiaan vaikuttavat, muotoilee Kumela.

Kasvua tarvitaan, sillä Jukurien katsojamäärät eivät ole kehittyneet odotetusti liigataipaleen alkuhuuman jälkeen. Tässä asiassa mikkeliläisseura on jäänyt jälkeen monesta muusta seurasta.

Viime kauden numerot kertovat asian. Jukurien yleisökeskiarvo oli 2 580, josta kausikorttilaisia oli 1 227 ja irtolipun ostajia noin 1 353.

Vertailun vuoksi; hopeaa ja pronssia ottaneiden kouvolalaisen KooKoon ja lappeenrantalaisen SaiPan yleisökeskiarvot olivat viime kaudella lähempänä 4 000 katsojaa.

– Tämä on meille haaste. Kiinnostusta seuraa kohtaan on olemassa, mutta se ei ole vielä muuttunut riittävän vahvasti säännöllisiksi hallikäynneiksi ja ostavaksi käyttäytymiseksi, Kumela myöntää.

Asian taustalla on myös realiteetteja; Mikkelin talousalue on pienehkö ja Jukurien historia liigassa lyhyt.

– Tässä on kuitenkin myös kasvun mahdollisuus. Asiakasdatan avulla Jukurit voi tunnistaa, miten ihmisiä kannattaa aktivoida, mikä ohjaa hallille lähtemistä ja mihin ottelutapahtuman sekä palvelupolun kehitystyö kannattaa kohdistaa.

– Vain asiakasdatan avulla ymmärrämme riittävän tarkasti, mikä saa kiinnostuksen muuttumaan hallikäynneiksi ja kuluttajatuotoiksi, tiivistää Kumela.

Kehitystyön tueksi Jukureille muodostettiin asiakasprofiilit. Niiden avulla voidaan tunnistaa, missä ryhmissä on eniten kasvupotentiaalia ja millaisilla toimilla käyntitiheyttä voidaan lisätä.

Jukureihin kaivataan persoonallisia pelaajia, tähtiä sekä omia kasvatteja.

Jukureilla on aktiivisia faneja vähemmän kuin liigaseuroilla keskimäärin, mutta satunnaisia seuraajia on selvästi enemmän.

– Tämä tekee kasvun suunnasta kaupallisesti selkeän. Suurin mahdollisuus ei synny vain uusien yleisöjen löytämisestä, vaan siitä, että satunnaiskävijöitä saadaan palaamaan hallille useammin ja siirtymään kohti vakiintunutta asiakkuutta tai kausikorttilaisuutta, Kumela sanoo.

Satunnaisten seuraajien ja intohimoisten seuraajien motiivit eivät ole samoja.

Satunnainen seuraaja ei yleensä sitoudu seuraan identiteetin tai vahvan kannattajuuden kautta. Hänen päätöstään ohjaavat käytännöllisyys, kiinnostava vastustaja, ajankohdan sopivuus, seurue, tarjous, tapahtuman helppous ja tunne siitä, että ilta tarjoaa riittävästi vastinetta rahalle ja ajalle.

Intohimoisesti seuraavalle kannattajalle Jukurit on osa arkea, identiteettiä ja yhteisöä. Hän seuraa joukkuetta myös tuloksellisesti vaikeampina hetkinä, hakee sisältöä ympärivuotisesti ja arvostaa ennen kaikkea tunnetta läheisyydestä seuraan, pelaajiin ja yhteiseen tarinaan.

Kumelan mukaan Jukurien talous kehittyisi positiiviseen suuntaan jo pienelläkin yleisömäärien parannuksella. Ensi kaudelle Jukurit tavoittelee yleisökeskiarvon kohentamista 2 750:een.

– Jos lisäksi kioskin keskiostos kasvaisi nykyisestä noin seitsemästä eurosta 7,50:een, kokonaiskasvu olisi kauden aikana noin 150 000 euroa.

– Ja jos katsojakeskiarvo nousisi tulevaisuudessa 3 000:een, olisi sen vaikutus nykytilanteeseen lähes 400 000 euroa plussaa, havainnollistaa Kumela.

– Tutkimusten mukaan valtaosa kävijöistämme on melko tyytyväisiä asiakkaita, mutta nykyiset yleisömäärät eivät ole riittäviä. On löydettävä keinoja kasvattaa määriä, toteaa Kumela.

Mitä sitten pitäisi tapahtua, että Let’s Go Areenan lehterit alkaisivat täyttyä paremmin? Tähän tutkimus antaa selkeitä vastauksia.

Ykkösasia on siis siis menestyminen.

– Se on ehdottomasti useimmin mainittu tekijä. Vastaajat korostavat, että joukkueen täytyisi pärjätä paremmin ja taistella playoff-paikoista loppuun asti, jotta mielenkiinto säilyisi, Kumela sanoo.

Vastauksissa nousi esille myös se, että Jukureihin kaivataan persoonallisia pelaajia, tähtiä sekä omia kasvatteja.

Tunnelma hallissa on myös monelle tärkeä asia.

– Vastauksissa toivotaan teemailtojen, kuten Oktoberfest tai Halloween parempaa ja uskottavampaa toteutusta. Fanikulttuurin tukemista pidetään tärkeänä tunnelman nostamiseksi, Kumela siteeraa.

Tähän liittyy myös ottelutapahtuman laatu.

– Hallin tunnelman nostaminen, alkushow’n kehittäminen ja laadukas äänentoisto mainitaan kehityskohteina, toimitusjohtaja luettelee.

Hinnoittelu on tärkeä asia monelle Jukurien kannattajalle.

Osa vastanneista kokee lippujen hinnat haasteeksi, erityisesti silloin, kun liikkeellä ollaan kokoperheen voimin ja jäähallissa ostetaan myös ruokaa ja juomaa. Vastaajat toivoivat edullisempia hintoja sekä tarjouksia ja kampanjoita.

Perinteisen kausikortin rinnalle kaivataan myös joustavampia vaihtoehtoja, kuten 6-10 ottelun vapaavalintaisia lippupaketteja, viikonloppukausikortteja tai kuukausimaksullisia malleja.

– Tämä palvelisi niitä, jotka eivät ehdi tai pysty sitoutumaan kaikkiin kotiotteluihin, Kumela sanoo.

Jukurien kausikortin haltijat toivovat myös parempaa vastinetta rahoilleen.

– Halutaan parempia ja eksklusiivisempia etuja, kuten suurempia alennuksia ruoasta ja fanituotteista, mahdollisuutta tuoda kaveri mukaan alennetulla hinnalla tai erityisiä tapaamisia pelaajien kanssa. Kausikortin tulisi tarjota selkeä hinnallinen etu suhteessa irtolippuihin, tiivistää Kumela toiveita.

– Näiden osalta on Jukureissa jo monessa kohtaa tartuttu toimenpiteisiin: kaudelle 26-27 on tuotu mahdollisuus maksaa kausikortti kuukausierissä ja kausikorttilaisen etuja on lisätty, ottelutapahtumaan on tulossa uudistuksia ja tulevan kauden teemaotteluihin panostetaan selvästi edelliskautta enemmän, hän jatkaa.

Johtopäätökset perustuvat kahteen mittaukseen.

Liigan seurakohtaisen raportin toteutti Liiga yhteistyössä Knowit Management Consultingin kanssa. Tämän raportin pohjana olleeseen kyselyyn vastasi 316 henkilöä.

Sponsor Insight Finlandin kaudesta 2025-26 tekemään kyselyyn vastasi 446 henkilöä. Heistä 107 oli Jukurien kausikorttilaisia ja 339 oli käynyt otteluissa yhden tai useamman kerran irtolippujen turvin.

– Liigan tutkimus antaa vertailtavaa, koko sarjan tasoista näkökulmaa, kun Sponsor Insight -tutkimus tarjoaa syvempää, seurakohtaista asiakasymmärrystä erityisesti kaupallisen kehittämisen tueksi, arvioi Kumela.