Moni mikkeliläinen on sitä mieltä, että torin laidalla tyhjänä seisova entinen lääninhallituksen talo olisi loistava paikka museolle. Tätä näkökantaa on kuultu viime aikoina toripuheissa sekä mielipide- ja tekstaripalstoilla.
Olen ehdottomasti samaa mieltä. Carl Ludvig Engelin suunnittelema hieno rakennuskokonaisuus tarjoaisi arvokkaat tilat taidemuseolle ja miksei myös jonkinlaiselle kaupunginmuseolle. Mikkelillähän ei sellaistakaan ole.
Tähän saakka ajatusleikki on hyvin helppoa. Siitähän sitä saadaan tyhjät tilat kunnon käyttöön niin että heilahtaa.
Sitten alkaa mennä vähän vaikeammaksi, kun muistellaan kylmiä tosiasioita, jotka kaupunkilaiset monissa mielipiteen ilmauksissaan sujuvasti unohtavat.
Ensimmäiseksi Mikkelin kaupungin pitäisi ostaa se rakennusmassa itselleen. Se kun ei ole kaupungin, vaan valtion entisiä toimitiloja hallinnoivan Senaatti-kiinteistöt Oy:n omistuksessa.
Sen jälkeen alkavatkin setelit sitten lennellä oikein siipien kanssa.
Kauppa saattaisi syntyä kohtalaisen halvallakin. Senaatti-Kiinteistöt hankkiutuu varmasti sopuhintaan eroon rakennuskokonaisuudesta, jonka vuotuiset ylläpitokustannukset ovat tyhjänäkin melkoiset.
Miljoonissa laskettava summa siihen kuitenkin menee. Sanotaan nyt vaikka että viisi miljoonaa, mikä saattaa olla alakanttiin.
Sen jälkeen alkavatkin setelit sitten lennellä oikein siipien kanssa.
Lääninhallitusrakennuksen kunto on arvioitu marraskuussa 2024. Arvion mukaan talon kunto vaihtelee huonosta välttävään. Tarvitaan kunnollinen peruskorjaus. Se maksaisi kahdeksisen miljoonaa euroa.
Remontin jälkeen rakennus pitäisi vielä muuttaa uuteen käyttötarkoitukseen. Se on kallista, koska tiukat suojelumääräykset rajoittavat myös talon vanhimman osan sisätilojen muuttamista vaikkapa juuri museoksi.
Muutostöidenkin hinnaksi on arvioitu jopa kahdeksan miljoonaa euroa. Sekin saattaa olla alakanttiin, koska museokäyttöön muuttaminen tarkoittaisi myös uudisrakentamista.
Ostamiseen ja saneerauksiin menisi siis reilut 20 miljoonaa euroa. Eikä taida piisatakaan. Vertailun vuoksi; Saimaanportin koulu maksoi 30 miljoonaa ja kaupungilla lienee edessään ainakin samankokoinen investointi itäisen alueen yhtenäiskouluun.
Niin että kivahan se museo siinä olisi ja kannatan lämpimästi ajatusta. Mutta kallis pieti se kaupungille olisi. Ja pitkä projekti.
Niin että en ihan kauheasti päättäjiämme syyllistäisi siitä, että asia mietitään perusteellisesti siltäkin kantilta, että olisiko museolle sittenkin viisasta rakentaa ihan uusi talo.
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.