Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Esedun Vesa Pyrhönen lähtee ekspertiksi WorldSkills-kilpailuihin – ”Opettajan ammatissa motivoi monipuolisuus ja se, kun näkee opiskelijan kehittyvän”

Etelä-Savon ammattiopisto Esedun ajoneuvoalan opettaja Vesa Pyrhönen valmistautuu keväällä poikkeuksellisen merkittävään tehtävään.

Pyrhönen lähtee syyskuussa Kiinan Shanghaissa järjestettäviin kansainvälisiin WorldSkills-kilpailuihin.

Pyrhönen toimii autokorinkorjauksen lajissa Suomen ammattitaitomaajoukkueen eksperttinä.

Rooli on hänelle erityisen luonteva, sillä hän on itsekin kilpaillut ammattitaidon huipulla, Taitaja-finaaleista maailmanmestaruuskilpailuihin asti.

Pyrhösen tie ajoneuvoalan opettajaksi on kulkenut monipuolisten työroolien kautta.

Hän aloitti autokorimekaanikkona ja eteni työnjohtajaksi vauriokorjaamolle. Kokemusta karttui myös huoltoneuvojana sekä vakuutusyhtiön teknisenä asiantuntijana.

– Opettajan ammatissa minua motivoi eniten monipuolisuus ja se, kun näkee opiskelijan kehittyvän opintojen aikana, Pyrhönen kuvailee.

Kilpaileminen tuli Pyrhöselle tutuksi jo omien opintojen aikana. Hän osallistui Taitaja-finaaleihin vuosina 1997 ja 1998 sekä edusti Suomea WorldSkills-kilpailuissa Montrealissa autokorinkorjauksen lajissa vuonna 1999.

– Oma kilpailutausta auttaa ymmärtämään millaista paineen alla työskenteleminen on ja millaista teknistä osaamista huipputaso vaatii. Siitä on ollut hyötyä myös opettajan roolissa, Pyrhönen sanoo.

Harjoittelu tuo lisää motivaatiota opintoihin.

Esedun opettaja Vesa Pyrhönen

Pyrhönen toimii kilpailuihin tähtäävien opiskelijoiden valmentajana. Shanghaissa hän on ekspertin tehtävissä.

Eksperttinä hän toimii kilpailun tuomarina sekä suomalaisen kilpailijan tukena niin valmentautumisessa kuin itse kilpailun aikana.

– Ennen kilpailua ekspertti välittää tietoa järjestelyistä ja käytettävistä laitteista. On tärkeää tuntea kilpailija hyvin ja olla mukana valmennuksessa.

– Kilpailussa tuemme tehtävien ymmärtämisessä ja pidämme huolta, että arviointi tehdään sääntöjen mukaan.

– Säännöt ja arviointikriteerit täytyy eksperttinä tuntea hyvin, ettei arviointivaiheessa satu virheitä. Kommunikaatio monikulttuurisessa ympäristössä voi olla joskus haastavaa, vaikka kilpailukielenä onkin englanti, Pyrhönen taustoittaa.

Ajoneuvoalan tehtävät ammattitaitokilpailuissa ovat muuttuneet nopeasti vastaamaan korjaamoiden arkea. Perinteisen korikorjauksen rinnalle on tuotu uusia elementtejä, kuten ADAS-järjestelmien kalibrointi.

ADAS-järjestelmä on kuljettajaa avustava järjestelmä, johon liittyvät muun muassa kamerat, sensorit ja tutkat.

– Kalibroinnilla varmistetaan, että etäisyystutkat ja kamerat toimivat oikein esimerkiksi tuulilasin vaihdon tai puskurin vaihdon jälkeen.

– Materiaalien kehittyessä myös alumiinisten osien oikaisu on ollut kilpailutehtävänä jo useamman vuoden. Liitosmenetelmissä mukaan on tullut rakenneliimaus tai -niittaus eli kaikkia korin osia ei enää hitsata perinteisesti, Pyrhönen kertoo.

Mitä taitoja kansainväliselle huipulle tähtäävä nuori sitten tarvitsee?

– Huipputasolla kilpailevat ovat jo oman alansa ammattilaisia. Siksi tärkeintä on kyky oppia ja kehittyä nopeasti.

– Tarvitaan vahva motivaatio jatkuvaan uuden oppimiseen, halu viedä oma osaaminen aivan huipulle sekä sitoutuminen tavoitteisiin. Myös psyykkinen valmius ja kädentaidot ovat tärkeitä, luettelee opettaja.

Henkisen valmennuksen merkitys on suuri. Pyrhönen painottaa, että kilpailutilanteessa on varauduttava yllätyksiin.

– Harjoittelemme kilpailijoiden kanssa sitä, miten toimitaan, jos kaikki ei mene suunnitelmien mukaan: jos aika loppuu tai sattuu virhe. Harjoituskilpailut kelloa vastaan kehittävät paineensietoa.

Pyrhösen mukaan kilpailutoiminta pitää niin oppilaitokset kuin opettajatkin kiinni alan nopeassa kehityksessä. Yhteistyö yritysten kanssa sekä ajantasaiset työtehtävät ovat osa valmennusta sekä itse kilpailuja.

– Kilpailutoiminnan paras puoli mielestäni on positiivinen ilmapiiri ja motivoituneet ihmiset. Samalla syntyy arvokkaita verkostoja alan ammattilaisten kanssa.

Nuorille Pyrhönen haluaa antaa rohkaisevan viestin.

– Rohkeasti mukaan. Kukaan opiskelijoistani ei ole katunut kilpailutoimintaan osallistumista. Harjoittelu tuo lisää motivaatiota opintoihin, ja työnantajat arvostavat sitoutumista, kun haetaan työ- tai harjoittelupaikkaa, tuleva ekspertti kannustaa.