Suursuosion saavuttanut Meijän Mikkeli -tapahtuma järjestetään ensi vuonna nimellä Meijän Suur-Savo.
Suur-Savon Osuuspankin ja Osuuskauppa Suur-Savon yhdessä järjestämä Meijän Mikkeli -tapahtuma keräsi tammikuussa kauppakeskus Stellaan yli 10 000 kävijää.
Tapahtumasta saatu palaute oli niin myönteistä, että vastaava tapahtuma on laitettu kalentereihin jo ensi tammikuulle.
Samalla tapahtuman nimi muuttuu Meijän Suur-Savoksi ja mukaan järjestäjiin liittyy Suur-Savon Sähkö.
– Tapahtuma onnistui yli odotusten. Tiesimme, että Etelä-Savossa on positiivista draivia tulevaisuuteen, mutta emme odottaneet näin isoa yleisömäärää, toteaa Suur-Savon Osuuskaupan toimitusjohtaja Taina Penttinen.
Myös OP Suur-Savon toimitusjohtaja Leena Nikula iloitsee siitä, että rohkeus palkittiin.
– Kun uskalsimme kokeilla uutta ja yhdistää voimamme, saimme ihmiset liikkeelle ja alueen puhumaan itsestään aivan eri tavalla. Juuri tällaista tulevaisuutta haluamme rakentaa: vahvaa ja yhdessä tehtyä, Nikula kuvailee.
Seuraavan vuoden tapahtuma pidetään kauppakeskus Stellassa 16. tammikuuta.
Suunnitelmat sisällöstä ovat vasta käynnissä, mutta varmaa on, että tapahtuman henki ja rakenne halutaan säilyttää samanlaisina: alussa ajankohtaisia puheenvuoroja, sitten viihdettä joka makuun.
Myös maksuttomia messupaikkoja alueen yrityksille tarjotaan tämän vuoden tapaan.
Mukaan järjestäjiin Suur-Savon Sähkö. Kaikki kolme toimivat laajasti Etelä-Savon alueella ja haluavat siksi peräänkuuluttaa koko maakunnan yhteistä henkeä ja toimintaa. Siksi tapahtuman nimi muuttuu nyt vähemmän Mikkeli-keskeiseksi.
– Meille on tärkeää olla mukana rakentamassa yhteistä tekemisen henkeä. Siksi on hienoa päästä mukaan tähän kokonaisuuteen, kiittelee Suur-Savon Sähkön toimitusjohtaja Mikael Venäläinen.
– Meijän Suur-Savo kokoaa yhteen toimijat, ihmiset ja sukupolvet tavalla, joka vahvistaa koko maakunnan elinvoimaa. Yhdessä tekemällä voidaan luoda positiivisia kohtaamisia ja elämyksiä, jotka lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta ja uskoa kotiseutuun, hän jatkaa.
Penttinen ja Nikula pitävät tärkeänä, että tapahtuma on esimerkillään innostanut mukaan uusia toimijoita.
– Parhaat ideat syntyvät silloin, kun uskallamme tarttua toimeen yhdessä.
Nikula näkeekin Meijän Suur-Savon toimivan esimerkkinä myös rakentavasta ajattelutavasta.
– Tapahtuma on muillekin alueemme toimijoille esimerkki siitä, ettemme jää odottamaan parempia aikoja, vaan rakennamme niitä rohkeasti itse.