Mikkelin kaupunki rakennuttaa Nuijamiestenkadulle tulvaviemärin. Uusi tulvaviemäri johdattaa Nuijamiestenkadulle herkästi tulvivia hulevesiä Hevosmiehenpuistoon rakennettaviin tulvapainanteisiin.
Tulvaviemäri rakennetaan Nuijamiestenkadun ja Pellervonkadun risteyksestä Untamonkadun kautta Hevosmiehenpuistoon. Nykyinen hulevesiviemäri jää myös käyttöön.
Nuijamiestenkadulla hulevesien pääsyä sekä nykyiseen että rakennettavaan viemäriin tehostetaan lisäämällä hulevesikaivoja ja uusimalla hulevesikaivoja kitakaivoiksi.
Hevosmiehenpuistossa puistoalueen maanpinta muotoillaan kahdeksi erilliseksi painanteeksi, joihin tulvivaa vettä varastoidaan. Rankkasateen jälkeen painanteet tyhjenevät viivytetysti hulevesiviemäriin.
Urakka kestää lokakuuhun 2026 saakka.
Puiston puurivi uusitaan ja puisto säilytetään nurmipintaisena nykyisessä hoitoluokassaan. Samassa yhteydessä jätevesiviemäri ja hulevesiviemäri uusitaan Hevosmiehenkadun ja Jääkärinkadun välisellä osuudella, korttelissa 28.
Urakkaan sisältyy myös tulvareitin muodostaminen Sammonkadun länsipuolella olevalta Jääkärinkadun tulvimisalueelta.
Tulvareitti toteutetaan osuudelle Jääkärinkatu-Yrittäjänkatu Jääkärinkadun eteläreunaan ja Sammonkadun länsireunaan matalana avo-ojana, nykyistä ojaa hyödyntäen.
Urakka-aika kestää lokakuuhun 2026 ja pääurakoitsijana on Talpa Infra oy. Työmaa alkaa nykyisen puuston poistolla Hevosmiehenpuistosta huhtikuun aikana.
Työn aikana liikennejärjestelyt alueella muuttuvat. Alueella liikkuvia pyydetään huomioimaan asia.
Työmaa-alueella liikkuminen on kiellettyä ja alueen tonteille järjestetään turvallinen kulkuyhteys.
Alueen asukkaille on tiedotettu järjestelyistä.