Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikkeliläistiimi teki seitsemän elokuvaa kymmenessä vuodessa – uusin dokumentti sierraleonelaisesta tutkijasta nähdään Mikkelissä

Lapsisotilaasta tohtoriksi -dokumenttielokuva on mikkeliläiskaksikko Harri Räisän ja Päivi Kapiainen-Heiskasen kymmenen vuoden tuotantoputkesta syntynyt seitsemäs filmi.

Filmin päähenkilö, sierraleonelainen Paul Bangura, kaapattiin teininä 11 kuukaudeksi lapsisotilaaksi. Päästyään pakenemaan sissien kynsistä hän päätti opiskella niin pitkälle kuin mahdollista.

Päätös vei hänet Eurooppaan Saksaan ja Ranskaan, mistä hän pääsi työharjoitteluun Lammin biologiselle asemalle syvälle suomalaiselle maaseudulle keskellä lumista talvea.

Hän väitteli viime helmikuun lopussa 2025 tohtoriksi ja tutki väitöskirjassaan vaelluslohikantoja.

Bangura erikoistui Suomessa kalanviljelyyn liittyvään tutkimukseen ja haluaisi aikanaan rakentaa kotimaahansa kestävän kalanviljelymalli, joka voisi helpottaa kehittyvien maiden asukkaiden ruokaturvaa.

Filmin teemoja ovat muun muassa sota, rakkaus, ryöstökalastus, kalanviljely, tutkijan arki ja ihmisen arvovalinnat.

Päivi Kaipiainen-Heiskanen

Tunnin kestävän filmin kuvasivat mikkeliläiset Adam Bellgrau, Harri Räisä ja Päivi Kapiainen-Heiskanen.

Filmin editoi Räisä, joka myös työsti Sierra Leonen sisällissodan tapahtumia kuvittamaan tekoälyavusteista animaatiota.

Musiikin filmiin teki savonlinnalainen muusikko Mika Saimaanjärvi.

Lapsisotilaasta tohtoriksi on seitsemäs Kapiainen-Heiskasen käsikirjoittama ja ohjaama dokumentti. Filmin tuotantoyhtiö on Mikkelin Mediaali Oy.

Filmin ennakkonäytökset olivat Lammin biologisella asemalla ja Iäni taiteelle -festivaalilla Savonlinnassa viime vuoden lopulla. Filmi jatkaa kierrostaan erikokoisilla festivaaleilla maailmalla.

– Seitsemän dokumenttielokuvaa muun tekemisen ohessa on tahti, joka on yllättänyt minut itsenikin.

– Dokumenttielokuvien tekijänä koen, että on ollut paitsi riski myös onni pystyä tarttumaan aiheeseen ja hetkeen, kun se tulee eteen.

– Filmieni päähenkilöt ovat sinnikkäitä, tavallisia ihmisiä, jotka haluavat muuttaa maailmaa ja herättää yhteiskunnallista keskustelua. Olen iloinen siitä, että pieni tekijätiimimme on venynyt ja jatkanut nyt yli vuosikymmenen dokumenttielokuvien parissa, Kapiainen-Heiskanen tuumii.

Dokumentteja on nähty erikokoisilla festivaaleilla ja erilaisissa tapahtumissa eri puolilla maailmaa.

– Pienten budjettien dokumenttielokuvien markkinointia helpottaa nykyään se, että erilaiset markkinointialustat ovat Internetissä helposti ulottuvilla ja hyödynnettävissä myös rajallisilla budjeteilla.

– Onneksi kotimaasta ja nykyään myös maailmalta löytyy yhteistyökumppaneita, joiden avulla on pystynyt näyttämään filmejä yleisölle festivaaleilla ja erilaisissa tapahtumissa, Kapiainen-Heiskanen sanoo.