Yhden asian loppuminen johtaa usein siihen, että joku toinen asia alkaa. Mikkeliläiselle Sami Pulkkiselle työsuhteen loppuminen muutama viikko sitten merkitsi sitä, että jotakin uutta piti keksiä.
Niinpä hän on nyt itsenäinen yrittäjä. Pulkkisen liike, Etelä-Savon Rengaskeskus Oy avasi ovensa tämän viikon alussa Yrittäjänkatu 13:n tiloissa ja lauantaina 4. huhtikuuta vietetään avajaisia Kirjalan teollisuusalueella, Cramon entisissä tiloissa.
– Täällä R-Siivouksen naapurina, helpottaa Pulkkinen navigointia.
Pulkkisen uravalinta ei lähtenyt ihan pystymetsästä, sillä hänellä on taustallaan työsarka Rapido-rengaskeskuksen Mikkelin toimipisteen vetäjänä.
– Siinä asemassa tein jo käytännössä kaikkea sitä mitä yrittäjäkin tekee. Itsenäiseksi yrittäjäksi lähtemistä pohdin jo silloinkin, mutta kaikki asiat eivät vielä loksahtaneet kohdalleen, Pulkkinen kertoo.
Tie vei vielä palkkatöihin Harri Haavikko Oy:öön, mutta kun työsuhde siellä päättyi, oli aika ottaa askel yrittäjäksi.
Etelä-Savon Rengaskeskus työllistää aluksi Pulkkisen itsensä ja juuri alkaneena renkaanvaihtosesonkina pari kolme asentajaa.
– Jatkossa olisi toiveissa pystyä työllistämään yksi asentaja ihan vakituisestikin, hän sanoo.
Rengasala on Mikkelin talousalueellakin paitsi kovasti kilpailtua, myös ketjuuntunutta.
On hyvä miettiä, millaisia ominaisuuksia renkailtaan tarvitsee.
Yrittäjä Sami Pulkkinen
Etelä-Savon Rengaskeskus ei kuulu mihinkään ketjuun.
– Tällä tavalla pystyn myymään suuremman valikoiman renkaita, eikä tarvitse sitoutua tiettyihin merkkeihin.
– Päävalikoimassani varastossa ovat Continentalin, Hankookin ja Kumhon renkaat sekä vaihtelevasti yksi budjettihintaluokan rengas, Pulkkinen kertoo ja jatkaa, että tilaamalla asiakkaalle saadaan myös erikoisempia renkaita ja vanteita.
– Ainoat merkit, joita en pysty toimittamaan, ovat ketjuihin sidoksissa olevat Nokia ja Linglong, hän havainnollistaa.
Palveluihin kuuluvat renkaiden myynnin lisäksi kaikki oheispalvelut.
– Asennukset, rengashotelli, vannemyynti sekä renkaiden korjaukset. Tähän sesonkiin ei ehdi vielä nelipyöräsuuntauslaite, mutta sekin on tulossa.
Rengashotellipalvelu asennuksineen maksaa Pulkkisen firmassa 90 euroa sesonkia kohti.
– Meiltä saa hyvää palvelua hyvään hintaan. Pyrimme siihen, että asiakas saa kaikki tarvitsemansa yhdestä paikasta; ajanvaraukset ja muut palvelujen varaukset hoituvat myös verkossa, yrittäjä luettelee.
Maailman tilanteet heijastuvat rengasalaan siinä missä muillekin aloille.
– Kun raaka-aineiden hinnat nousevat, kohoavat myös renkaiden hinnat. Verkkokauppoja on tullut paljon, mikä vähentää renkaiden myyntiä liikkeissä. Asennuspalveluja kuitenkin tarvitaan aina, pohtii Pulkkinen.
Kohonneet hinnat saavat monet ajamaan renkaansa aivan loppuun saakka, mikä ei kuitenkaan ole välttämättä turvallisin vaihtoehto.
– Kannattaa kilpailuttaa eri liikkeitä ja etsiä sillä tavalla hyvää hintaa.
– On myös hyvä miettiä, millaisia ominaisuuksia renkailtaan tarvitsee. Jos ajaa kaupungissa ja maanteillä normaalia ajoa, ei välttämättä tarvitse huippuominaisuuksilla varustettuja renkaita. Ja silloin löytyy edullisemmistakin merkeistä hyviä vaihtoehtoja, Pulkkinen opastaa.
Kitkarenkaat kasvattavat suosiotaan myös näillä leveysasteilla.
– Niiden ominaisuudet ovat kehittyneet paljon ja niillä pärjää hyvin suurimman osan talvea. Jääolosuhteissa niiden pito ei ole paras mahdollinen, mutta sellaisia kelejä on aika harvoin, Pulkkinen sanoo.
Joitakin kitkarenkaan käyttäjiä houkuttelee myös se ominaisuus, että ne ovat periaatteessa eräänlaiset joka sään renkaat; tieliikennelaki kun sallii niiden käytön kesät talvet.
Rengasalan ammattilainen ei tätä suosittele.
– Kitkarengas ensinnäkin kuluu kesällä nopeasti, kun se on tehty niin pehmeästä materiaalista.
– Toinen asia on se, ettei vesi poistu niiden kuvioinnista samalla tavalla kuin kesärenkaista, joten ne eivät ole sadekelillä kaikkein turvallisimmat, Pulkkinen neuvoo.