Mikkeliläismuusikko Tuomas Torikka on tyytyväinen. Hänen uuden yhtyeensä, melodista death metalia soittavan Deadvoid Incin pitkin talvea äänitetty esikoisalbumi Chapters on valmis.
– Kyllä tässä pitkästä aikaa tuli hymy huulille. Siinä on kaikkea; herkkyyttä, raivoa ja nyansseja, raskaita riffejä, haikeita melodialinjauksia ja teknistä taituruutta, listaa Torikka.
– Sessiorumpalina toiminut Tino Jäntti mahdollisti uudet ulottuvuudet soitannollisesti ja nosti bändin statuksen ja laatukriteerit todella korkealle, Torikka hehkuttaa.
Esikoisalbumi julkaistiin 13. maaliskuuta ja levyn julkaisukeikka soitetaan 28. maaliskuuta Wilhelmissä.
– Siellä vedetään Chapters kokonaisuudessaan plus päälle kaksi yllätys-coveria.
– Olemme livenä ainutkertainen kokemus. Toivon, että iki-ihana ja kannustava mikkeliläisyleisö tulee jälleen kerran sankoin joukoin paikalle kuuntelemaan ja ennen kaikkea kokemaan jotain aivan ennen kuulumatonta, kannustaa Torikka.
Chaptersin etukäteen julkaistut singlebiisit The Wounds, Drowned in Pain, Not Worth Living, Ashes and Forgiveness ja Begins with Love kertovat albumin mielenmaisemasta. Sävellykset ovat Torikan ja sanoitukset ovat laulaja Jonne ”Monni” Saarisen sekä Torikan käsialaa.
Ei hullumpi suoritus, kun reilu puoli vuotta sitten lähdettiin nollasta.
Tuomas Torikka
– Sanoitukset tarjoavat tilaa samaistumiselle ja henkilökohtaiselle tulkinnalle. Ne vievät syvälle tunteiden ytimeen ja jättäen tilaa omien merkitysten löytämiselle, muotoilee Torikka.
Biisit ovat kahta lukuun ottamatta syntyneet viimeisen puolen vuoden aikana. Deadvoid Inc on yhtyeenäkin kasvanut levytysprosessin aikana.
– Alussa meitä oli vain minä ja Monni, plus Tino, joka on Suomen metallirumpalien kärkinimiä.
– Minä soitan levyllä kaikki kitaraosuudet ja hieman bassoakin, toinen kitaristi Jami Honkala ja basisti Heiska Heino tulivat mukaan vasta livekokoonpanoon, Torikka taustoittaa.
Projekti laitettiin alulle viime vuoden toukokuussa. Tammikuussa levy oli valmis ja bändi kasassa.
– Ei hullumpi suoritus, kun reilu puoli vuotta sitten lähdettiin nollasta ja nyt ollaan tässä pisteessä, Torikka summaa.
Bändillä on edessä rumpalin vaihdos, sillä sessiorumpalina työskentelevä Jäntti on mukana vain parilla seuraavalla keikalla.
– Uusi mies on jo tiedossa, mutta kerrotaan hänen nimensä vähän myöhemmin, Torikka sanoo.
Chapters-albumin julkaisee jyväskyläläinen metallimusiikkiin erikoistunut levy-yhtiö Inverse Records. Sen kautta albumi julkaistaan sekä digitaalisesti että fyysisesti ja Chaptersia on saatavissa sekä suoratoistopalveluista että Inverse Recordsin verkkokaupasta.
– Levy-yhtiön kautta tekemisessä on meille se iso etu, että Inversellä on valmiina hyvät kontaktiverkostot, joiden välityksellä esimerkiksi singlebiisit saadaan tehokkaasti levitettyä myös kansainvälisesti.
– Se säästää meiltä paljon vaivaa ja toisaalta eihän meillä edes olisi vastaavia kontakteja omasta takaa, Torikka sanoo.
Albumi äänitettiin jyväskyläläisessä Univaltakunta-studiossa. Torikka kehuu äänimies Ville Mikkolan osuutta tekoprosessissa.
– Levy äänitettiin, miksattiin ja masteroitiin Univaltakunnassa. Villellä oli tärkeä rooli, jota voi eräällä tavalla sanoa jopa tuottajan rooliksi. Hän ehdotti ideoita ja ratkaisuja, joita en itse olisi tullut ajatelleeksikaan, Torikka sanoo.
Deadvoid Incin miehistö vaikuttaa Mikkelin lisäksi Helsingissä ja Jyväskylässä. Torikan mielessä on rakentaa bändistä todella iso, kuuluisa ja laajasti keikkaileva yksikkö.
– Keväälle ja kesälle on muutama keikka sovittuna ja syksyn keikkoja myydään parhaillaan. Ja tämän vuoden puolella voisi mennä jo studioonkin toista levyä tekemään, kaavailee Torikka.