Nyt alkaa näyttää siltä, että talviliikuntakausi kääntyy lopuilleen. Joten ehkä voisi olla hyvä aika tehdä pientä tämän sesongin loppuyhteenvetoa Mikkelistä talviliikuntakaupunkina.
Talvi on jälleen näyttänyt tapansa siinä mielessä, että ainakin pakkasia piisasi kaksi kuukautta yhteen menoon. Muttei pahemmin lunta.
Alkutalven aikana Kalevankankaalle siirretty tykkilumilatu näyttikin heti arvonsa. Sitä on hiihdetty ja kiitetty niin ahkerasti, että voi sanoa tämän kokeilun onnistuneen erinomaisesti.
Tykkilumilatu kuuluu Kalevankankaalle ilman muuta, siirtoa ei tarvitse enää miettiä. Kun talvet näyttävät olevan kovin erilaisia siinä mielessä, että lunta saadaan useinkin odotella pitkälle tammi-helmikuuhun saakka, on tykkilumilatu ehdottomasti tarpeen.
Voisi ehkä miettiä jollakin aikavälillä sitäkin, että Mikkeliin saataisiin aikaan toinenkin keinolumilatu keskeiselle paikalle. Onnistuisiko sellaisen tekeminen Urheilupuistoon?
Ja kun nyt päästiin toivomuksiin käsiksi, on pakko mainita takavuosien erinomainen retkiluistelurata satamasta Kenkäveron rantaan. Se tarjosi erinomaisen ulkoilupaikan niille, joita hiihtäminen ei innosta, tai sitten vaihtelua hiihtäjille.
Ymmärrän, että talvien ja jääkelien lyheneminen asettaa omat rajoituksensa isompien selkien luisteluradoille, mutta olisi se sataman jäärata hieno asia saada takaisin. Onneksi sentään Pitkäjärvellä ja Kaihunlammella on päässyt luistelemaan.
Ja vielä yksi toivejuttu; talvisin myös kävellään paljon. Jos olisi mahdollista saada kaupunkiin lisää talvikävelyreittejä, joissa saisi talsia hyvin hoidettua baanaa pitkin, vähenisivät laturaivoa aiheuttavat alueloukkaukset hiihtoreiteillä ihan varmasti.
Mikkeli on viime vuosina palvellut tavan liikkujia hyvin, kun ottaa huomioon sen, ettei liikuntatoimellakaan ole liikaa rahaa käytössään. Meillä on hyvät kentät, liikuntareitit sekä kävelijöille, pyöräilijöille että hiihtäjille ja salejakin kohtuullisen hyvin.
Erityisen kiitoksen ansaitsevat minusta lähiliikuntapaikat, joita on ripoteltu kiitettävästi pitkin kaupunkia. Jo olemassaolollaan ne muistuttavat siitä, että kroppa kaipaa välillä erilaista vääntelyä ja kääntelyä toimiakseen.
Helposti saavutettavina lähiliikuntapaikat ovat erinomaisia liikuntainnostuksen sytyttäjiä, kunhan hanget niiden ympäriltä taas sulavat.
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.