Mikkelin Teatterin syyskauden 2026 avaa Mikko Kuustosen musiikin ympärille tilaustyönä kirjoitettu musiikkinäytelmä Kun aurinko putosi -musiikkinäytelmä.
Kantaesityksensä Mikkelissä saavassa näytelmässä kuullaan useita Kuustosen kappaleita hänen pitkän uransa varrelta.
Kun aurinko putosi -käsikirjoituksesta vastaa useita menestysnäytelmiä maamme eri teattereille kirjoittanut Veera Tyhtilä.
Näytelmän ohjaa Mikkelin Teatterin johtaja Pekka Laasonen.
– Kuustosen Mikon tuotannon ympärille rakentuva teatteriesitys on ollut minun haaveeni jo jokusen vuoden ja nyt se viimein toteutuu.
– Kyseessä ei siis ole mikään Mikko Kuustosen elämäkerta, vaan fiktiivinen tarina, jota biisit kuljettavat. Myöskään mitään pelkkien Kuustosen hittien paraatia ei ole tiedossa, vaan mukana on myös useita hieman tuntemattomampia helmiä eri vuosikymmeniltä.
Meillä on todella upeasti laulavat näyttelijät talossa.
Teatterinjohtaja Pekka Laasonen
– Sellainenkin on hyvin mahdollista, että näytelmässä kuullaan myös Kuustosen aikaisemmin julkaisematonta materiaalia, vihjaa Laasonen.
Näytelmä saa alkunsa, kun jokin selittämätön luonnonilmiö hävittää hetkessä sekä päivänvalon että modernit kommunikaatioyhteydet.
Tämän seurauksena hyvin erilaisista lähtökohdista tulevia ihmisiä ajautuu syrjäisen talon pihapiiriin hakemaan turvaa. Kun yhteydet ulkomaailmaan ovat poikki, tilanne pakottaa niin toisilleen tutut perheenjäsenet kuin muukalaisetkin toimimaan yhdessä ja pysähtymään varsin syvällistenkin asioiden äärelle.
Kukaan ei ole varma siitä, mitä on tapahtunut saati siitä, mitä tulee tapahtumaan. Tämä yllättävä tilanne paljastaa ihmisen todellisen luonteen.
Käsikirjoittaja Veera Tyhtilän iskevä dialogi vyöryttää juonta jäntevästi eteen päin, Mikko Kuustosen laulujen nivoessa tarinaa yhteen.
Luvassa on esitys, joka sekä naurattaa että saa hiljentymään herkän kauniissa suvannoissaan.
Teatterinjohtaja Pekka Laasonen on iloinen siitä, että eri syistä hieman hiljaisemman kauden kokenut musiikkiteatteri on saatu elvytettyä Mikkelin Teatterissa.
– Kun aurinko putosi jatkaa hienosti syksyllä 2025 uudelleen herätettyä musiikkiteatterituotantoamme Mikkelin Teatterissa.
– Tässä on tietyllä tavalla paljon samoja elementtejä kuin suuren suosion saavuttaneessa Ikuisesti nuori -esityksessämme. Esillä on tunteiden koko kirjo; elämän kauneus ja raadollisuus, ilo ja suru.
– Meillä on todella upeasti laulavat näyttelijät talossa ja on hienoa, että pääsemme tekemään tämän näytelmän Kuustosen loistavan musiikin ympärille, hehkuttaa Laasonen.
Näytelmässä kuultavat kappaleet sovittaa Ikuisesti nuori -näytelmän tapaan Tuomas Kesälä ja säestyksestä vastaa mikkeliläisen Juho Puikkosen johtama nelihenkinen bändi.
Rooleissa nähdään tuttujen Tuuli Anikarin, Marjaana Mannisen, Riina Uimosen, Risto Kopperin ja Vintte Viitasen lisäksi teatterin uudet kiinnitykset Alma-Ruut Karjalainen ja Benjamin Klemettinen sekä vierailijana Aapo Oranen.
Kun aurinko putosi -näytelmän ensi-ilta on lauantaina 19. syyskuuta.