Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

OiOi Collective sai Edelläkävijä-palkinnon – "Yhteistyö Miksein kanssa on ollut luottamuksellisesta ja toimivaa"

OiOi Collective Oy on saanut Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n myöntämän Edelläkävijä-palkinnon vuonna 2026.

Tunnustus myönnettiin yritykselle sen poikkeuksellisen vaikuttavasta tavasta yhdistää teknologiaa, taidetta ja vuorovaikutteista mediaa inhimillisestä ja osallistavasta näkökulmasta käsin.

Mikkeliläinen OiOi on noussut kansalliseksi ja kansainväliseksi suunnannäyttäjäksi digitaalisessa elämysmuotoilussa.

Yritys kehittää ja toteuttaa immersiivisiä ratkaisuja, joissa teknologia, tarinankerronta ja visuaalinen suunnittelu muodostavat kokonaisuuksia museoihin, oppimisympäristöihin ja erilaisiin julkisiin ja kaupallisiin tiloihin.

Toimitusjohtaja Sami Kämppi pitää Edelläkävijä-palkintoa tunnustuksena OiOin tavasta yhdistää pitkäjänteinen tekeminen ja vaikuttavat ratkaisut.

– Meille on ollut tärkeää, että jokaisella projektilla on selkeä merkitys ja vaikutus. Emme tee asioita teknologia edellä, vaan lähdemme siitä, mitä halutaan saada aikaan.

– Uudella tavalla ajattelu sekä teknologian ja sisällön yhdistäminen ovat olleet osa yrityksen toimintaa alusta asti, Kämppi sanoo.

OiOin toimintamalli perustuu tiiviiseen ydintiimiin ja osallistavaan suunnitteluun. Asiakkaat nähdään osana suunnitteluprosessia.

Yrityksen toteutuksia on nähty muun muassa Helsinki-Vantaan lentoasemalla, Euroopan komission tiloissa Brysselissä sekä museoissa ja oppimisympäristöissä eri puolilla Suomea.

Yksi tunnetuimmista esimerkeistä on Lahden historiallinen museo, jossa OiOi vastasi digitaalisista ja immersiivisistä kokonaisuuksista ja oli mukana luomassa valtakunnallisesti palkittua museokokemusta.

Yritys on ollut mukana kehittämässä myös kulttuuri- ja oppimisympäristöjä, joissa digitaalisella kerronnalla on tuettu muistamista, oppimista ja osallisuutta.

Mikkeliin asettuminen oli yrityksen historiassa merkittävä käännekohta. Kämppi kertoo nähneensä mainoskampanjan, jossa korostettiin avoimuutta uusille yrityksille.

Yhteydenotto kehitysyhtiö Mikseihin johti nopeasti konkreettiseen vuoropuheluun ja lopulta yrityksen asettumiseen Mikkeliin.

– Alkuaikoina kehitysyhtiön tuki ja rahoitusneuvonta olivat meille ratkaisevia. Yhteistyö Miksein kanssa on jatkunut luottamuksellisena ja toimivana vuosien ajan, Kämppi kertoo.

OiOi on ollut edelläkävijä myös työelämän uudistamisessa. Yritys siirtyi luovan alan toimijoista ensimmäisten joukossa nelipäiväiseen työviikkoon.

Ratkaisu on tehty tukemaan jaksamista vaativassa asiantuntijatyössä ja osoittanut, että liiketoimintaa voidaan kehittää samanaikaisesti kannattavasti ja kasvuhakuisesti.

MikseiMikkelin myöntämä Edelläkävijä-palkinto nostaa vuosittain esiin yrityksiä, jotka ovat ennakoineet muutosta, uudistaneet toimintatapojaan ja tuoneet Etelä-Savoon uutta osaamista ja vaikuttavuutta.