Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Osuuskaupalta uusia latausasemia Viitostielle – Pitkäjärvelle kahdeksan uutta latauspistettä

Sähköautoilijoiden matka Viitostiellä helpottuu, kun Osuuskauppa Suur-Savo lisää suurteholatauspisteitä Kuortin, Pitkäjärven ja Juvan ABC-liikenneasemille.

Uudet latausasemat otettiin käyttöön tammikuun lopussa.

Uudet latauspisteet sijaitsevat ABC-asemilla.

Uusia teholatauspisteitä tulee Kuorttiin ja Pitkäjärvelle molempiin kahdeksan ja Juvalle seitsemän kappaletta. Samalla jokaisella latauskentällä latauksen kokonaisteho lähes tuplaan-tuu.

Edellä mainittuihin yksiköihin investoitiin vuonna 2024 rakentamalla sähkölatausta varten omat muuntamot. Muuntamot helpottivat nyt toteutettavan laajennuksen tekemistä.

– Sähköautolataus on tärkeä osa palvelutarjontaamme asiakasomistajille, ja sen kysyntä kasvaa nopeasti autokannan sähköistyessä.

– Vastaamme kasvaneeseen kysyntään lisäämällä merkittävästi latauspaikkojen määrää, joka on ollut rajallinen etenkin ruuhkahuipuissa.

– Nyt laajentuvat latauskentät sijoittuvat optimaalisille paikoille sähköautojen kantaman näkökulmasta, ja jokaisesta sijainnista löytyy palvelut, joissa ajan saa kulumaan latauksen valmistumista odotellessa, toteaa ryhmäpäällikkö Arttu Toroi Osuuskauppa Suur-Savolta.

Latausasemien laajennukset keskitetään tällä kertaa Viitostien varrelle.

– Siellä liikkuu alueemme suurin liikennemäärä. Latausmäärät ovatkin olleet huimassa kasvussa, vuonna 2025 Suur-Savon toimipaikoissa latausmäärät kasvoivat noin puolitoistakertaisiksi edelliseen vuoteen verrattuna, jatkaa Toroi.

Teholatauspisteiden investoinnin kokonaiskustannus on noin 800 000 euroa.

Osuuskauppa Suur-Savon alueella on ABC-latausasemia yhteensä kahdessatoista kohteessa ympäri Etelä-Savoa, joista yksi on Inex Mikkelin terminaalialueella jakeluautoja palveleva rekkalatauspiste.

Terminaalin latauspiste ei ole julkisessa käytössä.