Mikkelin Suunnistajissa ja Navissa suunnistusuransa aloittanut Jere Pajunen palaa kasvattajaseuraansa Naviin valmentaja-urheilijan kaksoisroolissa.
Pajunen on Mikkelin vuosien jälkeen edustanut ruotsalaista IFK Lidingöä ja Joensuulaista Kalevan Rastia. Kalevan Rastissa hän on voittanut kolme kertaa Jukolan viestin, neljästi Tiomilan ja kolme kertaa myös SM-viestin.
Henkilökohtaisella tasolla Pajunen on SM-mitalisti ja parhaimmillaan sijoittunut maailmancupissa 18:nneksi.
Edelliset kolme vuotta Pajunen on toiminut Kalevan Rastin valmennuspäällikkönä.
– Erityisen iloinen olen seuran nuorten kehityksestä. Sen ansiosta seura nousi takarivistä maan ykkösseuraksi SM-tilastoissa.
Naviin siirtyminen sopii Pajusen valmentajauran askelmerkkeihin, sillä hän aloitti vuoden alusta Latvian suunnistusmaajoukkueen päävalmentajana.
– Latvian valmentajuus on osa-aikainen tehtävä ja siihen kokonaisuuteen Navin seuravalmennus sopii erinomaisesti.
Navissa on murrosvaihe. Monen urheilijan satsaus urheiluun muuttuu, kun opintojen päättyessä edessä on siirtyminen työelämään.
Lisäksi Olli-Markus Taivainen ja Aleksi Karppinen siirtyvät Jukola-voittoa tavoittelevan Ikaalisten Nousevan Voiman riveihin.
– Uskon, että pystymme tulevalla kaudella säilyttämään tason, jolla Navi on suurviesteissä viime vuosina ollut.
– Vaikka viime vuosina joukkueelle tärkeiden Joonas ja Topias Aholan satsaus huippu-urheiluun kevenee, he ovat edelleen mukana, kouluttamassa ja sparraamassa uusia nousevia junioreita, kuten pääsarjaan siirtynyt Vinski Malinen, Pajunen summaa.
Pajusen valmennusfilosofiassa laadukas tekeminen innostaa seuran junioreita ja houkuttelee seuraan myös kehityshaluisia uusia tulijoita.
– Olli-Markus Taivaisen työn jälkeen Navissa on helppo rakentaa seuraavaa vaihetta, kun harjoittelun kulttuuriin on totuttu ja seurassa tiedetään mitä huippu-urheilun edellytykset ovat.
– Nyt rakennamme uutta joukkuetta ja seurajohdon kanssa on linjattu, että seuraavien viiden vuoden tähtäimellä olemme Jukolassa kympin joukossa ja meillä on myös kilpailukykyinen naisten joukkue, toteaa Jere Pajunen.