Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Minä, päättäjä | Demarivaltuutettu Anni Lahtinen haluaa rakentaa Mikkelille valoisan tulevaisuuden – "Se on se, mitä tämä kaupunki ansaitsee”

Kuka olet?

– Nimeni on Anni Lahtinen, sosialidemokraattien kaupunginvaltuutettu. Olen 20-vuotias, mikä tekee minusta tämän kauden nuorimman valtuutetun.

– Asun tällä hetkellä vaihtelevasti Tampereella ja Mikkelissä tasapainotellen opintojen ja luottamustehtävien välillä.

– Opiskelemisen ja politiikan lisäksi olen hyvin kiinnostunut filosofiasta, jota pidän tietynlaisena harrastuksena. Omistan kaksi kissaa, Pössin ja Mussun, jotka ovat hyvin tärkeä osa elämääni.

Mitä teet?

– Tällä hetkellä opiskelen Tampereen yliopistossa hallintotieteitä pääaineenani kunta- ja aluejohtaminen. Sivuaineina opiskelen filosofiaa, valtio-oppia sekä julkisoikeutta.

– Opiskelen toista vuotta yliopistossa eli ensi lukuvuonna olisi tarkoitus kirjoittaa kandidaatintutkielma. Sitä odotan innolla!

Mitä luottamustoimia sinulla on?

– Kaupunginvaltuuston lisäksi toimin tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajana, maakuntavaltuutettuna sekä Kevan varavaltuutettuna.

– Tänä syksynä minut valittiin myös Kaakkois-Suomen Demarinuorten ja Etelä-Savo Pride ry:n puheenjohtajaksi kaudelle 2026.

Miksi lähdit kunnallispolitiikkaan?

– Politiikka on kiinnostanut minua monta vuotta, mutta nuorisovaltuustossa toimiessani innostuin ideasta vielä enemmän.

– Toimin Mikkelin nuorisovaltuustossa kaksi kautta, joista kauden 2023-2024 sain kunnian toimia puheenjohtajana. Tässä roolissa pääsin osallistumaan muun muassa kaupunginvaltuuston kokouksiin, joissa todella tajusin, että haluan lähteä mukaan politiikkaan vaikuttamaan asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä.

– Kunnallispolitiikassa minua motivoi erityisesti puhdas rakkauteni tähän kaupunkiin. Haluan olla mukana mahdollistamassa Mikkelille mahdollisimman valoisan tulevaisuuden, sillä se on se, mitä tämä kaupunki ansaitsee.

Mikä ratkaisi puoluevalintasi?

Uskon aidosti, että meillä ihmisillä on mahdollisuus muuttaa maailmaa paremmaksi.

Sdp:n kaupunginvaltuutettu Anni Lahtinen

– Muun muassa Sanna Marinin kausi pääministerinä vaikutti puoluevalintaani. Sinä aikana vakuutuin siitä, että myös Sdp on puolueena uudistumassa ja modernisoitumassa. Koin, että minulla on tälle puolueelle eniten annettavaa ja toisin päin.

– Sdp tekee realistista politiikkaa, jossa samalla aidosti huomioidaan heikommassa asemassa olevat. Minulle oli tärkeää, että valitsemani puolueen politiikassa näkyy vastuullisuus ja tavallisen suomalaisen arki.

Olet uusi valtuutettu. Millaisia asioita haluat edistää ja millaisen panoksen aiot antaa valtuuston työskentelyyn?

– Minulle tärkeimpiä asioita valtuustotyöskentelyssä ovat nuorten asiat, hyvinvoinnin lisääminen sekä palvelujen laadun ylläpitäminen.

– Kunnallispolitiikassa lyhytnäköisillä päätöksillä, kuten hätäisillä leikkauksilla, tehdään enemmän haittaa kuin hyötyä. Politiikassa tulisi katsoa asioita laajemmin kuin vain esimerkiksi sokeasti taloutta tarkastellen.

– Monimutkaisiin ongelmiin harvemmin on yksinkertaisia ratkaisuja. Kunnallispolitiikassakin tulisi nähdä mahdollisimman laajasti asioiden monimutkaiset vaikutussuhteet eikä vain yksittäisiä päätöksiä.

Miten kuvailet itseäsi?

– Eräs ystäväni kuvaili minua tavoitteelliseksi mutta erityisesti itselleen vaativaksi oman tien kulkijaksi. Tämä on minusta erittäin osuva kuvaus! Minulla on selviä tavoitteita ja teen töitä niiden eteen jatkuvasti. Välillä on haastavaa olla itselleen armollinen ja myöntää rajansa, mutta siinäkin taidossa olen kehittynyt.

– Rakastan jatkuvaa oppimista ja uuden kokemista, mikä näkyy esimerkiksi siinä kaikessa, mitä teen politiikan saralla. Pidän itseni haastamisesta, minkä takia tavoitteenikaan harvoin ovat kovin helposti saavutettavia. Koen, että näiden lisäksi olen myös tietynlainen optimisti.

– Uskon aidosti siihen, että meillä ihmisillä on mahdollisuus muuttaa maailmaa paremmaksi, vaikka tilanne välillä tuntuukin toivottomalta.

Mikä saa sinut iloiseksi?

– Luonnollisesti läheiset, niin perhe kuin ystävät, saavat minut kovin iloiseksi.

– Arkielämässäni iloa tuovat myös kissani Pössi ja Mussu. Niiden leikit ja sekoilut ovat paras tapa saada ajatukset hetkellisesti muualle, vaikka välillä ne kyllä onnistuvat aiheuttamaan myös harmia. Myös hyvä musiikki saa minut kovin iloiseksi!

– Näiden lisäksi nautin myös siitä, että saan mahdollisuuksia oppia uutta ja tietää lisää aiheista, jotka minua kiinnostavat.

Entä murheelliseksi?

– Tässä maailmantilanteessa minulle aiheuttaa murhetta erityisesti epäoikeudenmukaisuus sekä vihan ja väkivallan määrä.

– Tuntuu, että nykymaailmassa vihalle annetaan aivan liian paljon valtaa, mikä näkyy muun muassa suvaitsemattomuudessa ja siinä, että ihmiset eivät tunnu kunnioittavan toisiaan.

– Ihmisten ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta toisen ihmisarvoa tulisi kunnioittaa tilanteessa kuin tilanteessa. Erityisesti minua harmittaa julkisen keskustelun ajoittainen laatu.

Miten lataat akkujasi?

– Kun onnistun saamaan itseni lepotilaan, käytän usein aikani musiikkia kuunnellen tai elokuvia katsellen. Olen viime vuosina kuluttanut paljon aikaa erityisesti Star Wars -elokuvien ja -sarjojen parissa.

– Jaksamisen mukaan pyrin myös lukemaan kirjoja. Kirjahyllystä tarttuu usein käteen jokin filosofinen teos, jonka parissa on hyvä siirtää ajatukset hetkellisesti muualle.

– Toki kuitenkin luonnollisestikin yksi parhaimmista tavoista ladata akkuja on myös kissojen kanssa leikkiminen ja lepääminen. Hyvällä säällä pidän myös pyöräilystä ja muusta ulkoilusta musiikin kera.

Mistä et luovu mistään hinnasta?

– Ensimmäisenä tuli mieleen muistiinpanovihkoni. Rakastan kirjoittaa asioita ylös käsin erityisesti opiskellessa, joten vihkostani luopuminen vaatisi minulta aika paljon.

Kehu toisen puolueen päättäjä!

– On haastavaa valita vain muutamia, sillä valtuustossamme on todella paljon hyviä tyyppejä, mutta haluaisin kuitenkin kehua valtuustomme nuoriso-osaston muita jäseniä eli Lotta Tuomista (vas.) ja Katriina Janhusta (vihr.). He ovat molemmat rohkeita ja osaavia nuoria, joita ihailen kovasti.

– On ilo ja kunnia olla heidän kanssaan edustamassa nuorta sukupolvea Mikkelin kaupunginvaltuustossa!

Kehu Mikkeliä!

– Mikkeli on juuri ihmisen kokoinen kaupunki. Täällä pidän erityisesti siitä, että tuttuihin voi törmätä satunnaisesti aivan eri tavalla kuin suuremmissa kaupungeissa. Meillä on täällä sellaista sopivaa tekemisen meininkiä ja asennetta, mikä kantaa varmasti kauas.

– Mikkeli on kotoisa kaupunki, joka ei ole liian suuri eikä liian pieni. Koen myös Mikkelin olevan yleisellä tasolla turvallinen kaupunki, jossa ihmisellä on aito mahdollisuus voida hyvin. Meiltä Mikkelistä löytyy paljon hyvää, mikä jää välillä harmillisesti negatiivisten nostojen taakse piiloon.

Juttusarjassa Mikkelin kaupunginvaltuuston uudet valtuutetut kertovat itsestään ja asioista, jotka ovat heidän sydäntään lähellä.