Mikkelissä vietetään tänä vuonna jälleen yksinäisten joulujuhlaa. Tilaisuus järjestetään jouluaattona 24.12. Helluntaiseurakunnan tiloissa Porrassalmenkadulla.
Yksinäisten joulujuhlan taustavoimana on jälleen kerran Sami Järvinen, joka on järjestänyt saman tapahtuman Mikkelissä toistakymmentä kertaa aikaisemmin.
Viime vuosi tosin oli poikkeus.
– Silloin ei löytynyt aikaa eikä muita resursseja järjestämiseen, Järvinen sanoo.
Yksinäisten joulujuhla on perinteisesti järjestetty yhteistyökumppaneiden tuella. Tänä vuonna päätukija on Mikkelin kaupunki, joka lahjoittaa tämän vuoden joulukorttivarat eli 2 500 euroa yksinäisten joulujuhlan järjestämiseen.
Lahjoitus tehdään ViaDia ry:lle, joka kanavoi rahat edelleen tapahtuman järjestämiseen.
Tilaisuuteen on ilmoittauduttava etukäteen puhelimitse.
– ViaDia ei ole muilla tavoin tässä mukana. He lupautuivat olemaan apuna tässä, koska kaupunki ei voi tehdä lahjoitusta yksityishenkilölle, vaan asia täytyy hoitaa jonkin järjestön kautta.
– Samoin on Helluntaiseurakunnan laita. He antavat tilat käyttöön, mutta eivät osallistu muuten, Järvinen sanoo.
Lisää tukea Järvinen on saanut mikkeliläisiltä kaupunginvaltuutetuilta.
– Toistakymmentä valtuutettua on luvannut lahjoittaa joulukuun kokouspalkkionsa tähän tarkoitukseen. Näin saamme kasaan summan, joka aika lailla kattaa tapahtuman kulut, Järvinen ynnäilee.
Yksinäisten joulujuhla pidetään aattona alkaen kello 17.00. Ohjelmassa on runsas jouluateria, yhteislaulua, musiikkiesityksiä, jouluevankeliumi ja joulubingo.
Tapahtuma on avoin ja suunnattu niille, jotka muuten joutuisivat viettämään joulua yksin.
– Elämäntilanteeseen, sosiaaliseen asemaan, ikään ja taustaan katsomatta kaikki ovat tänne tervetulleita, Järvinen alleviivaa.
Yksi muodollisuus tarvitaan.
– Tilaisuuteen on ilmoittauduttava etukäteen puhelimitse. Tämä johtuu siitä, että juhlatilan kapasiteetti on 150 henkilöä ja me järjestäjät tarvitsemme etukäteen tiedon siitä, millaiseen kävijämäärään meidän on syytä varautua, Järvinen perustelee.
Apuna Järvisellä on joukko vapaaehtoisia keittiössä ja tarjoilussa.
Juhlapaikan osoite on Porrassalmenkatu 57, 50100 Mikkeli. Tilaisuuteen vaaditaan ennakkoilmoittautuminen, jonka voi tehdä puhelimitse numeroon 050-4096765.