Ihan tavallinen luonnonjää on metka elementti. Kun oikein tarkasti ja läheltä katsoo, siitä voi löytää monenlaisia kauniita ornamenttikuvioita, jotka ovat kuin taiteilijan siveltimen tai veistotaltan jäljiltä.
Tai sitten jäästä voi löytää palmun, pyramidin, haaksirikkoutuneen laivan tai Darth Vaderin. Tai jos oikein kaukaa haetaan, vaikka kokonaisen universumin.
Mikkeliläinen eläkkeellä oleva opettaja Essi Tiilikainen on koonnut ensimmäiseen näyttelyynsä Galleriariin valokuvia, joissa jäänsisäinen maailma esittäytyy kauniina ja monipuolisena.
Galleriarin marraskuun näyttelyn nimi, Jäljelle jäistä, pitää sisällään viestin eräänlaisesta katoavaisesta kauneudesta.
– Kuvaamani jäät ovat sulaneet jo ajat sitten. Ei niistä ole jäljellä enää muuta kuin nämä valokuvat, Tiilikainen sanoo.
Tiilikainen teki työuransa musiikkiluokkien opettajana Päämajakoulussa.
– Kuvataiteet ovat aina kiinnostaneet ja niihin erikoistuinkin opinnoissani, musiikin ja matematiikan ohella. Yli 30 vuotta olen myös valokuvannut.
Kumarrella saa tässä hommassa.
Essi Tiilikainen
Tiilikainen on ahkera luonnossa liikkuja. Puumalan mökkimaastoissa ja -maisemissa silmään tarttuu monenlaista.
– Olen kuvannut vähän kaikenlaista. Galleristi Ari Hänninen ehdotti, että näyttelyni koottaisiin nimenomaan näistä jääaiheista, Tiilikainen kertoo.
Jään kuvaamisessa on yksi asia ylitse muiden.
– Polvilleni olen oppinut menemään. Lähelle pitää kumartua, ennen kuin jään kuviot näkyvät kunnolla, Tiilikainen opastaa.
Näyttelyn kuvista merkittävä osa on syntynyt Puumalan mökin rannoilla.
– Keväiset, sulavat jäät ovat tällaiseen kuvaamiseen kaikkein parhaita. Jää on ihan loputon aarrearkku, siitä löytää ihan mitä tahansa, Tiilikainen sanoo.
Tiilikaisen valokuvat tukevat väitettä vahvasti; yhdessä kuvassa on tosiaankin ihan selvä palmu, toisessa paholaisrausku.
Ja kaikissa on kauniita, ainutlaatuisia luonnon muotoja, joita katsellessa muistuvat mieleen lukuisten lasitaiteilijoiden teokset, luonnosta inspiraationsa ammentaneita nekin.
– Ei niissä kahta samanlaista ole, jaksaa Tiilikainenkin ihmetellä.
Osa kuvista on mustavalkoisia, osassa hehkuvat rikkaat värit.
– Jotkut kuvat olen muokannut mustavalkoisiksi, mutta mustavalkoisilta näyttävissäkin kuvussa on kyllä värisävyjä, tosin aika hentoisina, Tiilikainen sanoo.
Näyttelyn kuvat on tulostettu paperille tai kartongille. Kuvaustekniikka ja -kalusto ovat hyvin yksinkertaiset.
– Minulla on laadukas, pieni taskukamera, jota käytän. Järjestelmäkameroitakin minulla on, mutta luonnossa liikkuessa pieni kamera on kätevä.
– Kamerassani on laadukas zoom, mutta sitäkin oleellisempaa on mennä tarpeeksi lähelle. Kumarrella saa tässä hommassa, Tiilikainen hymyilee.
Tiistaina 4.11. avautunut näyttely on avoinna marraskuun loppuun saakka. Galleriari on avoinna tiistaista torstaihin klo 10-17, perjantaisin klo 10-15 ja lauantaisin klo 10-13. Vapaa pääsy.