Vuosi 2024 oli Länsi-Savo-konsernin 135-vuotisjuhlavuosi. Sen kunniaksi konserni lahjoittaa 135 000 euroa Mikkelissä toimivan Sodan ja rauhan keskus Muistin tukisäätiölle.
Olemme olleet vuosien saatossa laajasti mukana Etelä-Savon ja Mikkelin kehittymisessä tukemalla niin kulttuuria, tiedettä kuin urheiluakin.
– Olemme edelleen hyvin sitoutuneita alueeseen ja haluamme myös tämän lahjoituksen edistävän alueemme elinvoimaa, Länsi-Savo Oy:n toimitusjohtaja Juhana Tikka toteaa.
– Tiedekeskuksena Muistissa yhdistyvät yhteiskunnallisesti merkittävä sodan ja rauhan kasvatus sekä hyvin vetovoimainen matkailukohde. Muistin toiminta kattaa laajasti sodan ja rauhan tutkimusalueen, nuorten tiedekasvatuksesta aina veteraaniperinnön vaalimiseen, Tikka jatkaa.
Länsi-Savo -konserniin on aikaisemmin kuulunut sanomalehtien kustantamista, autoliiketoimintaa ja paikallisradiotoimintaa.
Nykyään Länsi-Savo-konserni keskittyy kiinteistöliiketoimintaan sekä tytäryhtiönsä St Michel Print Oy:n kautta kirjapainoliiketoimintaan. Konsernin emoyhtiö Länsi-Savo Oy on Muistin tukisäätiön perustajajäsen.
Muistin tukisäätiö kiittää Länsi-Savo -konsernia merkittävästä panostuksesta sodan ja rauhan historiaan liittyvän kulttuuriperintömme hyväksi.
– Nykyisessä maailmanjärjestyksen murroksessa kriisikausiemme historiantuntemuksen syventämiselle on aivan erityinen tarve, toteaa Muistin tukisäätiön hallintoneuvoston puheenjohtaja Jenni Haukio.
– Muistin toiminnan vahvistamiseksi tarvitaan laaja-alaista yhteiskunnallista tukea julkiselta ja yksityiseltä sektorilta. Länsi-Savo Oy:n lahjoitus on arvokas avaus, jonka toivomme innoittavan uusiin vastaaviin kumppanuuksiin, Haukio jatkaa.
– Muistin toiminta on ensimmäisinä vuosina kehittynyt hienosti. Tiedekeskus tarvitsee kuitenkin edelleen myös yksityistä tukea. Haluamme tukea toiminnan kehittymistä myös tulevaisuudessa.
– Toivomme, että lahjoituksemme kannustaa myös muita alueen yrityksiä tukemaan Muistin toimintaa, Tikka jatkaa.
Sodan ja rauhan keskus Muistin tukisäätiö sr on perustettu vuonna 2018.
Säätiön tarkoituksena on sodan ja rauhan tutkimuksen ja esittämisen edistäminen ja Suomen sotiin liittyvän hajallaan olevan tiedon kokoaminen, soveltuvin osin digitointi ja aineiston pitkäaikaissäilytys sekä näytteille asettaminen nykyisille ja tuleville sukupolville.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö ylläpitää Sodan ja rauhan keskus Muistia.