Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Naton lippu nousi salkoon Karkialammen varuskunnassa – "Historiallinen päivä Mikkelille"

Onhan tämä historiallinen hetki Mikkelille. Hienoa olla mukana täällä. Nyt konkretisoituu se, että olemme mukana tällaisessa monen kansakunnan yhteisessä toiminnassa.

Näin lausui Mikkelin kaupunginjohtaja Janne Kinnunen perjantaina Karkialammen varuskunnassa.

Hetkeä aikaisemmin lippusalkoon oli nostettu ensin Naton lippu puolustusliiton oman hymnin säestyksellä ja sen jälkeen viiden jäsenmaan, Suomen, Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Yhdysvaltojen liput kunkin maan kansallislaulun soidessa.

Juhlallisuuksien aihe olivat Naton pohjoisen alueen maavoimajohtoportaan avajaiset. Lipunnosto symboloi näkyvästi uusinta jatkumoa päämajakaupungin perinteelle.

Naton maajohtoportaan ydinhenkilöstö, kymmenkunnan ihmisen core staff element on nyt toiminut Mikkelissä runsaan kuukauden norjalaisen eversti Ove Staursetin johdolla.

Ensimmäiseen joukkoon kuuluu henkilökuntaa Suomen lisäksi Tanskasta, Norjasta, Yhdysvalloista ja Ruotsista. Kansallisuuksien määrä kasvaa, kun henkilökunnan määrä nousee vähitellen noin 50:een.

Kinnusen mukaan yhteistyö Nato-väen kanssa on ollut mutkatonta ja helppoa.

– Kiitosta on tullut, myös täällä pidetyissä juhlapuheissa. Lämmittäähän se kovasti, kaupunginjohtaja sanoi.

Kinnunen sanoo, että Nato-väkeä ovat kiinnostaneet ihan tavalliset, arkielämään liittyvät asiat.

– Olemme kertoneet muun muassa, miten suomalaisessa luonnossa kannattaa liikkua. Koulutuksen ja terveydenhuollon asiat herättävät heissä kysymyksiä, Kinnunen sanoo.

– Staurset ja Naton maavoimaesikunnan apulaisesikuntapäällikkö, brittiläinen prikaatikenraali Chris Gent ovat olleet säännöllisiä keskustelukumppaneita. Asiat hoituvat useimmiten Maavoimien esikunnan välityksellä, Kinnunen sanoo.

Kaupunginjohtaja sanoo, että Mikkeli pyrkii olemaan Nato-henkilökunnalle avuksi kaikessa mahdollisessa.

Maavoimajohtoporras johtaa Naton maavoimien toimintaa Pohjois-Euroopassa.

– Tässä on tietysti hyvä muistaa myös tietynlainen markkinointinäkökulma. Kerromme mielellämme Mikkelistä eteenpäin, kaupunginjohtaja sanoo.

Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan esikunnan saaminen Mikkeliin on osoitus suomalaisesta osaamisesta ja luottamuksesta Suomea kohtaan.

– Tämä on historiallinen päivä Suomelle, Natolle ja Mikkelille. Lähdimme tavoittelemaan Nato-esikuntaa Suomeen vuoden 2023 syksyllä, jotta maksimoimme Suomen turvallisuuden. Naton puolustusministerikokous hyväksyi tavoitteemme kesäkuussa 2024.

– Reilu vuosi myöhemmin pääsemme jo avaamaan esikuntaa. Johtoporras vahvistaa Naton pohjoisen alueen puolustusta ja Suomen turvallisuutta, totesi Häkkänen avajaispuheessaan.

Maavoimajohtoporras, englanninkieliseltä nimeltään Multi Corps Land Component Command (MCLCC) aloitti Maavoimien esikunnan yhteydessä syyskuun alussa.

Nyt Mikkelissä työskentelee noin kymmenen henkilöä. Myöhemmin määrä kasvaa rauhan aikana noin 50 henkilöön.

Johtoportaassa työskentelee eri Nato-maiden ja Suomen puolustusvoimien henkilökuntaa.

Häkkänen kiitti liittolaisia tuesta.

– Edessämme on merkittävä tehtävä. Kansainvälisen turvallisuustilanteen vaarallisuudesta johtuen uudistamme ja vahvistamme Natoa historiallisen voimakkaasti.

– Esikunnan tehtävä on rakentaa Pohjolan puolustusta niin vahvaksi, että varmistamme alueemme turvallisuuden myös tuleville vuosille, Häkkänen sanoi.

Puolustusministeri alleviivasi myös syyn sille, miksi Suomi liittyi Natoon.

– Liityimme Natoon, koska Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Venäjä tulee olemaan pitkäaikainen uhka Euroopalle ja Suomelle, Häkkänen sanoi.

Ministeri muistutti Mikkelin päämajakaupunkiperinteestä.

– Päämajakaupungin perinne on vahvasti läsnä Mikkelissä. Mikkeli on päämajakaupunki.

– Meillä on vahva tahto puolustaa omaa maatamme ja liittolaismaitamme. Suomella on vahva reservi ja hyvä kokonaismaanpuolustusjärjestelmä.

Ministeri nosti esille historian opetukset.

– 1 300 kilometrin pituinen raja Venäjän kanssa ja 600 vuoden historia idästä tulevan uhan kanssa alleviivaa puolustautumisen ja valmistautumisen tärkeyttä.

Maavoimajohtoporras suunnittelee ja valmistelee sekä johtaa Naton maavoimien toimintaa Pohjois-Euroopassa. Se toimii Norfolkin yhteisoperaatiojohtoportaan alaisuudessa.

Normaalioloissa johtoporras vastaa muun muassa Naton harjoitustoiminnasta ja muista rauhan ajan toiminnoista alueellaan.

Poikkeusoloissa johtoporras suunnittelee ja johtaa pohjoisen alueen maaoperaatioita ja puolustusta.

Tilaisuudessa puheenvuoron käyttänyt Naton maavoimaesikunnan apulaiskomentaja, kenraaliluutnantti Jez Bennett sanoi Mikkelin maavoimajohtoportaan osaltaan vahvistavan Naton itäisen kyljen puolustamista.

– Venäjä on jatkuva uhka ja se näkyy erityisen selvästi täällä itärajalla, Bennett sanoi viitaten viimeaikaisiin droonien ja lentokoneiden ilmatilaloukkauksiin.

Muutaman sanan Suomeksikin lausunut Bennett kiitti Mikkeliä vieraanvaraisuudesta.

– On etuoikeutettua saada olla täällä. Meidän etujoukkomme on otettu upeasti vastaan ja olemme päässeet tutustumaan myös suomalaisen saunan voimaan, britti sanoi.