Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Minä, päättäjä | Keskustan valtuutettu Heikki Sorvali haluaa kehittää myös Mikkelin pitäjiä elinkelpoisemmiksi ja houkuttelevammiksi – ”Koko kaupunki pitää saada kiinnostavaksi!”

Kuka olet?

– Hei, olen Heikki Sorvali, Keskustapuolueen kaupunginvaltuutettu. Tulen Mikkelin pohjoisesta päästä, Haukivuorelta. Koko ikäni olen asunut Mikkelin seudulla, mutta juureni ovat Pohjanmaalla sekä menetetyssä Karjalassa.

– Koulutukseltani olen yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen tradenomi (YAMK). Olen suorittanut myös tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon sekä muita lyhyempiä opintoja kirjanpitoon ja isännöintiin liittyen.

– Asun Haukivuorella sataman tuntumassa perheeni kanssa, johon kuuluu puoliso, kaksi yläkouluikäistä tytärtä, kaksi koiraa ja kissa.

Mitä teet työksesi?

– Työskentelen omassa yrityksessäni kirjanpidon ja isännöintialan tehtävien parissa. Aiempaa työhistoriaa minulla on IT-asioiden parista noin 10 vuoden ajalta sekä pankki -ja vakuutusalalta saman verran. Olen toiminut myös vihannesalan yrittäjänä kotitilallani.

Mitä luottamustoimia sinulla on?

– Kuulun OP Suur-Savon edustajistoon sekä nimitysvaliokuntaan. Lisäksi olen seura- ja yhdistysaktiivi.

Miksi lähdit kunnallispolitiikkaan?

– Kunnallispolitiikka on aina kiinnostanut. Ehdokkaaksi lähtemistä kysyttiin ja tutustuin puolueen vaaliohjelmaan. Mietin asiaa yön yli ja tässä ollaan.

– Haluan lähteä kehittämään koko Mikkeliä kiinnostavaksi asuinpaikaksi ja uskon, että kuntapäättäjänä vaikutusmahdollisuudet ovat olemassa.

Meillä on tarjota kaikille sopiva ympäristö asumiseen tai vapaa-ajan asumiseen.

Heikki Sorvali

Mikä ratkaisi puoluevalintasi?

– Asiat edellä mennään, mutta Keskustapuolue oli lähimpänä omaa ajatusmaailmaani.

Olet uusi valtuutettu. Millaisia asioita haluat edistää ja millaisen panoksen aiot antaa valtuuston työskentelyyn?

– Väki vähenee ja meidän täytyy saada koko Mikkelin alue sellaiseksi, että tänne halutaan muuttaa, vain niin Mikkeli saadaan kasvamaan.

– Matkailun ja asumisen markkinoinnin tulee ylettyä koko Mikkelin alueelle. Tiukassa taloudessa on myös hopeareunus, jossa yhteistyö ja yhdessä tekeminen tiivistyy.

Miten kuvailet itseäsi?

– Rauhallinen ja harkitsevainen. Tykkään ottaa asioista selvää, joka on päätöksenteon pohjana.

– Karjalais-pohjalaisiin sukujuuriini viitaten sanon päätöksenteosta, että pohjalainen tekee päätöksen, mutta karjalainen kertoo, että millaisen.

Mikä saa sinut iloiseksi?

– Perhe, ystävät, harrastukset sekä avuksi oleminen.

Entä murheelliseksi?

– Epäoikeudenmukaisuus.

Miten lataat akkujasi?

– Tykkään liikkua paljon. Liikumme sekä perheenä että liikun yksin harrastamalla kestävyysurheilulajeja vuodenaikojen mukaan.

– Olen mukana myös sopimuspalokuntatoiminnassa ja koen sen erittäin mielenkiintoisena ja merkityksellisenä toimintona etenkin alueen turvallisuuden kannalta.

Mistä et luovu mistään hinnasta?

– Vaikea kysymys, mutta kotipaikka on sellainen, mistä en luopuisi omaehtoisesti.

Kehu toisen puolueen päättäjä!

– On kyllä hienoa olla osa tätä joukkoa. Mukava kuunnella kokeneita valtuutettuja ja ymmärtää päätösten taustat, kaikki ei ole aina yksiselitteistä.

– Uusista valtuutetuista esimerkiksi Vasemmistoliiton Lotta Tuominen perehtyy asioihin antaumuksella.

Kehu Mikkeliä!

– Mikkeli on sopivankokoinen kaupunki, josta löytyy kaikki ihmisen tarvitsemat palvelut. Mikkelin ympäristöstä löytyy aktiivisia, ihmiselle sopivia asuinalueita. Voi siis sanoa, että meillä on tarjota kaikille sopiva ympäristö asumiseen tai vapaa-ajan asumiseen.

Juttusarjassa Mikkelin kaupunginvaltuuston uudet valtuutetut kertovat itsestään ja asioista, jotka ovat heidän sydäntään lähellä.