Inna ja Juha Marttinen aloittavat K-Rauta Mikkelin uusina kauppiaina perjantaina 26. syyskuuta.
Juha Marttisen rautakauppaura alkoi aikoinaan juuri K-Rauta Mikkelissä.
– Ennen kauppiasuraani työskentelin yli 15 vuotta täällä eri tehtävissä, joten tämä tuntuu ihan kotiinpaluulta.
– On hienoa astua puolisoni Innan kanssa kauppiaan tehtäviin tutussa ympäristössä ja jatkaa kasvattajakauppiaideni myymälän kehittämistä entistä vahvemmaksi, yhdessä loistavan henkilökunnan kanssa, Juha Marttinen sanoo.
Mikkeliin Marttiset siirtyvät K-Rauta Kokkolan kauppiastehtävistä.
Kauppiasurassa Juha Marttista kiehtovat vastuu ja kehittyminen.
Haluamme auttaa asiakkaita tekemään kestäviä valintoja.
Inna ja Mika Marttinen
– Minua motivoi, että voimme palvella asiakkaita entistä paremmin ja kehittää kaupasta vielä paremman yhdessä henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa.
– Halusin kauppiaaksi, koska siinä yhdistyvät kaupallisuuden, yrittäjyyden ja asiakaspalvelun parhaat puolet, hän alleviivaa.
K-Rauta Mikkeli palvelee kuluttaja- ja yritysasiakkaita. Se työllistää noin 35 henkilöä.
– Pidämme tärkeänä, että henkilöstö viihtyy, saa kehittyä ja tuntee olevansa arvostettu. Hyvä työilmapiiri näkyy aina myös asiakkaille. Tarpeen mukaan rekrytoimme uusia työntekijöitä erityisesti sesonkiaikoihin, kauppiaat kertovat.
Uudet kauppiaat toivovat, että K-Rauta Mikkeli tunnetaan hyvästä palvelusta ja ratkaisukeskeisyydestä.
– Haluamme tarjota asiakkaille käytännönläheistä neuvontaa, ratkaisuehdotuksia ja innostavia esimerkkejä projekteihin. Emme jätä asiakasta yksin, vaan tuemme suunnittelussa, hankinnoissa ja toteutuksessa.
– Panostamme erityisesti puutarha- ja vapaa-aikaosastoon ja haluamme kehittää myös yritysasiakkaille suunnattua tuotevalikoimaa ja palveluita, he sanovat.
Kauppiaat pitävät vastuullisuutta tärkeänä.
– Vastuullisuus näkyy meillä energiatehokkuuden kehittämisessä, kierrätyspalveluissa ja kotimaisen työn ja tuotteiden tukemisessa. Haluamme auttaa asiakkaita tekemään kestäviä valintoja, he sanovat.
Vapaa-aikaansa Marttiset viettävät lastensa harrastusten parissa. Lisäksi he nauttivat ystäväperheiden seurasta ja yhteisestä tekemisestä. Perheelle tärkeitä hetkiä ovat myös ruoanlaitto ja matkustaminen.
Marttiset toivottavat kaikki nykyiset ja uudet asiakkaat tervetulleiksi Mikkelin K-Rautaan.
– Haluamme olla luotettava kumppani kuluttajille, yrityksille ja urakoitsijoille niin suurissa projekteissa kuin pienemmissä kodin, pihan ja vapaa-ajan hankinnoissa.
–Tervetuloa tutustumaan, kaksikko toivottaa.