Taidegalleria Galleriarin syyskuun näyttely on suunnattu niille, jotka pitävät kirkkaiden värien ilotulituksesta ja taiteesta, joka ei ota itseään turhan vakavasti.
2. syyskuuta avautunut Mari Saravon näyttely Värien karkkikauppa on juuri sitä, mitä nimikin kertoo.
– Minä en ole oikein koskaan osannut tehdä vain sitä yhtä ja samaa. Teen eri tyyleillä ja materiaaleilla ja ennen kaikkea rakastan värejä.
– Siitä se ajatus sitten lähti. Karkkikaupassahan on ihan kaikkea, joten päätin nimetä näyttelyn Värien karkkikaupaksi, taiteilija sanoo.
Näyttelyssä on esillä maalauksia, joissa hehkuu kirkas värimaailma, aina iloisilla sävyillä maalattuja kehyksiä myöten.
Minun teokseni on suunnattu kaikille vauvasta vaariin.
Mari Saravo
– Nämä ovat kierrätyskehyksiä, jotka on maalattu uudelleen. Näyttelyn jälkeen ne pääsevät vielä uusiokäyttöön, kun niihin pingotetaan kangas uusia maalauksia varten, Saravo sanoo.
Maalausten aiheissa toistuvat ruoka-aineet, nekin iloisen värisiä ja mehukkaita.
– Sitten esillä on värikkäitä tuftattuja banaaneja sekä näyttelyn kävijöitä osallistava teos Ajatusten karkkijoki. Siihen voivat näyttelyvieraat kirjoittaa positiivisia ajatuksia ja viestejä post it -lapuille, Saravo sanoo.
Saravon töitä katsellessa voi helposti tulla mieleen, että hänen taiteensa on suunnattu lapsille. Siitä ei kuitenkaan ole kyse.
– Minun teokseni on suunnattu kaikille vauvasta vaariin. Ehkä se lapsenomaisuus voi tulla mieleen, kun aiheeni eivät ole niin vakavia eivätkä värini sellaisia aikuismaisen hailakoita, hän nauraa.
Galleriarin alakerran työtiloissaan työskentelevä Saravo lupaa näyttelyvieraille myös tekemistä.
– Syyskuun aikana järjestän karkkiteemaisia tuftaus- ja maalauspäiviä. Niistä tulee vielä tarkempaa tietoa kotisivuilleni www.marisaravo.fi
Saravo lupaa järjestää myös tuftausnäytöksiä kiinnostuneille.
– Moni on kysellyt, miten tuftaustyöt tehdään. Se voi olla monelle yllättävääkin, sillä alussa jälki ei ole niin siistiä kuin viimeistellyssä työssä, taiteilija vinkkaa.
Värien karkkikauppa-näyttely on avoinna 2.-30.9. Galleriari on avoinna tiistaista perjantaihin klo 10-17 ja lauantaisin klo 10-13.