Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Marja-Liisa Kakkonen lähti tekemään tutkimusta Antellin neitien koulusta – siitä tuli kuitenkin ­romaani Fiona, joka kertoo 1800-luvun lopun Mikkelistä

Joskus käy niin, että kun aloittaa yhdenlaisen projektin, se lopulta toteutuu ihan toisenlaisena.

Näin kävi mikkeliläiskirjailija Marja-Liisa Kakkoselle. Hän ryhtyi selvittämään Mikkelissä vuosina 1854–1914 toimineen Alexandra ja Alma Antellin yksityisen ruotsinkielisen tyttökoulun historiaa.

– Tavoitteenani oli tehdä koulusta tutkimus seminaarissa esitettäväksi.

– Kokosin aiheesta paljon tietoa, mutta huomasin, etten saanut aiheeseen riittävästi uutta tietoa ja näkökulmaa.

– Niinpä päätin tehdä fiktiivisen tarinan, joka sijoittuu Mikkeliin ja tuo esille naisen asemaa 1800-luvun yhteiskunnassa ja valottaa samalla, miten ihmiset tuohon aikaan elivät ja millaiset luokkaerot vaikuttivat ihmisten elämään, Kakkonen sanoo.

Fionan päähenkilö on 23-vuotias nainen, joka saapuu opettajaksi Mikkeliin, Antellin neitien kouluun vuonna 1864.

Fionalle on jo pedattu tulevaisuus varakkaan kauppiaan vaimona, mutta hän on päättänyt, ettei mene naimisiin eikä tee itse lapsia, vaan haluaa sen sijaan opettaa heitä.

Mikkelissä Fiona haaveilee pääsystä kaupungin seurapiireihin, mutta kuten elämässä yleensä, mukaan tulee kaikenlaisia muuttujia, jotka vaikuttavat sekä Fionan ammatilliseen että yksityiselämään. Lopulta hän tekee ratkaisun, jolla pyrkii itse muuttamaan elämänsä kulkua.

– Halusin kertoa tarinan, joka kiehtoisi lukijaa, mutta samalla toisi lukijalle tietoa tuon ajan Mikkelistä, Kakkonen sanoo.

Entisajan Mikkelillä on merkittävä rooli kirjassa. Tapahtumat sijoittuvat muun muassa Pirttiniemen kylpylään, Billingin ravintolaan, Saksalan kartanoon ja muihin menneiden aikojen näyttämöihin.

Taustoitus vaati paljon työtä. Tutkijatausta hyödytti.

– Käytin useita lähteitä ja suhtauduin lähteisiin kriittisesti. Esimerkiksi Pirttiniemen kylpylästä sain paljon tietoa vuonna 1916 ilmestyneestä lehtiartikkelista.

– Kokosin palasen sieltä, palasen täältä. Helena Partanen luki käsikirjoituksen tarkalla silmällä ja korjasi joitakin yksityiskohtia, Kakkonen kiittelee.

Päähenkilöt ja tarina ovat mielikuvituksen tuotetta, mutta mukana on myös todellisia henkilöitä.

Alexandra ja Alina Antellin lisäksi kirjassa esiintyvät muun muassa Mikkelin ensimmäinen pormestari Julius Nygren, lääninsairaalan ylilääkäri ja Pirttiniemen kylpylän perustaja Johan Björkstén ja Saksalan kartanon musiikkitirehtööri David Neuman.

Fiona on Kakkosen toinen romaani. Esikoisteos, perintöriidoista ja sisarussuhteista kertova Kesämökki ilmestyi omakustanteena vuonna 2022.

Kakkonen on kauppatieteiden ja kasvatustieteiden tohtori, jolla on takana ura opetus-, hallinnointi- ja esimiestehtävissä muun muassa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.

Kipinä kaunokirjoittamiseen syttyi kirjoittamisen opintojen kautta. Kirjoitustyön ohella hän toimii Mikkelin kirjoittajien hallituksen puheenjohtajana.

– Fionan tarina saattaa jatkua. Mietinnässä on toinen kirja, joka sijoittuisi 1800-luvun loppuun, aikaan jolloin Mikkeli muuttui suuresti varuskunnan ja rautatien tulon ansiosta, kirjailija sanoo.