Ollinmäen viinitilalla 9. elokuuta järjestettävä Anttolan folkfestivaali tarjoaa tuttujen esiintyjien lisäksi uusia aluevaltauksia. Tapahtuman puuhamiehen Mikko Miettisen mukaan festivaalilla tarjoillaan folkia laajasti tulkittuna, musiikillisesti laidasta laitaan.
Edellisvuodelta tuttuja ovat kitaraduo Kapa Montonen ja Jani Luoma, Hiljaistenmiestenlaakso, Pepe Kurvinen sekä Jaska Pitkäsen ja Tuuli Anikarin duo.
Tapahtuman alkupuolella esiintyvä Eve & Ville -duo herättää Miettisessä innostusta.
– Tapahtumalta katoaisi pohja, jos paikalla ei olisi nuoria ja tuoreita, uraansa aloittelevia muusikoita, Miettinen sanoo. esiintymässä.
Viime vuonna festivaaleilla esiintynyt Sakari Löytty tuo vuonna mukanaan ystävänsä Jouko Mäki-Lohiluoman ja Jyrki Koiviston. Akustisen Hankin Henki -bändin esityksessä kuullaan Sakarin biisejä sekä Hank Williams -käännöksiä.
Eksoottista avainviulua kuullaan naistrio Uiran esityksessä. Uira ammentaa vanhasta ja uudesta musiikkista mm. Brittein saarilta. Muusikot Juulia Karppi, Linda Pennström ja Emma Uotila kannattelevat tarinankertojina intiimiä tunnelmaa.
Lauantai-illan huipentaa Tämä Sukupolvi -yhtyeen tribuutti Pelle Miljoonalle. Bändissä takoo rumpuja Amorphis-yhtyeen laulaja Tomi Joutsen.
Tapahtumaan on vapaa pääsy ja maksuton kuljetus Mikkelin torilta, Anttolan satamasta ja Anttolan Hovista.
Anttolan folkfestivaali järjestetään yhteistyössä Ollinmäen viinitilan ja Anttolan alueseurakunnan kanssa.