Mikkelissä järjestetty Jukolan viesti toi Tikkalan metsiin, SBS Betoni Oy:n tehdasalueen kisakeskukseen, telttakyliin ja parkkipaikoille arviolta 40 000 ihmistä.
Parkkipaikoilla arvioitiin olleen noin 8000 autoa. Pyöräilijöitä kulki jatkuvasti eri suuntiin vanhaa Otavantietä ja kisa-alueen pyöräparkki oli täynnä.
Bussit kuljettivat onnistuneesti ihmisiä koko tapahtuman ajan ja sen jälkeenkin parkkipaikoilta kisakeskukseen.
Kiitosta sai tilannetaju, sillä ruuhkahuippuja päästiin tasoittamaan lisävuoroilla. Kisaturistien ja kilpailijoiden lisäksi talkookuljetukset pyörivät loistavasti.
– Kaikki toimi lopulta todella hyvin. Kuljetusten onnistuminen oli arvoitus, mutta saimme vain hyvää palautetta niiden sujumisesta.
– Huoltokuljetuksiin tuli viivettä, kun oli vain yksi tie, jota myös kävelijät kulkivat. Kuitenkin kaikkia järjestelyjä kuvaa hyvä yhteishenki ja tahto saada kaikkia palveltua hyvin. Myös kilpailualueesta tuli hyvää palautetta, kertoo Mikkeli-Jukolan tukitoimintojen johtaja Niina Liukkonen.
Talkoolaisia Mikkeli-Jukolassa oli noin 1 600, joten mikkeliläisellä ahkeruudella ja heittäytymisellä vaativiinkin tehtäviin saatiin aikaan upea Jukola-kokemus.
Poliisin puolesta mukana Jukolaa suunnittelemassa ollut konstaapeli Toni Reinikainen tiivisti tunnelman sosiaalisessa mediassa:
– Poliisilla ei ollut yhtään varsinaista poliisitehtävää: ison suunnistusperheen jouluksikin kuvatussa Jukolassa asiat hoidetaan tyylillä.
Suunnistajia oli ilmoittautunut yhteensä 17 920.
Vastaavat lääkärit, teholääkäri Maarit Hult ja ortopedi Jenni Liikanen kertoivat viikonlopun olleen pääensiaputeltalla kiireinen. Yleisimpiä vammoja viikonlopun aikana olivat nilkkavammat ja haavat.
Kilpailijat kehuivat kisa-aluetta kauniiksi erityisesti yöaikaan. Tehdasalueen kallioleikkauksia valaistiin värivaloilla ja juoksijoiden otsalamput kimalsivat.
Jukolan pääravintolassa, uudessa betonitehtaan hallissa, kävi vilske. Myös ravintolan ulkopuolella oli jonoja pienempiin katukeittiöpisteisiin koko tapahtuman ajan.
Kaupunginjohtaja Janne Kinnunen kiitti puheessaan hyviä järjestelyjä, osallistujien yhteishenkeä ja talkootyötä, joka yhdisti mikkeliläisiä.
– Jukola on yhteisöllisyyden mestarinäyte. Mikkeli-Jukolassa nämä arvot nousevat vahvasti esiin: yhdessä tekeminen ja osallistuminen yhdistävät.
– Jukola on mahdollisuus kohdata, innostua ja kasvaa yhdessä. Kansainvälisesti tapahtuma on Mikkelille merkittävä, summasi Kinnunen.
Odotettu, salaisena loppuun asti pidetty voittajajoukkue Stora Tunan lukema Jukolan viestin sanoma alkoi Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanin Simeonin kehotuksella pyrkiä rauhaan ihmisten välillä. Viesti suunnattiin Sodan ja rauhan keskus Muistille.
Jukolan viestiä vuodesta 2019 hallinnut ruotsalainen Stora Tuna jatkoi voittoputkeaan ottamalla nimiinsä jo kuudennen Jukolan viestin mestaruuden.
Norjalainen NTNUI vei kakkossijan. Paras suomalaisjoukkue oli Helsingin Suunnistajat.
Venlojen viesti oli ruotsalaisjuhlaa. Voittajajoukkue IFK Göteborgille jaettiin uusi, Kaukametsäläisten lahjoittama, taiteilija Juha Mennan suunnittelema ja valmistama kiertopalkinto Lintukoto.
Toiseksi tuli OK Linné ja kolmanneksi IFK Göteborg 2.
Jukola-viestin johtoryhmän puheenjohtaja ja Kaukametsäläiset ry:n puheenjohtaja, mikkeliläinen Juhani Sihvonen oli tyytyväinen.
– Maailman suurimman viestisuunnistustapahtuman järjestelyt Mikkelissä sujuivat hyvin. Sää suosi kisajärjestäjiä ja tunnelma kisa-alueella oli hyväntuulinen ja aurinkoinen. Suunnistajia oli ilmoittautunut yhteensä 17 920 ja osallistujatavoite täyttyi.
Myös television katsojaluvut todistavat, että Jukolan viesti kiinnostaa: Venlojen viestin keskimääräinen katsojamäärä oli keskiarvona 150 000 ja parhaan vartin aikana jopa 247 000.
Jukolan ensimmäinen tunti toi television ääreen noin 250 000 ihmistä. Läpi yön katsojia oli 100 000. Ylen Areenassa lähetys myös kiinnosti ja sieltä koko tapahtuman voi katsoa vielä myöhemminkin.
Kuviin, tuloksiin ja tunnelmiin voi palata myös Jukolan verkkosivuilla ja somekanavissa.
www.jukola.com