Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikkelin Ursa kerää rahaa aurinkokaukoputkeen – Uusi kalusto mahdollistaisi yleisönäytökset vaikka torilla

Mitä näet, kun katsot taivaalle? Todennäköisesti eri asioita kuin Mikkelin Ursan puheenjohtaja Jenni Andersin.

Hän on myös fysikaalisesta kemiasta väitellyt tohtori sekä fysiikan ja matematiikan opettaja Mikkelin peruskouluissa ja lukiossa.

– Tarkkailen tähtiä ja planeettoja. Juuri viime viikolla näin halon.

– Mutta samalla näen aina jotain ihmisestä riippumatonta ja ikuista, mikä on rauhoittavaa, jopa meditatiivista, Andersin aloittaa.

Hän innostui tähtitaivaan katselusta jo lapsena, kun isä rakensi kaukoputken.

– Avaruudessa yhdistyvät mystisesti luonnontieteiden lainalaisuudet ja asiat, joita emme osaa selittää. Niiden ajatteleminen vie pois maallisista murheista.

Nyt, kun yöt ovat valoisia, tähtitaivas tarjoaa vähemmän tarkkailtavaa, vai tarjoaako?

– Lähin tähtemme, Aurinko on erityisen aktiivinen 11 vuoden välein eli juuri nyt, vuosina 2024-26.

– Auringon pinnalla olisi paljon nähtävää. Siksi haluaisimme hankkia Mikkelin Ursalle kaukoputken, jolla auringon tarkkailu onnistuu.

Mikkelin Ursalla on käynnissä keräys, jossa yritykset ja yksityishenkilöt voivat lahjoittaa haluamansa summan noin 3 000 euron hintaisen kaukoputken hankintaan.

– Talven yleisönäytöksessä tähtitornilla oli jono metsänreunaan asti. Seuraavaan tapahtumaan joudumme pyytämään ilmoittautumisia, jottei tilanne ruuhkautuisi.

– Tornin tilat ovat hyvin pienet ja vaikeakulkuiset. Uuden kaukoputken voisimme tuoda vaikka torille, jossa ihmiset pääsisivät tutustumaan aurinkoon, Andersin suunnittelee.

Syyskuulle on suunnitteilla yleisötapahtuma myös Mikkelipuistoon.

Tähtitaivas kiinnostaa myös nuoria. Andersin opettaa lukiossa avaruusfysiikan kurssia, joka on hyvin suosittu.

– Kurssille tulee hyvin erilaisia opiskelijoita. Osa on enemmän suuntautuneita fysiikkaan, mutta eivät kaikki, Andersin kuvailee.

Kurssilla käydään läpi tähtien ja planeettojen erottamista toisistaan ja sijoittumista taivaalle, kiertoratojen mekaniikkaa, gravitaatiota, linnunrataa ja universumin skaalaa, mutta myös kuuluisaa rakettitiedettä.

Tärkeimpänä Andersin pitää perusasioiden ymmärtämistä, sillä niiden kautta saa mittakaavaa arkielämään.

– Tavoitteena on, että tunnistaisi, mitä taivaalla näkyy. On myös hyvä ymmärtää, mistä asiat ovat lähtöisin.

– Jos sormessa on kultasormus, on tekemisissä raskaan alkuaineen kanssa. Sen syntyminen on vaatinut supernovan tai neutronitähtien törmäyksen.

– Arkiasioissakin olemme tekemisissä tähtien elinkaaren kanssa ja itsekin osa samaa, ikuista kiertokulkua, hän kuvailee.

Lisätietoa kaukoputkikeräyksestä osoitteessa https://mikkelinursa.fi/yhdistys/aurinkoputki/

Hankittava Sky-Watcher Heliostar 76HA -aurinkokaukoputki mahdollistaa turvalliset ja yksityiskohtaiset havainnot Auringon pinnan rakenteesta, auringonpilkuista, roihupurkauksista ja muista aktiivisen Auringon ilmiöistä. Keräyksellä on Poliisin antama pienkeräyslupa.