Norjalainen eversti Ove Staurset on uuden edessä. Yli kymmenen vuotta Nato-tehtävissä palvellut ammattisotilas aloittaa tänä vuonna Mikkelin Naton maavoimien johtoportaan päällikkönä.
Hän saapuu päämajakaupunkiin elokuussa pienen etujoukon kanssa.
– Aluksi Mikkeliin saapuu 10-12 ammattisotilaan ydinhenkilöstö. Siitä päästään alkuun.
– Myöhemmin, vuosien 2026-27 aikana Mikkelin Nato-maavoimajohtoportaassa tulee työskentelemään arviolta 45-50 henkilöä. Luku täsmentyy ajan kanssa, arvioi Staurset Mikkelissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
Osa Nato-henkilöstöä tuo Mikkeliin mukanaan perheensä.
– Se on jokaisen henkilökohtainen päätös. On mahdotonta vielä arvioida, kuinka paljon Mikkeliin lopulta tulee Nato-perheenjäseniä, Staurset sanoo.
Staurset tulee ainakin alkuvaiheessa yksin. Hänen vaimonsa on myös sotilas ja perheen lapset ovat aikuisia.
Mikkeli on tullut Staursetille tutuksi, sillä hän on käynyt päämajakaupungissa Nato-integraatiotehtävissä kahdeksan kertaa. Lomiltakin Suomi on tuttu.
– Pidän kaupungista. Täällä on luontoa, järviä ja kaikki on lähellä. Asuntokin on löytynyt, heittää Staurset, joka asettuu Mikkelin keskustaan. Samaan kerrostaloon muuttaa muitakin norjalaisia Nato-upseereita.
Mikkeliin asettuvan yksikön nimi on Naton maavoimien johtoporras eli Multi Corps Land Component Command (MCLCC).
Tämä on uuden ajan alku Mikkelille.
Kaupunginjohtaja Janne Kinnunen
Rauhan aikana MCLCC suunnittelee ja sovittaa yhteen kansallista ja Naton maapuolustusta. Sodan aikana se vastaa yhteisen maapuolustuksen toimeenpanosta.
Naton maavoimien johtoporras tuli Mikkeliin, koska kaupungissa toimi jo Maavoimien esikunta, jossa alkava käytännön yhteistyö tehdään.
Maavoimien komentaja Pasi Välimäki on myös Naton maavoimien johtoportaan komentaja. Suomella on yhteistyössä johtovaltion rooli.
– Monikansallisen maavoimajohtoportaan tulo Mikkeliin on vahva osoitus luottamuksesta, jota Natossa tunnetaan Suomea kohtaan, Välimäki sanoo.
Maavoimien esikunta toimii Karkialammen luolastossa ja sinne asettuvat myös Naton upseerit.
– Aluksi Naton toiminta Mikkelissä on kohtalaisen näkymätöntä. Mutta tulevaisuudessa Mikkeliin on myös tarkoitus rakentaa oma rakennus, Landcom House, Naton upseerien käyttöön. Joten ajan myötä Nato näkyy Mikkelissä entistä paremmin, vakuuttaa prikaatikenraali Chris Gent.
Landcom on lyhenne sanoista Land Command, maavoimaesikunta.
Brittiläinen Gent toimii Naton maavoimajohtoportaassa henkilöstön transformaatio- ja integraatioapulaispäällikkönä. Hänen tehtävänään on ollut valmiuksien luominen Mikkelin uudelle organisaatiolle.
– Nyt voimme kertoa että seitsemän Naton jäsenvaltiota on sitoutunut lähettämään sotilashenkilöstöä Mikkeliin, Gent sanoo.
Mikkeliin on tulossa 26 Nato-upseerivakanssia ja kaupunkiin tulee ammattisotilaita Suomen lisäksi Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Yhdysvalloista, Iso-Britanniasta ja Hollannista.
Nato-upseerien vakanssien kestot vaihtelevat. Keskimääräinen pesti kestää kolme vuotta.
Gent korostaa, että vaikka Mikkeliin tulee paljon upseereita Pohjoismaista, maavoimien johtoporras on koko Naton yhteinen.
– Joissakin maissa on enemmän kokemusta ja asiantuntemusta esimerkiksi talvioloissa toimimisesta. Mutta tämä on nimenomaan Naton johtoporras, alleviivaa brittikenraali.
Staurset on kaikkien aikojen ensimmäinen Mikkeliin sijoitettu Nato-upseeri. Melkoista pioneerityötä tulee olemaan myös hänen vakanssinsa.
– Tänne rakennetaan Nato-organisaatio, jollaista ei ole koskaan aikaisemmin ollut olemassa, ja se integroidaan jo olemassa oleviin rakenteisiin. Siinä on haastetta, mutta se tehdään.
Staurset kehuu yhteistyötä Mikkelin kaupungin johdon kanssa.
– Meidän on otettu lämpimästi ja ystävällisesti vastaan. Mikkeli on tehnyt hyvää työtä, koska tässä on paljon uutta meille kaikille, Mikkeliin tulevien perheiden palveluista, lastentarhoista, kouluista ja muusta lähtien, Staurset sanoo.
Kaupunginjohtaja Janne Kinnunen uskoo, että Naton maavoimien johtoporras tuo paljon hyvää.
– Tämä on uuden ajan alku Mikkelille. Kaupunki kansainvälistyy ja tämä avaa uusia ovia ulospäin.
– Haluamme rakentaa toimivan yhteistyön Nato-organisaation kanssa ja jatkaa avoimin mielin sekä eteenpäin katsoen, sanoi Nato-upseereita Mikkelissä isännöinyt Kinnunen.