Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Terveisiä taajamasta | Kesäpitäjä Anttolan tahti vilkastuu lomakauden edetessä – Arkeen tarvitaan kokoontumispaikka nuorille ja pientä paikkojen kohennusta sinne tänne

Vaikka Anttolassa usein harmitellaan, että pitäjä ukkoutuu ja akkautuu, ykköshuoli on nuorten puolella. Anttolan nuorilla ei ole minkäänlaista omaa kokoontumistilaa.

Anttolan ikärakenne alkaa olla vaikea. Nuorisoa on kuitenkin sen verran, että tilat tarvitaan?

– Ehdottomasti. Kyllä nuorta ikäluokkaa Anttolassa on. Yhtenäiskoulukin on todella hyvä, itse asiassa vetovoimatekijä, sanoo aluejohtokunnan puheenjohtaja Taina Harmoinen.

Anttola on monta vuotta perännyt nuorisotiloja.

Nuorisokäytössä olleen tilan, ikivanhan puurakenteisen kunnantalon, Mikkelin kaupunki myi pois, kun taloon tuli sisäilmaongelmia. Uutta nuorisotilaa ei ole saatu. Anttolalaiset ovat käärmeissään.

– Kaupunki ei ole edistänyt asiaa. Nyt teemme uuden esityksen rahoituksen saamiseksi ensi vuoden talousarvioon, sanoo Harmoinen.

Nuorisotilan puuttuessa nuoret hengailevat pääasiassa Anttola-talon kirjaston tienoilla, talvisin vielä sisätiloissa. Selvää on, että siitä seuraa kaikenlaista. Nuoret ovat itsekin vedonneet kaupunkiin tilojen puolesta.

Sopivaa ja tyhjää tilaa olisi Anttola-talolla. Uuskäyttö on kaatunut siihen, että nuorisotoimen mukaan ei ole määrärahoja sisäisiin vuokriin.

Nuorten harrastuksia on pyritty tukemaan. Viime vuonna valmistui osallistuvalla budjetoinnilla pump track -pyörärata ja pitkään puuhattu skeittiparkki on saatu kuntoon.

Aluejohtokunnan jäsen Nina Parkkinen kummastelee kaupungin perusteita nuorisotilahankkeen hidastelussa.

– On sanottu, että nuorisotilalla olisi niin vähän käyttöä. Se ei todellakaan pidä paikkaansa. Nyt Anttolan nuoret ovat eriarvoisessa asemassa kaupungin muihin alueisiin nähden.

Satama on tärkeä meille.

Aluejohtokunnan jäsen Nina Parkkinen

Anttola on perinteikäs Saimaan lotjapitäjä, Mikkelin maaseututaajamia.

Arki rullaa kohtuuhyvin, peruspalveluita on, apteekki ja terveysasemakin toimii. Vuonna 2020 valmistunut yhtenäiskoulu on kehuttu, ja maisemat ovat kohdallaan.

Lomakauden ulkopuolella meno hiljaista, mutta vauhti vilkastuu, kun kesäasukkaat saapuvat pitäjään. Harmoinen ja Parkkinen miettivät kehitysnäkymiä. Parkkisesta on tulossa aluejohtokunnan puheenjohtaja nyt alkavalle uudelle valtuustokaudelle.

– Asuminen Saimaan rannalla kiinnostaa varmasti, mutta tonttikysymys ratkaisee. Tonttimaata on seurakunnalla ja yksityisillä. Esimerkiksi Tiilisaari on täysi.

– Tonttitarjontaan on kiinnitetty huomiota. Myös aikoinaan venäläisten ostamien ja nyt rakentamattomien omakotitonttien kohtalo tulisi selvittää, sanoo Harmoinen.

Anttolan slogan on Anttola, satamasi Saimaalla.

Aluejohtokunta ja kaupungin viranhaltijaedustajat kiertelivät kylänraitilla äskettäin vuosittaisessa katselmuksessa.

Varsinkin satamasta tuli esille kaikenlaista pientä ja isompaa. Vesimatkailu on merkittävä elävöittäjä Saimaan Harvion rannalla, mutta vierasvenesataman tekniikka ei aina pelaa, sähköt katkeilevat eikä yleisövessan sisäänpääsykoodi toimi. Lotjasaaren telakka-alue on roskaantunut, paikoin kuin kaatopaikka.

– Kaupunki on ulkoistanut satamapalvelut ja sanoo, että asiat kuuluvat palveluyritykselle. Nyt on luvattu, että asioihin puututaan. Satama on tärkeä meille. Toiveita on yleisestä kunnostamisesta kajakkilaiturin saamiseen, sanoo Parkkinen.

Listalla on ollut myös muun muassa koirapuisto ja urheilukentän kohentaminen. Koulun ympärille on toivottu istutuksia ja kuntosalille lisätiloja. Vastaus on aina sama: ei ole rahaa.

Huippuesimerkki oli kuitenkin osallistuvan budjetoinnin rahoituksen hanke. Anttolalaiset esittivät muun muassa uimalan palvelujen parantamista, mutta viranhaltijat päättivät koristella kantatien liikennejakajaa.

– Asiasta nousi aika häly ja kaupunki perääntyi. Nyt saadaan uimarannalle beach volley -kenttä.

Paikallinen ääni ei aina tahdo kuulua. Parkkinen silti tuumii, että yhteistyö kaupungin suuntaan toimii kohtuullisesti.

– Toiveet ovat kuitenkin aika pieniä ja järkeviä. Onko Anttola unohdettu? Itsestä voi joskus tuntua siltä, mutta sama tilanne taitaa olla kaikkialla.

Ilmapiiri Anttolassa on kunnossa ja talkoohenkeä on. Aluejohtokunta tukee yhteistyösopimuksilla erilaisia hankkeita sen, mitä vähillä määrärahoillaan pystyy.

Aktiivisia ja näkyviä yhteisöjä ovat muun muassa maa- ja kotitalousseura, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Anttolan urheilijat ja asukasyhdistys.

Miljöötä kaunistetaan kukkaistutuksilla, joita hoidetaan porukalla. Asukasyhdistys järjestää kesäkauden avajaiset ja juhannuksena torimeininkiä.

– Jäseniä on nyt noin 90. Määrä on nousussa. Anttolalla on vetovoimaa, varsinkin koulu vetää, ja pientä piristystäkin on, esimerkiksi uusi yrittäjä avasi tanssilava Kaikukallion. Puuhaajia saisi vain olla lisää, miettii asukasyhdistyksen puheenjohtaja Reijo Hämäläinen.

Hämäläisen toiveissa on kaksi isoa hanketta, kirkonkylän kanava ja pyörätie Anttolan ja Mikkelin välille.

– Ne eivät taida toteutua. Ihmisiä kaivataan kuitenkin lisää, ehkä aktiivisemmalla tonttipolitiikalla, miettii Hämäläinen.

Juttusarjassa Mikkelin Kaupunkilehti käy kysymässä Mikkelin vanhojen kuntataajamien kuulumisia.