Rantakylä Big Band täyttää kunniakkaat 30 vuotta. Juhlan kunniaksi RBB soittaa juhlakonsertin Kulttuuritalo Tempossa perjantaina 4. huhtikuuta.
Konsertissa kuullaan swing-aikakauden helmiä ja jazzin klassikoita unohtamatta kotimaisia ikivihreitä. Lavalle nousee peräti kolme orkesteria, Tesar Jazz Band, Miller Sound Orchestra sekä Sax Band. Vieraileva solisti on vuoden 2024 tangokuningas Harri Hautaniemi.
Tammikuussa 1995 perustetun Rantakylä Big Band ry:n toiminnan tavoite on soittajien osaamisen kehittäminen järjestämällä orkestereille esiintymismahdollisuuksia, musisoimalla nimekkäiden vierailijoiden kanssa, järjestämällä workshoppeja orkesterin jäsenille, järjestämällä opintomatkoja nimekkäiden big bandien konsertteihin ja toimiminen Mikkelin lähettiläinä konserttimatkoilla ulkomailla.
Yhdistyksen perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja oli keväällä 2017 menehtynyt Mikkelin kansalaisopiston musiikin opettaja, muusikko ja orkesterinjohtaja Krystian Tesarczyk.
Yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Riikka Pylkkänen on toiminut puheenjohtajana vuoden ja ollut orkestereissa mukana jo 10 vuotta. Yhdistyksen jäsenet soittavat Mikkelin kansalaisopiston kolmessa oppilasorkesterissa: Tesar Jazz Bandissa, Miller Sound Orchestrassa ja puhallinyhtye Sax Bandissa. Yhdistyksen nykyinen jäsenmäärä on 30.
Tesar Jazz Band on energinen, 15 muusikon, ryhmä, joka on viihdyttänyt hyväntuulisella jazz- ja swingstandardeihin perustuvalla ohjelmistollaan yleisöä jo kohta kolmekymmentä vuotta.
Orkesterissa on mukana myös kolme laulajaa. Orkesteria johtaa rumpali Joni Volanen. Tesar Jazz Band on tehnyt Mikkeliä tunnetuksi niin kotimaassa kuin ulkomailla.
Miller Sound Orchestra esittää 1920–1940-luvun swing-klassikoita jäljitellen legendaarisen orkesterinjohtajan, Glenn Millerin, orkestereiden saundia. Orkesteri on toiminut 21 vuotta.
Orkesterin ohjelmistoon kuuluu myös kotimaisia ikivihreitä. Orkesterissa on 13 soittajaa, jotka ovat sitoutuneita vaalimaan tätä mahtavaa jazzperinnettä tinkimättömästi. Miller Sound Orchestraa johtaa alttosaksofonisti Pekka Piskonen.
Sax Band on kahdeksan soittajan puhallinorkesteri, jonka johtajana toimii Kalervo Saastamoinen. Orkesterin ohjelmisto koostuu pääosin suomalaisesta ja ulkomaisesta viihde-, tanssi-, pop- ja jazzmusiikista.
Rantakylä Big Band ry:n 30-vuotisjuhlakonsertti Kulttuuritalo Tempossa (Mikonkatu 23) perjantaina 4.4. klo 19.00. Illan juontaa luennoitsija, muusikko, säveltäjä ja yhdistyksen ”ikijäsen” Jaakko Pitkänen. Liput nettilippu.fi:stä tai ovelta niin kauan kuin lippuja riittää. Lipun hinta 27 €.