Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni | Mikkelissä siivotaan kadut kohtuullisen hyvin kun sataa lunta – jälkisiivouksessa olisi parannettavaa

Talvi on näyttänyt tapansa. Ja sen, etteivät talvemme ole edelleenkään samaa jatkumoa vuodesta toiseen.

Edellisvuoden pakkasputken jälkeen talvi tarjosi edestakaisin sahaavia lämpötilojen vaihteluja sekä niistä seuraavia ilmiöitä.

Joista liikkujan kannalta joutavin on liukkaus sekä ajo- että kevyen liikenteen väylillä. Talven aikana osui silmään sellainenkin harvinaisuus, että Karikon liikenneympyrän vaiheille oli kylvetty hienoa hiekkaa kitkan parantamiseksi.

On tullut mieleen, että onkohan Mikkelissä kunnallinen kunnossapitopuoli ihan sellaisessa tikissä kuin sen pitäisi tällaisina talvina olla.

Isoja ongelmia ei ole silloin, kun sataa paljon lunta. Aurauskalusto lähtee liikkeelle vaikka yön selkään ja väylät ovat ihan kohtuukunnossa, ainakin kantakaupungissa.

Puutteita on jälkihoidossa. Lumipenkat saavat maata katujen varsilla pahimmillaan viikkotolkulla. On aika kapeat radat välillä kulkea.

Sama koskee polanteita, joita on tänä talvena ollut paljon, kun ensin on pidellyt suojaa ja sitten sohjo on jäätynyt ja tiivistynyt korkeiksi ja livakoiksi harjanteiksi. Pahimmillaan auto on mennyt niitä pitkin kuin kiskoilla.

Sitä ihmettelen, miksi näitä jälkitöitä ei saada Mikkelissä tehdyksi nopeammin niin, että keskustan pääväylät pysyisivät helpommin liikennöitävinä. Kalustoa kyllä on, olen nähnyt tänä talvena tiekarhunkin.

Eräs tienpitäjä sanoi minulle kerran, että etenkin maaseudulla ongelma on se, että kalusto ja hoito on säädetty sen mukaan, että syksyllä ja keväällä on lyhyt rospuutto ja niiden välissä niin sanottua normaalia talvikeliä.

Harmi kyllä niitä normaaleja talvikelejä ei välttämättä tule talvikuukausina ollenkaan. On vähän sitä ja tätä siltä väliltä. Eikä siihen ole kunnolla varauduttu.

Olen kirjoittanut tästä asiasta monesti ja korostan taas, etten moiti työn tekijöitä. He tekevät sen, mitä tilataan. Tiekarhu liikahtaa varmasti höyläämään jäistä ajorataa, jos tilaaja, tässä tapauksessa siis Mikkelin kaupunki, niin haluaa.

Ymmärrän myös sen, että pieniä ovat nämä nappaskenkämiehen ongelmat verrattuna siihen, että haja-asutusalueilla ei välillä pääse liikkumaan ollenkaan.

Yritän vain sanoa sitä, että katujen ja teiden kunnossapito pitäisi mitoittaa säiden mukaan. Ja sen, että ainakin keskustassa pääsisi liikkumaan helposti.

Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.