Mikkelin Kaupunkilehdessä on kirjoitettu viime viikkoina paljon vapaaehtoistyöstä.
Tässä numerossa kerromme, kuinka jotkut käyttävät omaa vapaa-aikaansa siihen, että voivat auttaa toisia ihmisiä esimerkiksi lääkärikäynneillä tai viranomaisasioiden hoitamisessa.
Vähän aikaa sitten meillä oli paljon luettu juttu sairaalavapaaehtoisista. He päivystävät keskussairaalassa ja auttavat, jos oikeaa osastoa, kerrosta tai ilmoittautumispaikkaa ei löydy.
Kirjoitimme myös Mikkelin ensi kesän suurtapahtumasta, suunnistuksen Jukolan Viestistä. Kymmeniä tuhansia suunnistajia ja heidän apujoukkojaan ei pystyttäisi kuljettamaan, majoittamaan ja huoltamaan ilman valtaisaa joukkoa vapaaehtoisia talkoolaisia ja muita työntekijöitä.
Joka joulunseudulla, ja toki tarpeen mukaan muulloinkin, kerromme myös erilaisista keräyksistä. Niillä autetaan heitä, joilla menee tällä hetkellä huonommin, joko Suomessa tai muualla.
Tänä keväänä on tulossa myös alue- ja kuntavaalit. Ei sekään revohka onnistuisi, ellei vaalipäivänä ja ennakkoäänestyksissä olisi mukana satoja silmä- ja käsipareja antamassa apua ja varmistamassa, että hommat sujuvat oikein.
Tuolle kaikelle on ominaista se, ettei siitä makseta mitään. Ruoka- ja kahvipalkalla saattaa moni talkoitaan tehdä, mutta kaikki eivät saa sitäkään.
Eivätkä muuten edes pyydä. Vapaaehtoistyölle on ominaista se, että sitä tehdään auttamisen halusta, ei siksi, että siitä saisi itselleen jotakin rahallista tai materiaalista hyötyä.
Hyötyjä vapaaehtoiset kyllä saavat. En ole jututtanut yhtäkään vapaaehtoistyöntekijää, joka ei olisi puhunut siitä, mitä hän itselleen saa, kun auttaa muita tai tekee sellaista työtä, joka varmistaa asioiden sujumisen.
Auttamisesta saa paljon henkistä hyvää.
Tuntuu mukavalta, kun voi olla avuksi ja nähdä, että kanssaeläjä saa puhtia, pirteyttä ja hyvinvointia omaan elämäänsä. Tuollaiset osaamisen ja onnistumisen elämykset nostavat kummasti omankin elämisen laatua.
Eikä siihen auttamiseen edes tarvita paljoa. Monesti riittää, kun osaa käyttää älypuhelinta ja sähköpostia ja hoitaa asioita verkkopalvelujen kautta.
Juttuja, jotka monelle meistä ovat arkipäivää, mutta joissa osaamisen puute uhkaa syrjäyttää monia kansalaisia. Tämä maailma ei nimittäin ole niin valmis kuin digitalisoinnin nimeen vannovat sanovat.
Auttajia myös koulutetaan moniin hommiin ja monilla tahoilla. Pystymetsästä ei tarvitse aloittaa.
Ainoa, mitä tarvitaan on halu auttaa. Ja sitä meiltä nyt pitäisi löytyä, että saamme pidettyä omasta yhteisöstämme huolen.
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.