Talkooperinne elää maassamme edelleen vahvana.
Lukuisat yhdistykset, järjestöt ja etenkin tapahtumat ovat mahdollisia vapaaehtoisesti aikaansa ja osaamistaan panostavien ansiosta.
Pitkän linjan talkoolainen, Otavassa asuva Tapio Loimula on tottunut jo lapsena siihen, että porukalla tehtiin monenlaista.
– Jo lapsena oli itsestään selvää, että kun naapuriin tuli halkokuorma, mentiin yhdessä mättämään halot liiteriin. Tai kun istutettiin perunat, se tehtiin vuorotellen isolla porukalla monelle naapurille.
– Usein oli sitten kahvit tai ruoka talossa, missä oli tehty. Se oli yhteisön sosiaalista kanssakäymistä, muistelee Loimula lapsuudesta saatua kipinää yhteiseen tekemiseen.
Mikkeli-Jukolassa Loimula on osa kenttävaliokuntaa. Monenlaisia tehtäviä on tapahtumassa tarjolla.
– Ehdottomasti kannattaa lähteä talkoolaiseksi järjestämään mieleenpainuvaa Mikkeli-Jukolaa. Ilman talkoolaisia ei Mikkeli-Jukolaa olisi.
– Tämä on yhteisöllistä tekemistä parhaimmillaan. Tarvitaan sähkömiehiä, lääkäreitä, sairaanhoitajia, siivoojia , keittäjiä, tarjoilijoita, atk-osaajia, kirvesmiehiä, aputyömiehiä, Loimula listaa.
Jukolan Viestin rakentaa ja toteuttaa noin 1 500 erilaisen ihmisen joukko kaikista yhteiskuntaluokista ja ammateista.
On palkitsevaa saada olla mukana tässä porukassa ja yhteisössä.
Talkoolainen Tapio Loimula
– Osa on aloittanut talkoonsa jo monta vuotta sitten, Loimula kertoo.
Loimulalla on sekä pitkä että laaja kokemus talkoista, siis työstä tai muusta suoritteesta, josta ei makseta henkilökohtaista korvausta.
– Olen ollut talkoolaisena metsänistutuksessa, pihasiivouksissa, toimitsijana urheilukilpailuissa, lipputankojen myynnissä ja pystytyksissä, grillimakkaran myynnissä, lettujen paistossa, nuotiokahvin keitossa, joulupukkipalvelussa, mökkityömaalla, tien kunnostuksessa, ties missä, luettelee Loimula.
Talkoolaisena hän kertoo päässeensä mukaan tilaisuuksiin ja tapahtumiin, joihin ei ehkä muuten olisi koskaan mennyt.
– Olen ollut puistokonserteissa, hiihtokilpailuissa, farminäyttelyissä, raveissa, rallikilpailuissa, tanssikilpailuissa, lavatansseissa, ME-hiihtokisassa, ampumakilpailuissa, kesäteatterissa ja 2CV eli rättisitikkatapahtumissa eri puolilla maata.
Osa talkootehtävistä on mahdollistunut siksi, että Loimula on käynyt järjestyksenvalvojakoulutuksen.
– Järjestyksenvalvojana ei voi toimia ilman järjestyksenvalvojan korttia. Sen voi saada käytyään 40 tunnin peruskurssin ja suoritettuaan hyväksytysti siihen sisältyvän kokeen. Poliisi hyväksyy järjestyksenvalvojaksi tutkinnon jälkeen, kertoo Loimula.
Järjestyksenvalvojan tehtävistä on jäänyt mieleen monta mukavaa muistoa, kokemusta ja uutta tuttavuutta.
– Erityinen kokemus oli 24 tunnin maailmanennätyshiihto Levillä 12.-13.4.2018, jossa toimin virallisena valvojana. Siellä virallisen Guinnessin ME:n hiihti Hans Mäenpää , jonka tulos oli hieman yli 472 kilometriä. Naisten ME:n 375,5 kilometriä hiihti Anni Angeria.
Aina ei järjestyksenvalvoja tee pelkästään talkoita.
– Halutessaan voi tehdä järjestyksenvalvojan töitä lisäansioiden hankkimiseksi. Pari vuotta sitten olin järjestyksenvalvojana rock-festivaaleilla Oulussa tulevaa Jukolaa ajatellen. Keikasta maksettiin matkoineen noin 500 euroa, monitaitoinen toimija mainitsee.
– Jukola on iso tapahtuma ja kaikenlainen oppi muistakin isoista yleisötapahtumista auttaa sen valmisteluissa, jatkaa Loimula.
Mikkeli-Jukolaan on ilmoittautunut noin 700 talkoolaista. Koko ajan tulee uusia talkoolaisia lisää ja jotkut aloittavat tehtävänsä välittömästi.
– On palkitsevaa saada olla mukana tässä porukassa ja yhteisössä, kiittelee Loimula.
Jukolaan talkoisiin mielivälle olisi tilaa vaikkapa järjestyksenvalvojana.
– Järjestämme huhtikuussa yhteistyössä Etelä-Savon ammattiopisto Esedun kanssa järjestyksenvalvojan kurssin, joka on osallistujille maksuton.
Osallistumisen ehtona on, että kurssilainen tulee talkoolaiseksi Mikkeli-Jukolaan.
– Se on samalla mahdollisuus saada koulutus, jolla voi jatkossa olla mukana eri tapahtumissa, Mikkeli-Jukolan turvallisuustiimissä toimiva Mika Barck kertoo.