Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni | Kevään vaaleissa on tärkeintä se, että mahdollisimman moni äänestää – nyt valitaan tärkeiden asioiden päättäjiä

Näinä aikoina on enää neljä viikkoa siihen, kun kuntavaalien ja aluevaalien ennakkoäänestys alkaa. Se varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 13. huhtikuuta.

Sitten on äänestäjä jälleen vastuullisessa asemassa. Kaksissa vaaleissa on nimittäin kyse tärkeistä asioista. Niin tärkeistä, että jokaisen mikkeliläisen on nyt syytä miettiä asioita oikein ajan kanssa ja sitten kun aika on, suunnata sellaisille mestoille, joissa voi äänensä antaa.

Kuntavaaleissa me mikkeliläiset valitsemme valtuutetut omaan kaupunginvaltuustoomme. Siellä nämä valitut henkilöt päättävät siitä, miten Mikkelin kunta toimii ja miten Mikkelin kuntatalous järjestetään.

Kyse on siis siitä, miten Mikkeliä kehitetään, miten kaupunkimme elinvoimaa parannetaan, miten tänne houkutellaan uusia asukkaita ja uusia yrityksiä, millaisia kouluja Mikkeliin rakennetaan ja mihin, miten pidämme huolta kaupunkimme kokonaisturvallisuudesta ja miten vastaamme kansainvälistymisen mukanaan tuomiin uusiin vaatimuksiin.

Kaupunginvaltuutettujemme käsissä ovat lopulliset päätökset lukuisista asioista, jotka vaikuttavat suoraan meidän kaupunkilaisten jokapäiväiseen elämään; missä kukakin käy päivähoidossa ja koulussa, miten joukkoliikenne toimii, miten katuja pidetään kunnossa ja niin edelleen.

Kovin harvassa ovat siis ne mikkeliläiset, jotka voivat sanoa, etteivät nuo asiat kosketa häntä millään tavalla.

Aluevaaleissa valitaan valtuutetut aluevaltuustoihin. Niissä taas päätetään raamit siitä, miten omalla hyvinvointialueellamme Eloisassa järjestetään sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimi.

Aluevaltuusto siis linjaa, miten Eloisan alueella ambulanssit ja paloautot ajavat, missä itse kukin pääsee hammaslääkäriin, kuntoutukseen, ensihoitoon, kotihoidon tai muiden vastaavien palvelujen piiriin ja miten lähellä itse kunkin kotia lähin sairaala sijaitsee ja millaiset palvelut se kykenee tarjoamaan.

Ei ihan pikku juttu tämäkään.

Sekä kunnissa että hyvinvointialueilla jaetaan nyt niukkuutta. Kaikkeen ei ole rahaa. Pitää tehdä valintoja. Äänestäjän on nyt hyvä tutkia, kenen arvelee parhaiten ajavan äänestäjälle tärkeitä asioita ja käyttää äänioikeuttaan.

Mikkelin Kaupunkilehti ei sitoudu poliittisesti yhtään mihinkään eikä asetu kenenkään ehdokkaan eikä yhdenkään poliittisen ryhmän taakse.

Mutta äänestämiseen Mikkelin Kaupunkilehti sitoutuu ihan kympillä. Se on jälleen kerran paras tapa vaikuttaa siihen, miten asiat tässä lähellä ja vähän kauempanakin järjestetään.

Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.