Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yhteisvastuukeräyksen startti Stellassa – tänä vuonna keräyskohteena partiotoiminta

Yhteisvastuukeräys on jo kolmatta vuotta nuorten asialla. Vuoden 2025 keräyksen avun vievät perille paikallisseurakunnat, Suomen Partiolaiset sekä Kirkon Ulkomaanapu.

Yhteisvastuukeräys on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka kutsuu auttamaan hädänalaisia Suomessa ja maailman katastrofialueilla.

Vuoden 2025 keräystuotot käytetään heikoimmassa asemassa olevien nuorten unelmoinnin, tulevaisuususkon ja toimijuuden vahvistamiseen.

Lähes kolmannes tuotoista ohjataan paikalliseen käyttöön, tänä vuonna partiotoimintaan. Paikallisen partiotoiminnan lisäksi keräysentuotosta 20 prosenttia ohjataan Suomen Partiolaisten kautta lasten ja nuorten rauhankasvatuksen edistämiseksi valtakunnallisella tasolla.

Varoja kerätään, jotta nuoret voivat kasvaa turvallisessa yhteisössä, harrastaa ja oppia uusia taitoja.

Mikkelissä on seitsemän partiolippukuntaa.

– Partio tuo sosiaalisuutta, kyvykkyyttä ja kaikenlaista itsensä kehittämistä. Jos on halukkuutta, partio on hyvä paikka treenata myös johtajan tehtäviä, kertoo seurakunnan tuore nuorisotyönohjaaja Pasi Sillanpää.

Sillanpäällä on pitkä partiokokemus Mikkelin Toimenpojista, joissa hän on toiminut vuodesta -89 lippukunnan johtajana, ryhmänvetäjänä ja taustajoukoissa.

Sen lisäksi, että partio on kaikille avoin, maailmanlaajuinen ja kansainvälinen harrastus, on se myös turvallinen yhteisö ja tavoitteellista kasvatustoimintaa.

– Partion tavoitteena on kasvattaa persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoisia, vastuuntuntoisia, aktiivisia sekä itsenäisesti ajattelevia yhteisön jäseniä, Sillanpää toteaa.

Partiotoiminnassa on mukana vuosittain yli 65 000 jäsentä ja Mikkelissäkin yli 500. Suomessa on 750 lippukuntaa, joista seitsemän Mikkelissä.

Partiolaiset osallistuvat kampanjaan myös kerääjinä. Mikkelissä heitä voi nähdä lauantaina 8. helmikuuta kello 11 alkavassa Yhteisvastuun perhestartissa kauppakeskus Stellan Tähtitorilla.

– Tilaisuudessa on tarjolla tietoutta, tarinointia ja liikuttavia musiikkihetkiä koko perheelle, vinkkaa kasvatuksen työalajohtaja Jenni Koskenkorva.

Paikalla on Pasi Sillanpään lisäksi muun muassa partiotyötä liputtava emerituspiispa Seppo Häkkinen. Musiikista vastaa seurakunnan työntekijöiden oma joukko.

Yhteisvastuun perhestartti kauppakeskus Stellan Tähtitorilla la 8.2. klo 11–13.