Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni | Mitä jos meillä olisi Tuomiokirkon sijaan Kotikirkko?

Mikkelin kaunis Tuomiokirkko on nykykunnossaan käytössä enää tämän kevään. Sitten alkaa pitkä ja perusteellinen saneeraus. Kirkko on kuukausia suljettuna.

Tuomiokirkkoon liittyy monia sukuni vaiheita. Isäni ensimmäinen vastuutyömaa rakennusmestarina oli Tuomiokirkon sakasti vuonna 1954.

Rippikoulukirkot istuin Tuomiokirkossa ja siellä minut on vihittykin, samoin poikani.

Aina kun Tuomiokirkkoon liittyviä asioita tulee vastaan, pohdin sen nimeä.

Siinä mielessä, että eihän kirkkoon nyt sentään tuomiolle mennä, vaikka ehkä joskus menneillä vuosikymmenillä ja -sadoilla on ollut hyvinkin yleistä iskostaa kirkkokansan mieleen nöyrää kunnioitusta ja pelkoa.

Kaiken takana on kauan sitten tehty, epäonninen käännösvirhe. Kun ruotsin kielen sana domkyrka aikoinaan suomennettiin, se dom jotenkin, ilmeisesti kieliasunsa takia, nyrjähti tuomioksi, vaikka latinankielen domus-sanasta johdettu sana on yhtä kuin koti.

Domkyrka tarkoitti siis alun perin hiippakunnan kotikirkkoa.

Olen miettinyt, että olisiko meidän suomalaisten suhde kirkkoon jotenkin toisenlainen, jos meillä ei olisi tuomiokirkkoja, tuomiorovasteja ja tuomiokapituleja, vaan kotikirkkoja, kotirovasteja ja kotikapituleja. Ja jos emme kuuluisi tuomiokirkko- vaan kotikirkkoseurakuntiin.

No, pakko on myöntää että kotirovasti kuulostaisi melkein samalta kuin kotirouva, tätä tehtävää mitenkään vähättelemättä.

Mutta silti; menisitkö mieluummin kotiin vai tuomiolle?

Tämä ajatus pyörii päässä siksi, että oikeastaan niin kauan kuin muistan, on käyty keskustelua siitä, millainen kirkon pitäisi olla. Tuleeko sen olla ehdoton, rajoittava ja jopa tuomitseva vai ymmärtävä, rakastava ja myötäelävä?

Kummallekin suunnalle on kannattajansa. Ja varmasti myös oikein hyvät perusteet löytyy kummankin laidan suosimiselle.

Jokaisella on myös oikeus muodostaa oma käsityksensä kirkosta. Vaikka sitten niin, että yhdistelee eri ominaisuuksia omiin tarpeisiinsa sopivasti.

Väkisinkin sitä kuitenkin ajattelee niin, että tässä nykyisessä, ajoittain kovin matoisessa maailmassa pärjää ja itsensä tärkeäksi tekee sellainen kirkko, joka ennemmin tarjoaa kodin kuin kutsuu tuomiolle. Ymmärtää, tukee, kannustaa, auttaa eteenpäin.

Ja ennen kaikkea hyväksyy. Sitä väärinymmärrystä, riidanhaastoa, kritiikkiä, vähättelyä ja jopa suoranaista päähän potkimista kun siunaantuu itse kullekin ihan riittävästi muutenkin.

Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.