Fyysisen kunnon aktivointi ja ylläpitäminen ovat tärkeitä asioita työikäiselle, mutta erityisen tärkeitä ne ovat ikääntyville ihmisille.
Monelle työssäkäyvälle fysioterapia on tuttua työterveyden kautta, mutta fysioterapeutin palvelut voivat auttaa myös sen jälkeen kun työkiireet ovat ohi.
Geriatrinen fysioterapia voi tarjota monelle ikääntyvälle mahdollisuuden parempaan liikkumiseen, omatoimisuuteen ja kuntoutumiseen.
Kuopiolainen FysioSenior Oy aloitti ikääntyvien fysioterapiapalvelut Mikkelissä viime joulukuussa. Vuonna 2006 perustettu perheyhtiö on erikoistunut geriatriseen fysioterapiaan. Se tarkoittaa erikoistumista ikääntymiseen ja ikääntyvien ihmisten toimintakyvyn alenemiin sekä eri sairauksien ennaltaehkäisyyn.
FysioSeniorin fysioterapeutit ovat kouluttautuneita myös muistisairauksiin ja muistisairaiden fysioterapiaan.
– Uuden toimipaikan avaamisella pystymme tuomaan geriatrisen fysioterapian erityisasiantuntijapalvelut Mikkeliin.
– Keskitymme fysioterapian kotikäynteihin, taustoittaa FysioSeniorin yrittäjä, geriatrisen fysioterapian erityisasiantuntija Marja Korhonen.
Fysioterapialla pyritään siihen, että ikääntyvät ja mahdollisesti jo jonkinasteisen avun tarpeessa olevat saisivat mahdollisuuden oikea-aikaiseen kuntoutumiseen ja tukea kotona asumiseen sekä mahdollisimman omatoimiseen liikkumiseen.
Omaishoitajat ja heidän työnsä tukeminen on iso osa toimenkuvaamme.
Yrittäjä Marja Korhonen
– Tavoitteena voi olla niinkin yksinkertainen asia kuin että kykenee liikkumaan itse turvallisesti kotona. Tai että pystyy asioimaan itse kodin ulkopuolella, kun liikkuvuus paranee, Korhonen kuvailee.
Apua on tarjolla myös ikäihmisen omaisille.
– Omaishoitajat ja heidän työnsä tukeminen on iso osa toimenkuvaamme. Kotikäynneillä pystymme antamaan läheistään hoitaville ohjausta esimerkiksi ergonomiassa, jatkaa Korhonen.
Mikkelin vastaanotto sijaitsee osoitteessa Porrassalmenkatu 36, jonka mikkeliläiset tuntevat entisenä Huopatehtaan kiinteistönä.
– Vastaanotolla palvelemme fysioterapian vastaanotto- ja hieronta-asiakkaita. Siellä järjestämme myös liikunnallisia pienryhmiä, joihin voi jokainen ilmoittautua.
– Maksuttoman arviointikäynnin voi tilata kotiin, jolloin on hyvä mahdollisuus kuulla palveluistamme lisää. Fysioterapeutin arviointikäynnillä teemme myös toimintakyvyn arviointia, Korhonen sanoo.
Mikkelin vastaanotolla työskentelee tällä hetkellä kaksi fysioterapeuttia.
– Tavoitteena on kasvattaa Mikkelin toimipaikan fysioterapeuttien määrää, kaavailee Korhonen.
Kotona tehtävät harjoitteet suunnitellaan jokaisen toimintakyvylle sopiviksi, eivätkä ne vaadi suuria satsauksia välineisiin.
– Aluksi opastetaan ja jatkossa niitä voi tehdä joko ohjatusti tai omatoimisesti. Harjoittelun tavoitteena voi olla lihasvoiman kasvattaminen tai tasapainon parantaminen, yleisesti ottaen liikkumisen ja elämänlaadun parantaminen.
– Vastikään yksi asiakas aloitti harjoittelut joulukuun alussa ja vajaan kuukauden harjoittelun jälkeen hän jo kykeni nousemaan usean kerran peräkkäin istualtaan seisomaan ilman tukea, kun se aikaisemmin ei onnistunut, kuvailee fysioterapeutti Helvi Seppänen.
Kaikkea harjoittelua ei tarvitse tehdä kotona.
– Tavoitteena voi myös olla kuntosalille, uimahalliin tai hiihtämään pääseminen, Korhonen sanoo.
FysioSenior palvelee myös hoivakodeissa.
– Hoivakodeissa asuvia asukkaita käymme kuntouttamassa yksilöllisesti ja pidämme myös erilaisia ryhmiä hoivakotien asukkaille.
– Hoivakodeissa toimimme yhteistyössä hoitohenkilökunnan ja muiden toimijoiden kanssa.
– Myymme myös sisäjalkineita, lonkkahousuja ja lääkinnällisiä hoitosukkia, joita käymme mittaamassa myös kotikäynnillä. Tuotteet toimitetaan tarvittaessa kotiin Mikkelin kaupunkialueella, lupaa Korhonen.