Savolaisten sukujen syntyä ja alueen asutushistoriaa pyritään selvittämään uudella, dna-näytteisiin pohjautuvalla tutkimuksella.
Ammattisukututkija Ari Kolehmaisen tutkimus pohjautuu kansalaisten hänelle lähettämiin dna-näytteisiin.
Kolehmainen oli tutkinut savolaisia sukuja harrastuksena ja työnä neljännesvuosisadan, kunnes hän viime talvena päätti laittaa vielä suurempia rattaita pyörimään savolaisen sukututkimuksen edistämiseksi.
Kolehmainen kertoo ihmisten lähteneen hienosti mukaan projektiin. Näytteitä on koossa jo noin 400. Koska takana ei ole rahoittajaa, ovat testit omakustanteisia testattavien osalta.
– Jokainen voi näin omalla panoksellaan olla edistämässä suku- ja historiantutkimusta, Kolehmainen sanoo.
Kolehmainen on kiertänyt maakunnassa esitelmöimässä ja ottamassa dna-näytteitä. Näytteitä voi myös lähettää hänelle suoraan, ohjeita saa tutkijalta.
Dna-testit tulivat sukututkimukseen jo noin 20 vuotta sitten, mutta vasta viime vuosina yhä kasvanut tietokanta ja tarkentuneet testit ovat alkaneet perustavalla tavalla mullistaa sukututkimuksen kenttää.
– Olin tutkinut ennestään kolminumeroisen määrän savolais- ja savolaislähtöisiä sukuja, joten aihepiiri oli tuttu niin perinteisen sukututkimuksen kuin dna-testien pohjalta, kertoo Kolehmainen.
Savon dna-projektin keskeisiä kysymyksiä ovat Savon asutuksen tausta ja sukujen syntyhistoria.
– Isälinjainen Y-dna antaa näiden tutkimukseen tieteellisen työkalun. Kun se yhdistetään perinteiseen suku- ja historiantutkimuksen asiakirjalähteiden antamaan tietoon, arkeologiaan, nimistötutkimukseen ja väestögeneettisiin tutkimuksiin, olemme uudenlaisen tieteellisen sukututkimuksen äärellä, Kolehmainen toteaa.
Savolaisista suvuista saatu dna-data keskittyy isälinjaiseen Y-kromosomiin, joka periytyy aina isältä pojalle. Se antaa mahdollisuuden päästä täyttämään asiakirjojen aukkokohtia, mutta myös antaa työkalut tutkia aikaa, jolloin asiakirjapohjaista lähdeaineistoa ei ollut.
Mikkelin seutukunta vaikuttaa dna-tulosten perusteella olevan Savon vanhinta asuinseutua.
– Testivaje Mikkelistä ja lähipitäjistä on valitettavasti tässä vaiheessa suuri, joten toivon aktiivista osallistumista projektiin seutukunnan suvuilta, Kolehmainen sanoo.
– Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus saada uudenlaista tietoa sukujen synty- ja asutushistoriasta ja rakentaa monitieteistä siltaa tieteellisen sukututkimuksen suuntaan, tutkija jatkaa.
Tähän mennessä on pystytty löytämään useita Savon rautakautisia muinaissukuja, kuten esimerkiksi Leinoset, Ihalempiset ja Ikäheimoset.
Sukututkija etsii testeihin esimerkiksi seuraavia Mikkelin seudun sukuja testeihin: Rahikainen, Ukkonen, Valjakka, Tiusanen, Torniainen, Paavilainen, Pöntinen, Honkanen, Pajunen, Kuitunen, Pynnönen, Jukarainen, Pettinen, Kakriainen, Syrjäläinen, Ruhanen, Arpiainen, Pylvänäinen, Haikonen, Lahikainen, Avikainen, Mynttinen, Piskonen, Tuhkalainen ja Heinikainen.
Lisätietoja ja ohjeita: Ari Kolehmainen, Suku- ja historiapalvelu Menneen jäljet https://menneenjaljet.fi/ puh. 040 8306457 kolehmainen.ari@gmail.com