Monen mikkeliläisen elävän musiikin ystävän monivuotinen haave on toteutumassa ensi kesänä, tarkemmin sanottuna 15.-16. elokuuta.
Mikkelissä järjestetään silloin jälleen rock-festivaali ja vieläpä monen mielestä ainoassa oikeassa paikassa, Visulahden matkailukeskuksessa.
Perjantaina ja lauantaina Visulahdessa esiintyy parisenkymmentä kotimaista ja ulkomaista nimeä, joista tässä vaiheessa julkistetaan noin puolet.
Visulahteen ovat tulossa muun muassa Stamina, Ismo Alanko, Bloodred Hourglass, Sexmane, Irina, Saimaa, Mokoma, Etta ja Evil Stöö.
Ulkomaisia vieraita on tähän mennessä varmistunut yksi. Kyseessä on slovenialainen indierock-yhtye Joker Out, joka tuli tunnetuksi vuoden 2023 Eurovision laulukilpailuista.
Yhtye on käynyt sen jälkeen Suomessa, esiintyen muun muassa kahdesti Helsingin Tavastia-klubilla sekä viime kesän Ruisrockissa.
– Ulkomaalaisia esiintyjiä haetaan vielä kahta tai kolmea. Oleellista niissä on, että ne vahvistavat festivaalin ohjelmistoa, linjaa Mikko Jokipii, yksi festivaalin tekijöistä.
Festivaali kantaa nimeä, jota voi valehtelematta kutsua legendaariseksi, Dinosaurock.
Järjestäjänä on samanniminen, tänä syksynä perustettu osakeyhtiö, jonka taustalla ovat Jurassic Rockin pitkäaikainen taustahahmo, elokuvatuottajanakin kunnostautunut Mikko Jokipii, mikkeliläinen Jonna Vuolle sekä pitkän festivaalituotantokokemuksen omaava Mikko Linnansaari.
– Meidän tavoitteemme on tehdä mikkeliläisille hieno tapahtuma, jossa vietetään elämän ja ilon juhlaa. Siitä tulee keskikokoinen rock-festivaali, jossa tehdään paljon hauskoja asioita.
– Mikkeliläisenä minusta tuntuu todella hienolta päästä tekemään tällaista tapahtumaa kovien ammattilaisten kanssa, festivaalin tuottajana toimiva Vuolle summaa.
Kaikkialla on oltu hirveän positiivisia tämän suhteen.
Kerrataan tähän väliin vähän mikkeliläistä festivaalihistoriaa.
Dinosaurock oli elävän musiikin yhdistys Melmun vuosina 1987-1990 Visulahdessa järjestämä festivaali, joka uudisti monella tavalla suomalaista festivaalikulttuuria laadukkailla, monipuolisilla esiintyjillään ja rennolla meiningillään.
Jurassic Rock puolestaan oli vuosina 2007–2018 ensin Visulahdessa ja sitten Kenkäverossa pidetty festivaali.
Uusi Dinosaurock voidaan nähdä monien edelleen lämmöllä muistaman Jurassic Rockin työn jatkajana. Miksi siis nimi Dinosaurock?
– Dinosaurock on se alkuperäinen mikkeliläinen rock-festivaali. Haluamme kunnioittaa sitä, yksinkertaisesti tuntui paremmalta palata siihen, perustelee Jokipii.
– Lisäksi Jurassic Rock -nimi on nykyään Sanoma-konsernin omistuksessa. On parempi, että se jää sinne, Vuolle täydentää.
– Joka tapauksessa meidän Dinosaurockimme tähtää siihen, että siitä tykkäävät sekä Dinosaurockissa että Jurassic Rockissa käyneet, tiivistää Jokipii.
Kahden päivän tapahtumasta rakennetaan esikuviensa mukainen, lämminhenkinen tapahtuma.
– Visulahti on minulle aina ollut tärkeä juttu. Se oli Jurassic Rockissakin ykkösasia, paikan vaihduttua Kenkäveroksi tapahtuma ei enää ollut minulle sama, Jokipii sanoo.
Visulahteen nousee kaksi esiintymislavaa, isompi ja pienempi.
– Festivaalialueen suunnittelu on jo käynnissä. Nyt haetaan parhaita mahdollisia paikkoja esiintymislavoille ja muulle infralle, Jokipii sanoo.
Palvelut tehdään vaativankin yleisön makuun.
– Aika on muuttunut Jurassicin alkuvuosista festivaalipalvelujen suhteen aika paljon. Samalla ovat kohonneet asiakkaiden odotukset juoma- ja ruokamyynnin laadusta, saavutettavuudesta sekä vip-palveluista. Näiden eteen tehdään nyt paljon töitä yhdessä Visulahden kanssa, Jokipii paljastaa.
Järjestäjät ovat iloisia siitä, millaisen vastaanoton festivaalihanke on saanut. Sitä alettiin viritellä jo hyvissä ajoin.
– Kesän 2023 alussa olin ensimmäisen kerran yhteydessä Mikkoon, kun sain idean mikkeliläisen musiikkitapahtuman järjestämisestä.
– Mikon elokuvakiireiden vuoksi idea jäi kytemään ja Dinosaurockin suunnittelu aloitettiin tosissaan tämän vuoden keväällä ensimmäisillä palavereilla Mikkelissä, Vuolle taustoittaa.
– Tuntuu siltä, että Mikkelin musiikkikentässä on nyt ainakin tämän tapahtuman kokoinen tila, Jokipii kuvailee.
– Kaikkialla on oltu hirveän positiivisia tämän suhteen. Lipunostajat, keikkajärjestäjät, bändit, kaikki ovat olleet ihan että jees! Ja kyllä se ”legendaarinen” -sanakin on tullut aika monta kertaa, Vuolle nauraa.
Myönteinen vastaanotto on saanut myös järjestäjät vakuuttuneeksi siitä, että hanketta on syytä viedä eteenpäin.
– Jos olisi tullut sellaista no joo, enpä oikein tiedä -palautetta, tuskin tässä nyt edes Dinosaurockista puhuttaisiin, Vuolle sanoo.
Ensi kesän Dinosaurockiin järjestäjät odottavat tapahtumaan noin 5 000 henkeä päivää kohti.
– Se on maltillinen tavoite. Mutta me haluamme tehdä tapahtuman, joka kasvaa hallitusti jos on kasvaakseen ja joka pystytään järjestämään järkevästi, toistuvasti ja joka vuosi, ynnäilee Vuolle.
– Ohjelmisto on suunniteltu niin, että jokaisella esiintyjällä on merkitystä. Ja tietysti niin, että tarjonta on monipuolinen ja kiinnostava, hän päättää.
Dinosaurockin Aikainen Lisko -liput ovat myynnissä tänään 19.11.2024. Lippuja on myynnissä rajoitettu erä osoitteessa https://www.lippu.fi/artist/dinosaurock/dinosaurock-2025-3774296/.