Mikkelin musiikkijuhlien kesän ohjelmiston inspiraationa ovat legendat.
4.8. järjestettävässä uudessa konsertissa kerrotaan Veronan ikonisten rakastajien tarina, 6.8. konsertissa esiintyy elävä legenda itse, Seppo Hovi, sopraano Angelika Klasin ja yhtyeen kanssa.
Liput uusiin konsertteihin tulivat myyntiin maanantaina 11. marraskuuta.
Sinfoniaorkesteri Vivo konsertoi Mikaelissa 4.8. Erkki Lasonpalon johdolla.
Nuorten soittouran tukeminen on yksi musiikkijuhlien tärkeimmistä tehtävistä, joten festivaalilla toteutetaan vuosittain Suomen kansallisen nuoriso-orkesterin konsertti. Konsertissa kuultavan viulukonserton solistina toimii Kuopion viulukilpailussa menestyvä nuori viulisti.
– Hienoa, että jälleen yksi uusi itäsuomalainen toimija lähtee mukaan yhteistyöhön Mikkelin musiikkijuhlien kanssa! Kiinnostava nähdä, millaisia taiteilijapersoonia Kuopiossa kuullaan tammikuussa ja mitä konserttoja he ovat finaaliin valinneet, toteaa taiteellinen johtaja Erkki Lasonpalo.
Festivaalijohtaja Mirva Helske sanoo, että Nuorta voimaa -konsertti oli yksi kesän 2024 musiikkijuhlien kohokohdista.
– Oli palkitsevaa nähdä nuoret ilakoimassa Mikaelin pihamaalla onnistuneen konsertin jälkeen. Vivo on Suomen ainut kansallinen nuoriso-orkesteri, joten sen konsertit ovat avainasemassa nuorten soittajien kartuttaessa ammattiorkestereissa vaadittavia taitoja.
Vivon konsertissa kuullaan myös orkesterisarja Prokofievin Romeo ja Julia -baletista.
Elokuun 6. päivä kuultavan Tähtisumua-konsertin kokoonpano puolestaan edustaa Suomen muusikkokärkeä.
Seppo Hovi tunnetaan pianismin lisäksi ainutlaatuisena puhujana. Hänen tarinansa nivovat yhteen konsertin musiikkityylit ja kappaleet eri vuosikymmeniltä oopperasävelmistä bossanovan rytmeihin.
Klarineristi Antti Sarpila edustaa suomalaisen perinnejazzin kultaista kärkeä. Hän valloittaa niin virtuoottisuudellaan kuin soinnillaan.
Hannu Rantanen tunnetaan monista tyylilajeista eri orkestereissa ja yhtyeissä tangosta jazziin.
Angelika Klas tunnetaan karismaattisesta esiintymisestä ja valloittavasta taiteilijapersoonasta, jonka laaja ohjelmistonsa ulottuu oopperamusiikista tangoon ja jazziin.
Tähtisumua-konsertin keskiössä ja inspiraation lähteenä on Hoagy Carmichaelin legendaarinen Stardust-jazzklassikko.
Tähtisumua on uusi aluevaltaus: Mikkelin musiikkijuhlat vierailee ensikertaa Pieksämäellä kulttuurikeskus Poleenissa.
Konsertti toteutetaan osana festivaalin EU-rahoitteista Veej’jakaja -hanketta.