Korpikosken kesäasukkaan Pentti Kokon Helsingin kodin seinällä on taulu, joka kertoo Mikkelin koululaitoksen historiaa.
Öljyvärimaalaus esittää vuosina 1870-1954 toiminutta Linnamäen kansakoulua, joka sijaitsi Ristiinantien varressa, Linnamäen itärinteessä. Paikalla on nykyään kauppakeskus Setri.
Maalaus on Pentti Kokolle merkityksellinen, sillä hänen isoisänsä Taavi Kokko toimi Linnamäen kansakoulun opettajana vuosina 1907-1929.
Taulun tarkkaa valmistumisajankohtaa ei tiedetä. Pentti Kokon koulurakennuksen vaiheista tekemien selvitysten perusteella se on maalattu 1900-luvun ensimmäisellä kymmenluvulla.
– Äitini Irja Kokon muistiinpanojen mukaan taulun olisi maalannut valokuvasta piirustuksenopettaja Armas Nordenstreng. Hän oli saanut toimeksiannon Aleksander Autoselta, joka oli opettajana Linnamäellä koulun perustamisesta kuolemaansa 1906 asti.
– Taulussa ei ole signeerausta. Asia selittyy ehkä sillä, että se maalattiin valokuvan perusteella, Pentti Kokko pohtii.
– Mallina ollut valokuva on täytynyt ottaa ennen vuotta 1898, jolloin koulurakennus oli saneerattu sellaiseksi kuin se oli isoisäni tullessa opettajaksi Linnamäelle.
– Nordenstreng oli kuitenkin syntynyt vuonna 1888, joten maalaus on valmistunut huomattavasti myöhemmin, taiteilijan iän huomioon ottaen ehkä vasta Autosen kuoleman jälkeen, hän jatkaa.
Kokon omistukseen maalaus päätyi muutaman mutkan kautta.
Linnamäen koulurakennus oli Kenkäveronniemen pappilan vanha pytinki.
– Tukkukauppias Alpo Savolainen osti taulun Autosen opettajapariskunnan pojalta. Savolainen oli minun kummini ja isoäitini Iida Maria Kokon serkku.
– Savolaisen leski Hilja lahjoitti taulun isälleni, maanmittausinsinööri S. V. Kokolle vuonna 1956, kun perheemme muutti vastavalmistuneeseen Siesunkulmaan Mikkelissä.
– Äitini kuoltua taulu päätyi minulle. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, ja halusin näin pitää sen suvussa, kertaa Pentti Kokko taulun vaiheita.
Linnamäen koulu linkittyy Mikkelin nykyiseen koulumaailmaan, sillä kun opetus päättyi Linnamäellä vuonna 1954, sen oppilaat siirtyivät vastavalmistuneeseen Urpolan kouluun, joka puolestaan väistyi Saimaanportin koulun tieltä.
– Juuri aloittanut Saimaanportin koulu on siis myös Linnamäen kansakoulun jatkumo.
– Siitä, kun opetus alkoi Linnamäen kansakoulussa tuli kuluneeksi 154 vuotta tämän vuoden lokakuun ensimmäisenä päivänä, Kokko laskee.
Linnamäen koulu sijaitsi valmistuessaan Mikkelin pitäjässä. Se oli edelläkävijä, sillä vuonna 1870 ei Mikkelin kaupungissa vielä ollut kansakoulua. Sellainen saatiin kaupungin puolelle vasta kaksi vuotta myöhemmin.
Pentti Kokon oma koulupolku alkoi 1950-luvulla Keskuskansakoulusta ja päättyi hänen kirjoitettuaan ylioppilaaksi Mikkelin yhteiskoulusta vuonna 1966.
– Sen jälkeen lähdin opiskelemaan Helsingin yliopistoon, mistä valmistuin valtiotieteen maisteriksi 1971.
– Helsinkiin jäin pestauduttuani opiskeluaikana Tilastokeskuksen palvelukseen, kertoo Kokko, joka teki vuodesta 1974 elämäntyönsä Helsingissä Osuuspankkiryhmän eri tehtävissä ennen jäämistään eläkkeelle vuonna 2010.
Siteet Mikkeliin ovat vahvat. Kokko viettää paljon aikaa Korpikoskella kesäasunnollaan.
– Vuosien etsiskelyn jälkeen löysimme 1991 kesäasunnoksemme talon, jonka edellinen omistaja oli kymmenen vuotta aiemmin siirtänyt Lähemäeltä Korpikoskelle.
– Vetovoimatekijöinä koti- ja koulukaupunkini lisäksi olivat kaupungin monipuoliset kulttuuri- ja kaupalliset palvelut. Torin laidalla on helposti saavutettava kirjasto, jota en voi kylliksi kehua, Kokko sanoo.
Oma tarinansa on Linnamäen koulurakennus. Se ei ollut edes kouluksi suunniteltu, vaan rakennus oli Kenkäveronniemen pappilan vuonna 1817 valmistunut vanha pytinki.
Huonokuntoinen rakennus oli tuomittu hävitettäväksi, kunnes sen hirret päätettiin ottaa uusiokäyttöön. Ne siirrettiin vuonna 1869 Linnamäelle kansakoulua varten.
Manööverin taustalla oli maaseurakunnan kirkkoherra, Anders John Hornborg. Hän lupasi koulurakennukselle myös tontin kirkkoherran puustellista Linnamäen itäpuolelta sekä kaksi peltoa opettajille potaatti- ja ryytimaaksi viereisestä Hänninhaudasta aivan ilmaiseksi.
Linnamäen koululaiset näkivät aitiopaikalta uuden ajan tulon Mikkeliin, kun aivan naapuriin rakennettiin Savon rata, jossa liikenne alkoi 1.10.1889. Nykysilmin katsottuna rata viisti arveluttavasti koulun pihamaata.