Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikkelissä järjestetään uusi kauneuskilpailu – Miss Saimaa Beauty -kilpailun tuomaristossa on mukana esimerkiksi missialan konkari Sunneva Sjögren

Mikkelissä järjestetään useamman vuoden tauon jälkeen uusi kauneuskilpailu, Miss Saimaa Beauty.

Täysi-ikäisille naisille suunnatun kilpailun finaali käydään 22. maaliskuuta ravintola Wilhelmissä.

Mittelön takana on mikkeliläinen Kirsi Mansnérus-​Leiponen, jolla on aiempaa kokemusta kauneuskilpailuista osallistujan näkökulmasta. Esimerkiksi reilut kaksi vuotta sitten Mansnérus-Leiponen kilpaili finaalissa Seiska-lehden Miss XL -kilpailussa.

Mikkeliin hän halusi lähteä ideoimaan uutta missikilpailua, koska koki sellaiselle olevan tilausta. Hän sanoo, että Miss Saimaa Beauty kulkee menneiltä vuosilta tutun Mikkelin Neito -kilpailun jalanjäljissä.

– Olen varma, että tällaiselle kisalle on kaupungissa edelleen kysyntää ja saamme mukaan upeita kilpailijoita.

Kilpailun perusrunko on rakennettu nopeasti. Ajatus missikilpailun järjestämisestä heräsi Mansnérus-Leiposen mielessä nimittäin vasta aiemmin tänä syksynä.

– Sain idean siskoltani reilu kuukausi sitten. Pyörät ovat pyörineet nopeaa vauhtia, hän naurahtaa.

Haku kilpailuun alkoi marraskuun alussa ja jatkuu 30. marraskuuta saakka.

Kaikkien hakijoiden joukosta valitaan kymmenen naista, jotka pääsevät suoraan finaalin. Missifinalisteille ilmoitetaan valituksi tulemisesta sähköpostitse 2. joulukuuta.

– Valintoja tehtäessä huomioidaan erityisesti hakijan persoonallisuus ja tyylikkyys, Mansnérus-Leiponen vinkkaa.

Kilpailijan asuinpaikkakunnalla ei ole väliä, mutta mukaan odotetaan erityisesti eteläsavolaisia hakijoita.

– Ja toivottavasti mahdollisimman moni mikkeliläinen nainen rohkenisi hakemaan mukaan. Finaaliin valituille on varmasti luvassa upea ja elämyksellinen kokemus.

Alkuvuoden aikana finalisteille tullaan järjestämään erilaisia esiintymis- ja kuvaustilaisuuksia.

Finaalitapahtuman lisäksi ohjelmaan on tähän menessä kirjattu missifinalistien tapaamiskahvit Rami Visulahdessa helmikuun 8. päivä, Kekäleen muotinäytös kauppakeskus Akselissa 15. maaliskuuta ja uimapukukuvaukset saunaravintolassa Mikkelipuistossa. Kuvat ottaa valokuvaaja Timo Sajaniemi.

Ohjelma täydentyy lähempänä finaalia.

Kilpailun voittajan ja perintöprinsessat valitsee viisihenkinen tuomaristo.

Tuomaristossa ovat Miss Suomi -kilpailun omistaja ja Finnartist Oy:n toimitusjohtaja Sunneva Sjögren, Juvalla ja Kuortissa lifestylemyymälöitä pitävä Laura Tolvanen, myynnin ja markkinoinnin ammattilainen ja mallitoimisto Paparazzin XL-malli Pia Kekkonen, Mikkelin teatterissa työskentelevä, Reetta-karhu-näytelmäsarjan luonut Marjo-Riikka Nissinen sekä Tiktok-sovelluksesta tunnettu sisällöntuottaja Arja Dans.

– On ilo ja kunnia saada Sunneva missialan asiantuntijana mukaan. Meillä on kaikkiaan todella hyvä tiimi, järjestäjä iloitsee.

Kilpailun tuomarointi ei perustu Mansnérus-Leiposen mukaan pelkästään ulkonäöllisiin seikkoihin. Siinä punnitaan yhtä lailla sisäistä kauneutta ja kilpailijan kykyä tuoda itseään ja osaamistaan esille.

– On tärkeää, että voittaja on hyväkäytöksinen ja edustava, hän tiivistää.

Kilpailun voittaja saa Miss Saimaa Beauty -tittelin lisäksi mikkeliläisen kelloliike Pylvänäisen korun sekä Q-point myymälän lahjakortin.

– Voittajakolmikolle on lisäksi palkintona pääyhteistyökumppanimme Karehairin kattava Art-hiustehoitosarjan tuotepaketti. Karehair myös lahjoittaa hiustenhoitotuotteen kaikille kymmenelle finalistille, Mansnérus-Leiponen kertoo.

Hän uskoo, että Miss Saimaa Beauty -kilpailu voi poikia kisassa menestyville uusia työmahdollisuuksia ja laajempaa näkyvyyttä.

– Tämä kilpailu voi olla ponnahduslauta vaikka mihin.

Kuten pienemmille kauneusmittelöille on tyypillistä, myös Miss Saimaa Beautyn mahdollistavat erilaiset sponsorisopimukset. Mukana on sekä paikallisia että ulkopaikkakuntalaisia yrityksiä.

– Meillä on jo mukana paljon yhteistyökumppaneita, joiden kautta olemme saaneet palkintoja ja tukea, mutta uusiakin yrityksiä otetaan mukaan mieluusti. Tarkoituksena on luoda iloinen tapahtuma, jonka kautta myös yritykset saavat positiivista näkyvyyttä.

Tavoitteena on, että kilpailusta tulisi jokavuotinen.

– Tietysti ensin täytyy katsoa, että miten ensimmäinen kilpailu kokonaisuutena sujuu, mutta kyllä minulla on toiveissa luoda tästä perinne.

Kilpailun finaalitapahtuma on kaikille avoin ja paikalle toivotaankin rutkasti katsojia.

Missifinaalin juontavat Maisa Kakriainen ja Marianne Kettunen. Ja kuullaanpa finaalissa Kettusen esittämä myös legendaarinen Armi-kappale.

– Toivotan kaikki tervetulleiksi ihailemaan naiskauneutta ja katsomaan hienoa show’ta, Mansnérus-Leiponen päättää.

Miss Saimaa Beauty -kilpailuun haetaan mukaan avoimella hakemuksella, jossa hakijan tulee kertoa itsestään. Mukaan tulee liittää kasvo- ja kokovartalokuva ja halutessaan myös video. Hakemukset toimitetaan sähköpostiosoitteeseen kirsimansnerusleiponen@gmail.com 30. marraskuuta mennessä.

Kilpailun etenemistä voi seurata Instagramissa tililtä miss_saimaa_beauty.